Abdullah ibn Abbas
Abdullah oli Abbasin, pyhän Profeetan sedän Abbasin, poika.
Hän oli syntynyt kolme vuotta ennen Hijraa. Profeetan kuollessa
Abdullah oli siis vasta kolmetoistavuotias. Synnytettyään
hänet hänen äitinsä vei hänet siunatun
Profeetan luo, joka siveli vähän omaa sylkeään
vauvan kielelle ennen kuin tämä oli edes alkanut imeä
rintaa. Tästä alkoi läheinen ja kiinteä side
Abbasin ja Profeetan välillä, joka oli jatkuva koko elinikäisenä
rakkautena ja kumppanuutena.
Aikuisiän saavutettuaan Abbas astui Profeetan palvelukseen.
Hänellä oli tapana juosta hakemaan vettä, kun tämä
tarvitsi sitä wudua varten. Rukouksen aikana hän yleensä
seisoi Profeetan takana, ja kun tämä lähti matkalle
tai tutkimusretkelle, hän seurasi aivan tämän vierellä.
Näin Abdullahista tuli aivan kuin Profeetan varjo, aina hänen
seurassaan. Näissä tilanteissa hän oli aina valpas
ja huomioi tarkasti, mitä Profeetta teki tai sanoi.
Hänen sydämensä oli täynnä intoa ja
hänen nuori mielensä puhdas ja tahraton, painaen Profeetan
sanat mieleensä yhtä täydellisesti ja tarkasti
kuin jokin laite olisi ne tallentanut. Tällä tavoin
ja myöhempien jatkuvien tutkimustensa johdosta, Abdullahista
tuli yksi Profeetan oppineimmista seuralaisista, säilyttäen
myöhemmille muslimisukupolville Jumalan Lähettilään
kalliit sanat. On sanottu, että hän opetteli ulkoa noin
tuhat kuusisataa kuusikymmentä Profeetan lausumaa, jotka
on tallennettu ja varmennettu al-Bukharin ja Muslimin kokoelmissa.
Profeetta usein veti Abdullahin kuin lapsen syleilyynsä,
taputti häntä olkapäälle ja rukoili: Oi Herra,
anna hänelle syvä Islamin uskonnon tietämys ja
opasta häntä tuntemaan asioiden merkitys ja tulkitsemaan
niitä. " Oli monia tilanteita, jolloin siunattu Profeetta
toisti tämän pyynnön serkkunsa puolesta ja ennen
pitkää Abdullah ibn Abbas käsitti, että hänen
tuli elämässään omistautua opetustehtävään
ja tiedon hankkimiseen.
Profeetta rukoili lisäksi hänelle, ei vain tietoa ja
ymmärrystä, vaan myös viisautta. Abdullah kertoi
itsestään seuraavan tapauksen: "Kerran Profeetta (rauha
hänelle) oli juuri ryhtymässä tekemään
wudua. Minä kiirehdin noutamaan hänelle veden valmiiksi.
Hän oli mielissään siitä, mitä tein.
Kun hän oli juuri aloittamassa salatia, hän viittilöi
minua viereensä. Seisoin kuitenkin hänen takanaan. Kun
salat oli suoritettu loppuun, hän kääntyi minuun
päin sanoen: "Mikä esti sinua olemasta vierelläni,
oi Abdullah?" "Olet liian kunnioitettu ja suuriarvoinen, jotta
minä voisin seisoa rinta rinnan kanssasi," vastasin. Kohottaen
kätensä taivaisiin päin, Profeetta silloin rukoili:
"Oi Herra, anna hänelle viisautta." Profeetan rukouksen aiheena
oli epäilemättä, että Abdullah tarvitsi vielä
aikaa kypsyäkseen, mutta että viisautta olisi hänelle
suotuna myöhemmällä iällä. Mutta se viisaus
tuli vain omistautumalla ja sinnikkäällä tiedonjanolla
sekä Profeetan elinaikana että hänen kuolemansa
jälkeen.
