Abdullah oli Abbasin, pyhän Profeetan sedän Abbasin, poika. Hän oli syntynyt kolme vuotta ennen Hijraa. Profeetan kuollessa Abdullah oli siis vasta kolmetoistavuotias. Synnytettyään hänet hänen äitinsä vei hänet siunatun Profeetan luo, joka siveli vähän omaa sylkeään vauvan kielelle ennen kuin tämä oli edes alkanut imeä rintaa. Tästä alkoi läheinen ja kiinteä side Abbasin ja Profeetan välillä, joka oli jatkuva koko elinikäisenä rakkautena ja kumppanuutena.

Aikuisiän saavutettuaan Abbas astui Profeetan palvelukseen. Hänellä oli tapana juosta hakemaan vettä, kun tämä tarvitsi sitä wudua varten. Rukouksen aikana hän yleensä seisoi Profeetan takana, ja kun tämä lähti matkalle tai tutkimusretkelle, hän seurasi aivan tämän vierellä. Näin Abdullahista tuli aivan kuin Profeetan varjo, aina hänen seurassaan. Näissä tilanteissa hän oli aina valpas ja huomioi tarkasti, mitä Profeetta teki tai sanoi.

Hänen sydämensä oli täynnä intoa ja hänen nuori mielensä puhdas ja tahraton, painaen Profeetan sanat mieleensä yhtä täydellisesti ja tarkasti kuin jokin laite olisi ne tallentanut. Tällä tavoin ja myöhempien jatkuvien tutkimustensa johdosta, Abdullahista tuli yksi Profeetan oppineimmista seuralaisista, säilyttäen myöhemmille muslimisukupolville Jumalan Lähettilään kalliit sanat. On sanottu, että hän opetteli ulkoa noin tuhat kuusisataa kuusikymmentä Profeetan lausumaa, jotka on tallennettu ja varmennettu al-Bukharin ja Muslimin kokoelmissa.

Profeetta usein veti Abdullahin kuin lapsen syleilyynsä, taputti häntä olkapäälle ja rukoili: Oi Herra, anna hänelle syvä Islamin uskonnon tietämys ja opasta häntä tuntemaan asioiden merkitys ja tulkitsemaan niitä. " Oli monia tilanteita, jolloin siunattu Profeetta toisti tämän pyynnön serkkunsa puolesta ja ennen pitkää Abdullah ibn Abbas käsitti, että hänen tuli elämässään omistautua opetustehtävään ja tiedon hankkimiseen.

Profeetta rukoili lisäksi hänelle, ei vain tietoa ja ymmärrystä, vaan myös viisautta. Abdullah kertoi itsestään seuraavan tapauksen: "Kerran Profeetta (rauha hänelle) oli juuri ryhtymässä tekemään wudua. Minä kiirehdin noutamaan hänelle veden valmiiksi. Hän oli mielissään siitä, mitä tein. Kun hän oli juuri aloittamassa salatia, hän viittilöi minua viereensä. Seisoin kuitenkin hänen takanaan. Kun salat oli suoritettu loppuun, hän kääntyi minuun päin sanoen: "Mikä esti sinua olemasta vierelläni, oi Abdullah?" "Olet liian kunnioitettu ja suuriarvoinen, jotta minä voisin seisoa rinta rinnan kanssasi," vastasin. Kohottaen kätensä taivaisiin päin, Profeetta silloin rukoili: "Oi Herra, anna hänelle viisautta." Profeetan rukouksen aiheena oli epäilemättä, että Abdullah tarvitsi vielä aikaa kypsyäkseen, mutta että viisautta olisi hänelle suotuna myöhemmällä iällä. Mutta se viisaus tuli vain omistautumalla ja sinnikkäällä tiedonjanolla sekä Profeetan elinaikana että hänen kuolemansa jälkeen.

