Islam ja perhe
Osa 2
Lapset
Yhteiskunta voi olla vakaa vain silloin, kun avioliitto on ainoa
instituutio miehen ja naisen välistä fyysistä vetovoimaa varten
ja kun perhe on tärkein sosiaalinen yksikkö; juuri perheessä tulevaisuuden
yhteiskunnan perusta luodaan. Perheessä muodostuu uusi sukupolvi
ja islam pitääkin lastenkasvatusta eräänä kaikkein tärkeimmistä
tehtävistä elämässä. Lapset ovat ihmisen tärkeimpiä rikkauksia
- islam katsoo heidän olevan kuin hiomattomia timantteja, joita
vanhempien ja yhteiskunnan tulee hioa parhaalla tavalla. Lapset
ovat lahja ja luottamuksenosoitus Jumalalta ja syntyessään he
tulevat suoraan Hänen valostaan. Lapset ovat viattomia eivätkä
ole vastuussa teoistaan ennen puberteetti-ikää. Islamin yleinen
asenne lapsiin voidaan tiivistää muutamaan periaatteeseen:
On jumalallinen määräys, että kukaan lapsi ei saa vahingoittaa
vanhempiaan (Koraani 2:223). Vanhemmat eivät saa aiheuttaa
lapsilleen mitään vahinkoa, laiminlyödä heitä tai käyttäytyä heitä
kohtaan ylisuojelevasti. Lapset ovat elämän ilonlähde ja vanhempien
ylpeyden aihe, turhamaisuuden siemen ja huolen ja kiusausten aiheuttaja.
Vanhempien tulee varoa tuntemasta liiallista ylpeyttä heidän vuokseen
ja heitä kehotetaan pitämään mielessään, että hengellinen ilo
on suurinta. Lapsilla on oikeus elämään ja yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin
elämässä, ja heillä on myös oikeus lailliseen syntyperään, eli
jokaisella lapsella on oikeus isään ja äitiin. Yksi jaloimmista
teoista islamissa on pitää hyvää huolta lapsista. Profeetta Muhammed
(SAAS) piti paljon lapsista ja oli sanoi olevansa vakuuttunut
siitä, että hänen muslimiyhteisönsä tulisi kuuluisaksi hyvyydestään
lapsia kohtaan.
Lasten on saatava osakseen parasta mahdollista huolenpitoa ja
kun on olemassa tarpeeksi läheisiä sukulaisia, että heillä voidaan
katsoa olevan vastuu lasten hyvinvoinnista, on heidän tehtävänsä
huolehtia lapsista. Jos sitä vastoin ei ole ketään läheisiä, tulee
huolenpidosta koko muslimiyhteiskunnan yhteinen velvollisuus.
Se, että vanhemmat ovat aikuisia ja että heillä yleensä katsotaan
olevan enemmän kokemusta, ei sinänsä tee heidän mielipiteistään
päteviä tai heidän normeistaan arvokkaita, eikä vastaavasti nuoriso
per se ole ainoa idealismin tai viisauden lähde. Monessa yhteydessä
Koraani antaa esimerkkejä siitä, kuinka vanhempien kanta on osoittautunut
vääräksi ja myös kuinka lapset ovat arvioineet väärin vanhempiensa
aseman (Koraani 6:75, 11:42-46, 19:42-48). Toisissa kohdin
Koraani kohdistaa terävää kritiikkiä niitä kohtaan, jotka torjuvat
totuuden vain siksi, että se on heille uutta tai että se on vastoin
heidän perhetraditioitaan tai ei sovi yhteen heidän vanhempiensa
arvojen kanssa. On totta, että vanhemmilla on oikeus saada osakseen
huolenpitoa, rakkautta ja kuuliaisuutta. Mutta jos he ylittävät
rajansa ja puuttuvat Jumalan oikeuksiin, on lasten oltava tottelematta
heitä. Mitä lastenkasvatusmenetelmiin tulee, on profeetta Muhammed
(SAAS) kertonut seuraavalla yksinkertaisella tavalla heidän eri
kehitysasteistaan: [Leiki lasten kanssa, kunnes he tulevat
seitsemänvuotiaiksi, kasvata heitä heidän ollessaan seitsemän
ja neljäntoista vuoden ikäisiä, ja ole heidän ystävänsä, kun heidän
ikänsä on neljästätoista kahteenkymmeneenyhteen].
On tärkeää antaa lasten pienestä pitäen olla mukana islamilaisessa
ympäristössä ja toiminnoissa, jotta islam tuntuu heistä luonnolliselta
ja jotta he voivat nähdä, kuinka islam toimii arkielämässä; esimerkkinä
rukous. Jos vanhemmat rukoilevat säännöllisesti ja antavat aina
lasten olla siinä mukana, alkavat nämä jo varhain "rukoilla" isän
ja äidin kanssa. Ollessaan 2-3 vuoden ikäisiä useimmat lapset
osaavat jo matkia rukousliikkeitä ja siitä tulee heille leikki,
joka saa jatkua niin pitkään kuin he haluavat. Tänä aikana on
hyvin tärkeää opettaa lapsia olemaan valehtelematta ja tappelematta
sekä olemaan anteliaita ja kunnioittamaan aikuisia, sillä nämä
asiat kuuluvat islamin perusperiaatteisiin ja vanhempien esimerkillä
on ratkaiseva merkitys. Lapsi voi alkaa harjoitella rukoilemista
ja paastoamista - ehkä tekemällä yksi tai kaksi rukousta päivässä
ja paastoamalla aamiaisesta iltapäivän välipalaan - pääasia on,
että lapsi on hyvin valmistautunut ja tietoinen niistä velvollisuuksista,
joita aikuiselle muslimille kuuluu.

Del 1
|