Profeetan elinaikana Abdullah ei jäänyt pois yhdestäkään
tämän pitämästä puhetilaisuudesta ja
hän muisti ulkoa kaiken mitä tämä sanoi. Profeetan
kuoltua hän piti velvollisuutenaan mennä tapaamaan niin
monia Profeetan seuraajia kuin mahdollista, erityisesti niitä
heistä, jotka olivat tunteneet Profeetan pisimpään
ja oppimaan heiltä sen, mitä tämä oli heille
kertonut.
Heti kun hän kuuli jonkun tietävän jostakin Profeetan
hadithista, jota hän itse ei ollut kuullut, hän meni
heti tämän luo ja pisti sen muistiin. Hän tarkisti
kaiken kuulemansa perinpohjaisesti ja vertasi sitä aina muihin
tietoihin. Hän saattoi mennä jopa kolmenkymmenen seuraajan
luo varmistuakseen yhdestä ainoasta asiasta.
Abdullah kuvaili, mitä hän kerran teki, kun hän
kuuli erään Profeetan seuraajan tietävän hänelle
tuntemattoman hadithin: "Menin hänen luokseen iltapäivälevon
aikaan ja levitin viittani hänen ovensa eteen. Tuuli viskoi
tomua päälleni (kun istuin odottamassa häntä).
Jos olisin tahtonut, olisin voinut pyytää häneltä
sisäänpääsyä ja hän olisi varmasti
pyytänyt minut sisään. Mutta odotin mieluummin
ulkona, että hän olisi levännyt tarpeeksi. Astuessaan
ulos talostaan ja nähdessään minut siinä tomuuntuneena,
hän sanoi: "Oi Profeetan serkku! Mikä sinua vaivaa?
Jos olisit kutsunut, olisin tullut luoksesi." "Ei, vaan minun
kuuluu tulla sinun luoksesi, sillä tietoa etsitään,
se ei tule itsestään noin vain", vastasin minä.
Kysyin häneltä hadithista ja hän kertoi sen minulle.
Tällä tavoin uskollinen Abdullah kyseli, kyseli ja kysyi
vielä uudestaan. Ja hän suodatti ja tutki kaiken tiedon,
minkä oli kerännyt intomielisen ja pikkutarkan luonteensa
avulla.
Abdullah ei erikoistunut pelkästään hadithien
kokoamiseen. Hän omistautui tiedon hankintaan monilta eri
aloilta. Hänen erityisen ihailunsa kohteena olivat sellaiset
henkilöt, kuten Zayd ibn Thabit, ilmestysten tallentaja ja
Medinan johtava tuomari ja oikeudellinen neuvonantaja, jonka erikoisalana
olivat perintölait ja Koraanin lukeminen.
Kun Zayd oli lähdössä matkalle, Abdullah seisoi
hiljaa hänen vierellään pidellen hänen ratsuaan
käyttäytyen kuin nöyrä palvelija isäntänsä
läsnäollessa. Zayd tapasi sanoa hänelle: "Älä
nyt noin, oi Profeetan serkku." Näin meidän käskettiin
kohdella oppineita keskuudessamme", Abdullah sanoi siihen. Siihen
taas Zayd vastasi: "Näytäpä minulle kätesi."
Abdullah ojensi kätensä. Zayd tarttui siihen ja suuteli
sitä sanoen: "Näin meidän käskettiin kohdella
Profeetan kotipiiriin kuuluvia ahl al-bayt henkilöitä.
Abdullahin tietomäärän kasvaessa suureni myös
hänen arvoasemansa. Masruz ibn al Ajda lausui hänestä:
"Aina kun näin Ibn Abbasin, sanoin: Hän on miehistä
komein. Kun hän puhui, sanoin: Hän on miehistä
kaunopuheisin. Ja kun hän johti puhetta, sanoin: Hän
on miehistä tietävin."