Profeetan elinaikana Abdullah ei jäänyt pois yhdestäkään tämän pitämästä puhetilaisuudesta ja hän muisti ulkoa kaiken mitä tämä sanoi. Profeetan kuoltua hän piti velvollisuutenaan mennä tapaamaan niin monia Profeetan seuraajia kuin mahdollista, erityisesti niitä heistä, jotka olivat tunteneet Profeetan pisimpään ja oppimaan heiltä sen, mitä tämä oli heille kertonut.

Heti kun hän kuuli jonkun tietävän jostakin Profeetan hadithista, jota hän itse ei ollut kuullut, hän meni heti tämän luo ja pisti sen muistiin. Hän tarkisti kaiken kuulemansa perinpohjaisesti ja vertasi sitä aina muihin tietoihin. Hän saattoi mennä jopa kolmenkymmenen seuraajan luo varmistuakseen yhdestä ainoasta asiasta.

Abdullah kuvaili, mitä hän kerran teki, kun hän kuuli erään Profeetan seuraajan tietävän hänelle tuntemattoman hadithin: "Menin hänen luokseen iltapäivälevon aikaan ja levitin viittani hänen ovensa eteen. Tuuli viskoi tomua päälleni (kun istuin odottamassa häntä). Jos olisin tahtonut, olisin voinut pyytää häneltä sisäänpääsyä ja hän olisi varmasti pyytänyt minut sisään. Mutta odotin mieluummin ulkona, että hän olisi levännyt tarpeeksi. Astuessaan ulos talostaan ja nähdessään minut siinä tomuuntuneena, hän sanoi: "Oi Profeetan serkku! Mikä sinua vaivaa? Jos olisit kutsunut, olisin tullut luoksesi." "Ei, vaan minun kuuluu tulla sinun luoksesi, sillä tietoa etsitään, se ei tule itsestään noin vain", vastasin minä. Kysyin häneltä hadithista ja hän kertoi sen minulle. Tällä tavoin uskollinen Abdullah kyseli, kyseli ja kysyi vielä uudestaan. Ja hän suodatti ja tutki kaiken tiedon, minkä oli kerännyt intomielisen ja pikkutarkan luonteensa avulla.

Abdullah ei erikoistunut pelkästään hadithien kokoamiseen. Hän omistautui tiedon hankintaan monilta eri aloilta. Hänen erityisen ihailunsa kohteena olivat sellaiset henkilöt, kuten Zayd ibn Thabit, ilmestysten tallentaja ja Medinan johtava tuomari ja oikeudellinen neuvonantaja, jonka erikoisalana olivat perintölait ja Koraanin lukeminen.

Kun Zayd oli lähdössä matkalle, Abdullah seisoi hiljaa hänen vierellään pidellen hänen ratsuaan käyttäytyen kuin nöyrä palvelija isäntänsä läsnäollessa. Zayd tapasi sanoa hänelle: "Älä nyt noin, oi Profeetan serkku." Näin meidän käskettiin kohdella oppineita keskuudessamme", Abdullah sanoi siihen. Siihen taas Zayd vastasi: "Näytäpä minulle kätesi." Abdullah ojensi kätensä. Zayd tarttui siihen ja suuteli sitä sanoen: "Näin meidän käskettiin kohdella Profeetan kotipiiriin kuuluvia ahl al-bayt henkilöitä.

Abdullahin tietomäärän kasvaessa suureni myös hänen arvoasemansa. Masruz ibn al Ajda lausui hänestä: "Aina kun näin Ibn Abbasin, sanoin: Hän on miehistä komein. Kun hän puhui, sanoin: Hän on miehistä kaunopuheisin. Ja kun hän johti puhetta, sanoin: Hän on miehistä tietävin."