Kalifi Umar ibn al-Khattab usein kysyi hänen neuvoaan tärkeissä
valtiota koskevissa asioissa ja kuvaili häntä "nuoreksi
kypsäksi mieheksi". Sad ibn abi Waqqas kuvaili häntä
näillä sanoilla: "En ole koskaan tavannut ketään,
joka olisi nopeampiälyinen, jolla olisi laajemmat tiedot
tai suurempi viisaus kuin Ibn Abbasilla. Olen nähnyt Umarin
neuvottelevan hänen kanssaan vaikeista ongelmista Badrin
taistelun Muhajirien ja Ansarien veteraanien läsnäollessa.
Ibn Abbas sanoi mielipiteensä ja Umar ei jättänyt
ottamatta sitä varteen. Nämä ominaisuudet tekivät
Abdullah ibn Abbasin tunnetuksi "tämän Ummah'n oppineeksi
mieheksi."
Abdullah ibn Abbas ei tyytynyt vain keräämään
tietoa. Hän tunsi velvollisuudekseen ummah'ia kohtaan jakaa
tietoaan niille, jotka sitä etsivät ja muslimiyhteisön
suurille massoille. Hän suuntautui opettamiseen ja hänen
talostaan tuli yliopisto - kyllä, yliopisto sanan täydessä
merkityksessä, erikoistunut yliopisto sillä erolla,
että siellä oli vain yksi opettaja, Abdullah ibn Abbas.
Abdullahin oppitunnit saivat innokkaan vastaanoton. Eräs
hänen seuraajistaan kuvaili tyypillisen tilanteen hänen
talonsa edessä: Näin ihmisten tungeksivan hänen
talolleen johtavalla tiellä, kunnes talon edustalla ei ollut
juuri yhtään vapaata tilaa. Menin sisään ja
kerroin hänelle sankoista ihmisjoukoista hänen ovensa
edessä ja hän sanoi: "Hae minulle vettä wudua varten."
Hän teki wudun, istuutui ja sanoi: "Mene ulos ja sano heille:
Jos joku tahtoo kysyä Koraanista ja sen kirjaimista (ääntäminen),
päästäkää hänet sisään.
Tein niin ja ihmisiä tuli sisälle, kunnes talo oli täynnä.
Mitä hyvänsä häneltä kysyttiinkin, Abdullah
osasi valaista asiaa ja jopa kertoa siitä laajemmalti kuin
mitä kysymys koski. Sitten hän sanoi (oppilailleen):
"Tehkää tilaa veljillenne." Minulle hän sanoi:
"Mene ulos ja kysy, tahtooko joku kysyä Koraanista ja sen
tulkinnasta, ja pyydä hänet sisään." Taas
talo täyttyi ja Abdullah opetti antaen enemmän tietoja
kuin oli edes kysytty." Ja näin jatkui ihmisryhmien tullessa
sisään keskustelemaan fiqhistä (oikeuskäytännöstä),
halalista ja haramista (sallitusta ja kielletystä Islamissa),
perintölaeista, arabian kielestä, runoudesta ja etymologiasta.
Välttääkseen sekaannuksen useiden ryhmien tullessa
keskustelemaan eri aiheista samana päivänä, Abdullah
päätti omistaa yhden päivän kutakin erityisalaa
varten. Yhtenä päivänä opetettaisiin vain
Koraanin selityksiä, kun taas toisena vain fiqhiä (lainkäyttöä).
Profeetan sotaretket (maghazi), runous, Arabian historia ennen
Islamia, kullekin aiheelle omistettiin päivä kullekin.
Abdullah ibn Abbasin opetusta leimasi
suurenmoinen muisti ja loistava äly. Hänen selityksensä
olivat tarkkoja, selviä ja loogisia. Hänen johtopäätöksensä
olivat vakuuttavia ja niitä tukivat luotettavat kirjalliset
todisteet ja historialliset tosiasiat.
Hänen poikkeuksellista todistelukykyään tarvittiin
esimerkiksi Alin kalifaatin aikana. Lukuisat Alin kannattajat
hänen taistelussaan Muawiyahia vastaan olivat juuri hylänneet
hänet. Abdullah ibn Abbas meni Alin luo ja vaati pääsyä
näiden puheille. Ali epäröi peläten, että
Abdullah oli vaarassa heidän kanssaan, mutta taipui lopulta
Abdullahin optimismiin, että mitään pahaa ei tapahtuisi.
Abdullah meni miesten luokse. Nämä olivat juuri syventyneet
Jumalan palvomiseen. Jotkut heistä eivät halunneet suoda
hänelle puheoikeutta, mutta toiset olivat valmiit kuuntelemaan,
mitä hänellä olisi sanottavanaan. "Sanokaahan",
kehotti Abdullah, "mitä kaunaa teillä on Profeetan serkkua
vastaan, joka on myös hänen tyttärensä aviomies
ja ensimmäisiä hänen kannattajiaan?"
Miehet esittivät kolme pääasiallista aihetta tyytymättömyyteensä
Alia kohtaan. Ensiksi, että hän nimitti ihmisiä
tuomitsemaan toisiaan Jumalan uskonnon asioissa - tarkoittaen
sitä, että Ali oli hyväksynyt Abu Musa al-Asbarin
ja Amr ibn al-Asin sovittelijoiksi Muawiyahien ja heidän
välisessään riidassa. Toiseksi, taisteluissa hän
ei ottanut sotasaalista eikä sotavankeja. Kolmanneksi, että
hän ei vaatinut itselleen arvonimeä Amir al-Muminin
rauhanneuvottelussa, vaikka muslimit olivat vannoneet hänelle
uskollisuutta ja hän oli heidän laillinen vallanperijänsä.
Heille tämä oli selvä heikkouden merkki ja todiste
siitä, että Ali hyväksyisi hänen laillisen
asemansa Amir al-Mumininina kyseenalaistamisen. Vastauksessaan
Abdullah kysyi, suostuisivatko he siihen, että hän siteeraisi
Koraanin säkeitä ja Profeetan sanontoja, joista heillä
ei ollut erimielisyyttä ja jotka ratkaisivat heidän
kiistansa, ja olisivatko he sitten valmiit muuttamaan mieltään.
He myöntyivät tähän ja Abdullah jatkoi: "Mitä
tulee väitteeseenne siitä, että Ali on nimittänyt
ihmiset tuomitsemaan Allahin asioissa, Allah Ylistetty ja Korkein,
sanoo: Oi, te jotka uskotte! Älkää kaatako riistaa
ollessanne pyhillä paikoilla tai pyhiinvaellusasussa. Jos
joku teistä tekisi niin tarkoituksellisesti, korvauksena
on uhrattava kotieläin, jonka arvo vastaa tapettua eläintä
ja jonka kaksi oikeamielistä miestä joukostanne valitsee."
"Vannotan teitä Jumalan nimeen! Kumpi ansaitsee enemmän
huomiota, ihmisten oikeudenjako asioissa, jotka tähtäävät
heidän verensä ja elämänsä säilyttämiseen
ja rauhan solmimiseen heidän välilleen, vai oikeudenjako
jänikselle, jonka arvo on vain neljännes dirhamia?"
He vastasivat tietysti, että sovittelu Muslimien elämän
säilyttämiseksi ja rauhan solmimiseksi oli tärkeämpää
kuin oikeudenkäynti pyhillä paikoilla tapettujen eläinten
vuoksi, mihin Allah oli määrännyt ihmiset sovittelijoiksi.
Olemmeko siis samaa mieltä tästä asiakohdasta?"
kysyi Abdullah ja heidän vastauksensa oli: Allahumma, naam
- Oi Herra, kyllä!"
Abdullah jatkoi: "Mitä tulee syytteeseenne, että Ali
taisteli eikä ottanut sotavankeja kuten Profeetta teki, tahtoisitteko
todella ottaa "äitinne" Aishan vangiksi ja kohdella sitten
häntä oikeudenmukaisesti siten, kuin vankeja kohdellaan?
Jos vastauksenne on kyllä, olette langenneet kufriin (epäuskoon).