Kalifi Umar ibn al-Khattab usein kysyi hänen neuvoaan tärkeissä valtiota koskevissa asioissa ja kuvaili häntä "nuoreksi kypsäksi mieheksi". Sad ibn abi Waqqas kuvaili häntä näillä sanoilla: "En ole koskaan tavannut ketään, joka olisi nopeampiälyinen, jolla olisi laajemmat tiedot tai suurempi viisaus kuin Ibn Abbasilla. Olen nähnyt Umarin neuvottelevan hänen kanssaan vaikeista ongelmista Badrin taistelun Muhajirien ja Ansarien veteraanien läsnäollessa. Ibn Abbas sanoi mielipiteensä ja Umar ei jättänyt ottamatta sitä varteen. Nämä ominaisuudet tekivät Abdullah ibn Abbasin tunnetuksi "tämän Ummah'n oppineeksi mieheksi."

Abdullah ibn Abbas ei tyytynyt vain keräämään tietoa. Hän tunsi velvollisuudekseen ummah'ia kohtaan jakaa tietoaan niille, jotka sitä etsivät ja muslimiyhteisön suurille massoille. Hän suuntautui opettamiseen ja hänen talostaan tuli yliopisto - kyllä, yliopisto sanan täydessä merkityksessä, erikoistunut yliopisto sillä erolla, että siellä oli vain yksi opettaja, Abdullah ibn Abbas.

Abdullahin oppitunnit saivat innokkaan vastaanoton. Eräs hänen seuraajistaan kuvaili tyypillisen tilanteen hänen talonsa edessä: Näin ihmisten tungeksivan hänen talolleen johtavalla tiellä, kunnes talon edustalla ei ollut juuri yhtään vapaata tilaa. Menin sisään ja kerroin hänelle sankoista ihmisjoukoista hänen ovensa edessä ja hän sanoi: "Hae minulle vettä wudua varten." Hän teki wudun, istuutui ja sanoi: "Mene ulos ja sano heille: Jos joku tahtoo kysyä Koraanista ja sen kirjaimista (ääntäminen), päästäkää hänet sisään. Tein niin ja ihmisiä tuli sisälle, kunnes talo oli täynnä.

Mitä hyvänsä häneltä kysyttiinkin, Abdullah osasi valaista asiaa ja jopa kertoa siitä laajemmalti kuin mitä kysymys koski. Sitten hän sanoi (oppilailleen): "Tehkää tilaa veljillenne." Minulle hän sanoi: "Mene ulos ja kysy, tahtooko joku kysyä Koraanista ja sen tulkinnasta, ja pyydä hänet sisään." Taas talo täyttyi ja Abdullah opetti antaen enemmän tietoja kuin oli edes kysytty." Ja näin jatkui ihmisryhmien tullessa sisään keskustelemaan fiqhistä (oikeuskäytännöstä), halalista ja haramista (sallitusta ja kielletystä Islamissa), perintölaeista, arabian kielestä, runoudesta ja etymologiasta.

Välttääkseen sekaannuksen useiden ryhmien tullessa keskustelemaan eri aiheista samana päivänä, Abdullah päätti omistaa yhden päivän kutakin erityisalaa varten. Yhtenä päivänä opetettaisiin vain Koraanin selityksiä, kun taas toisena vain fiqhiä (lainkäyttöä). Profeetan sotaretket (maghazi), runous, Arabian historia ennen Islamia, kullekin aiheelle omistettiin päivä kullekin. Abdullah ibn Abbasin opetusta leimasi suurenmoinen muisti ja loistava äly. Hänen selityksensä olivat tarkkoja, selviä ja loogisia. Hänen johtopäätöksensä olivat vakuuttavia ja niitä tukivat luotettavat kirjalliset todisteet ja historialliset tosiasiat.

Hänen poikkeuksellista todistelukykyään tarvittiin esimerkiksi Alin kalifaatin aikana. Lukuisat Alin kannattajat hänen taistelussaan Muawiyahia vastaan olivat juuri hylänneet hänet. Abdullah ibn Abbas meni Alin luo ja vaati pääsyä näiden puheille. Ali epäröi peläten, että Abdullah oli vaarassa heidän kanssaan, mutta taipui lopulta Abdullahin optimismiin, että mitään pahaa ei tapahtuisi.

Abdullah meni miesten luokse. Nämä olivat juuri syventyneet Jumalan palvomiseen. Jotkut heistä eivät halunneet suoda hänelle puheoikeutta, mutta toiset olivat valmiit kuuntelemaan, mitä hänellä olisi sanottavanaan. "Sanokaahan", kehotti Abdullah, "mitä kaunaa teillä on Profeetan serkkua vastaan, joka on myös hänen tyttärensä aviomies ja ensimmäisiä hänen kannattajiaan?"

Miehet esittivät kolme pääasiallista aihetta tyytymättömyyteensä Alia kohtaan. Ensiksi, että hän nimitti ihmisiä tuomitsemaan toisiaan Jumalan uskonnon asioissa - tarkoittaen sitä, että Ali oli hyväksynyt Abu Musa al-Asbarin ja Amr ibn al-Asin sovittelijoiksi Muawiyahien ja heidän välisessään riidassa. Toiseksi, taisteluissa hän ei ottanut sotasaalista eikä sotavankeja. Kolmanneksi, että hän ei vaatinut itselleen arvonimeä Amir al-Muminin rauhanneuvottelussa, vaikka muslimit olivat vannoneet hänelle uskollisuutta ja hän oli heidän laillinen vallanperijänsä.

Heille tämä oli selvä heikkouden merkki ja todiste siitä, että Ali hyväksyisi hänen laillisen asemansa Amir al-Mumininina kyseenalaistamisen. Vastauksessaan Abdullah kysyi, suostuisivatko he siihen, että hän siteeraisi Koraanin säkeitä ja Profeetan sanontoja, joista heillä ei ollut erimielisyyttä ja jotka ratkaisivat heidän kiistansa, ja olisivatko he sitten valmiit muuttamaan mieltään.

He myöntyivät tähän ja Abdullah jatkoi: "Mitä tulee väitteeseenne siitä, että Ali on nimittänyt ihmiset tuomitsemaan Allahin asioissa, Allah Ylistetty ja Korkein, sanoo: Oi, te jotka uskotte! Älkää kaatako riistaa ollessanne pyhillä paikoilla tai pyhiinvaellusasussa. Jos joku teistä tekisi niin tarkoituksellisesti, korvauksena on uhrattava kotieläin, jonka arvo vastaa tapettua eläintä ja jonka kaksi oikeamielistä miestä joukostanne valitsee." "Vannotan teitä Jumalan nimeen! Kumpi ansaitsee enemmän huomiota, ihmisten oikeudenjako asioissa, jotka tähtäävät heidän verensä ja elämänsä säilyttämiseen ja rauhan solmimiseen heidän välilleen, vai oikeudenjako jänikselle, jonka arvo on vain neljännes dirhamia?"

He vastasivat tietysti, että sovittelu Muslimien elämän säilyttämiseksi ja rauhan solmimiseksi oli tärkeämpää kuin oikeudenkäynti pyhillä paikoilla tapettujen eläinten vuoksi, mihin Allah oli määrännyt ihmiset sovittelijoiksi. Olemmeko siis samaa mieltä tästä asiakohdasta?" kysyi Abdullah ja heidän vastauksensa oli: Allahumma, naam - Oi Herra, kyllä!"