Ja jos sanotte, ettei hän ole "äitinne", olisi sekin
osoitus sortumisestanne kufriin, sillä Allah, Ylistetty ja
Korkein, on sanonut: Profeetta on uskovaisia lähempänä
kuin he ovat toisiansa ja hänen vaimonsa ovat kuin äidit
heille (oikeutetut kunnioittavaan ja sopivaan kohteluun)."(Koraani,
suura al-Ahzab, 33:6). "Tehkää valintanne," sanoi Abdullah
ja kysyi sitten: On tämä asiakohta nyt loppuunkäsitelty?"
ja tähänkin he vastasivat: "Allahumma, naam - Oi Herra,
kyllä!
Ja Abdullah jatkoi taas: "Mitä taas tulee syytteeseenne,
että Ali olisi luopunut Amir al-Mumininin arvonimestä,
muistakaa että itse Profeetta (rauha ja Jumalan siunaukset
hänelle) Hudaybiyyahin aikana vaati, että mushrikit
kirjaisivat ehdoksi aselevolle, jonka hän solmi heidän
kanssaan: "Seuraavaa on Jumalan Lähettiläs sopinut..."
ja nämä kiirehtivät vastaamaan: "Jos uskoisimme,
että olet Jumalan Lähettiläs, emme olisi estäneet
pääsyäsi Kaabaan emmekä olisi edes taistelleet
sinua vastaan. Kirjoittakaa sen sijaan: "Muhammad Abdullahin poika".
Profeetta suostui tähän, mutta sanoi: "Jumalan nimeen,
olen Jumalan Lähettiläs vaikka he torjuisivat minut."
Tässä vaiheessa Abdullah ibn Abbas kysyi toisinajattelijoilta:
"Olemmeko nyt käsitelleet tämän kohdan loppuun?
ja taaskin he vastasivat: "Allahumma, naam - Oi Herra, kyllä!"
Hän toi esiin Koraanin ja Profeetan perimätiedon läpikotaisen
osaamisensa, kuin myös merkittävän väittely-
ja päättelytaitonsa, oli että enin osa, noin kaksikymmentä
tuhatta miestä, palasivat Alin riveihin. Noin neljätuhatta
heistä kuitenkin pysyi itsepintaisesti kannassaan. Nämä
tultiin tuntemaan Kharijiitteina. Tässä ja muissakin
tilanteissa rohkea Abdullah näytti pitävänsä
rauhaa parempana kuin sotaa ja järkeä parempana kuin
raakaa voimaa ja väkivaltaa.
Hän ei kuitenkaan ollut tunnettu pelkästään
rohkeudestaan, huomiokyvystään ja valtavasta tietomäärästään.
Hänet tunnettiin myös suuresta anteliaisuudestaan ja
vieraanvaraisuudestaan. Jotkut hänen aikalaisistaan kertoivat
hänen kodistaan: "Emme ole nähneet toista kotia, josta
löytyisi enemmän ruokaa, juomaa, hedelmiä ja tietoa
kuin Ibn Abbasin talo."
Hän välitti aidosti ja huolehti aidosti ihmisistä.
Hän oli tahdikas ja myötäelävä. Kerran
hän sanoi: "Tajutessani jonkin Jumalan Kirjan säkeen
tärkeyden, toivoisin, että kaikki ihmiset tuntisivat
kuten minä. Kuullessani muslimijohtajasta, joka oikeudenmukainen
ja hyvä hallitsija, olen onnellinen ja rukoilen hänen
puolestaan... Kun kuulen sateista, jotka kastelevat muslimien
maita, se täyttää minut ilolla..." Abdullah ibn
Abbas oli luja mielipiteissään.
Hän piti säännöllisesti vapaaehtoisia paastoja
ja usein seisoi yöllä rukoilemassa. Usein hän itki
rukoillessaan ja Koraania lukiessaan. Ja lausuessaan kuolemaa,
ylösnousemusta ja tuonpuoleista elämää koskevia
jakeita hänen äänensä oli käheä
nyyhkytyksestä. Hän kuoli seitsemänkymmenen yhden
vuoden iässä Taifin vuoristokaupungissa.
|