Abdullah jatkoi: "Mitä tulee syytteeseenne, että Ali taisteli eikä ottanut sotavankeja kuten Profeetta teki, tahtoisitteko todella ottaa "äitinne" Aishan vangiksi ja kohdella sitten häntä oikeudenmukaisesti siten, kuin vankeja kohdellaan? Jos vastauksenne on kyllä, olette langenneet kufriin (epäuskoon). Ja jos sanotte, ettei hän ole "äitinne", olisi sekin osoitus sortumisestanne kufriin, sillä Allah, Ylistetty ja Korkein, on sanonut: Profeetta on uskovaisia lähempänä kuin he ovat toisiansa ja hänen vaimonsa ovat kuin äidit heille (oikeutetut kunnioittavaan ja sopivaan kohteluun)."(Koraani, suura al-Ahzab, 33:6). "Tehkää valintanne," sanoi Abdullah ja kysyi sitten: On tämä asiakohta nyt loppuunkäsitelty?" ja tähänkin he vastasivat: "Allahumma, naam - Oi Herra, kyllä!

Ja Abdullah jatkoi taas: "Mitä taas tulee syytteeseenne, että Ali olisi luopunut Amir al-Mumininin arvonimestä, muistakaa että itse Profeetta (rauha ja Jumalan siunaukset hänelle) Hudaybiyyahin aikana vaati, että mushrikit kirjaisivat ehdoksi aselevolle, jonka hän solmi heidän kanssaan: "Seuraavaa on Jumalan Lähettiläs sopinut..." ja nämä kiirehtivät vastaamaan: "Jos uskoisimme, että olet Jumalan Lähettiläs, emme olisi estäneet pääsyäsi Kaabaan emmekä olisi edes taistelleet sinua vastaan. Kirjoittakaa sen sijaan: "Muhammad Abdullahin poika". Profeetta suostui tähän, mutta sanoi: "Jumalan nimeen, olen Jumalan Lähettiläs vaikka he torjuisivat minut."

Tässä vaiheessa Abdullah ibn Abbas kysyi toisinajattelijoilta: "Olemmeko nyt käsitelleet tämän kohdan loppuun? ja taaskin he vastasivat: "Allahumma, naam - Oi Herra, kyllä!"

Hän toi esiin Koraanin ja Profeetan perimätiedon läpikotaisen osaamisensa, kuin myös merkittävän väittely- ja päättelytaitonsa, oli että enin osa, noin kaksikymmentä tuhatta miestä, palasivat Alin riveihin. Noin neljätuhatta heistä kuitenkin pysyi itsepintaisesti kannassaan. Nämä tultiin tuntemaan Kharijiitteina. Tässä ja muissakin tilanteissa rohkea Abdullah näytti pitävänsä rauhaa parempana kuin sotaa ja järkeä parempana kuin raakaa voimaa ja väkivaltaa.

Hän ei kuitenkaan ollut tunnettu pelkästään rohkeudestaan, huomiokyvystään ja valtavasta tietomäärästään. Hänet tunnettiin myös suuresta anteliaisuudestaan ja vieraanvaraisuudestaan. Jotkut hänen aikalaisistaan kertoivat hänen kodistaan: "Emme ole nähneet toista kotia, josta löytyisi enemmän ruokaa, juomaa, hedelmiä ja tietoa kuin Ibn Abbasin talo."

Hän välitti aidosti ja huolehti aidosti ihmisistä. Hän oli tahdikas ja myötäelävä. Kerran hän sanoi: "Tajutessani jonkin Jumalan Kirjan säkeen tärkeyden, toivoisin, että kaikki ihmiset tuntisivat kuten minä. Kuullessani muslimijohtajasta, joka oikeudenmukainen ja hyvä hallitsija, olen onnellinen ja rukoilen hänen puolestaan... Kun kuulen sateista, jotka kastelevat muslimien maita, se täyttää minut ilolla..." Abdullah ibn Abbas oli luja mielipiteissään.

Hän piti säännöllisesti vapaaehtoisia paastoja ja usein seisoi yöllä rukoilemassa. Usein hän itki rukoillessaan ja Koraania lukiessaan. Ja lausuessaan kuolemaa, ylösnousemusta ja tuonpuoleista elämää koskevia jakeita hänen äänensä oli käheä nyyhkytyksestä. Hän kuoli seitsemänkymmenen yhden vuoden iässä Taifin vuoristokaupungissa.