Fatima bint Muhammed

Tuohon aikaan, ennen Bithaa, hänen vanhin sisarensa Zaynab meni naimisiin serkkunsa al-Aas ibn ar Rabiahin kanssa. Sitten avioituivat hänen kaksi muuta sisartaan, Ruqayyah ja Umm Kulthum, Abu Lahabin, Profeetan sedän, poikien kanssa. Sekä Abu Lahab että hänen vaimonsa Umm Jamil osoittautuivat Profeetan leppymättömiksi vihamiehiksi heti hänen julkisen kutsumuksensa alusta alkaen.

Pikku Fatima näki näin sisartensa jättävän kodin yksi toisensa jälkeen muuttaakseen yhteen aviomiestensä kanssa. Hän oli liian nuori ymmärtämään, mitä avioliitto merkitsi ja miksi hänen sisarensa joutuivat lähtemään kotoa. Hän rakasti heitä suuresti ja tunsi olonsa surulliseksi ja yksinäiseksi heidän lähdettyään. Sanotaan, että hänestä tällöin tulikin jotenkin hiljainen ja surullisen oloinen.

Ei hän tietenkään yksin ollut vanhempiensa talossa sisartensa avioitumisen jälkeen. Baraka, Profeetan äidin Aminan palvelija, joka oli ollut Profeetan kanssa hänen syntymästään saakka, Zayd ibn Haritha ja Ali, Abu Talibin nuori poika, olivat kaikki osa Muhammadin taloutta tuona aikana. Ja olihan siellä tietysti hänen rakastava äitinsä Khadija.

Äidistään ja Barakasta Fatima sai paljon lohtua ja Alista, joka oli pari vuotta häntä vanhempi, hän sai "veljen" ja ystävän, joka tavallaan korvasi hänen pienenä kuollutta veljeään al-Qasimia. Hänen toinen veljensä Abdullah, tunnettu nimellä Hyvä ja Puhdas, joka syntyi hänen jälkeensä, kuoli myös vauvaikäisenä. Kenenkään seurassa isänsä talossa Fatima ei kuitenkaan voinut kokea samaa huoletonta iloa ja onnea kuin sisartensa kanssa ennen. Hän oli ikäisekseen harvinaisen tunteikas lapsi.

Ollessaan viiden vanha hän kuuli, että hänen isästään oli tullut Rasul Allah, Jumalan Lähettiläs. Ensimmäisenä tehtävänään hänellä oli välittää Islamin hyvä sanoma perheelleen ja läheisilleen. Heidän tulisi palvoa yksin Kaikkivaltiasta Jumalaa. Hänen äitinsä, kodin vahva tuki ja turva, selitti Fatimalle isänsä tehtävän. Näistä ajoista lähtien hänestä tuli isälleen läheisempi ja hän rakasti tätä syvästi ja velvoittavasti. Hän kulki usein tämän rinnalla Mekan kapeilla kaduilla ja kujilla, käyden Kaabassa tai ottaen osaa varhaisten muslimien salaisiin kokouksiin, joihin kerääntyivät Islamin omaksuneet ja Profeetalle uskollisuutta vannoneet henkilöt.

Eräänä päivänä, hänen ollessaan vielä alle kymmenen ikäinen, hän seurasi isäänsä Masjid al-Haramiin. Tämä seisoi paikalla, joka tunnettiin nimellä al-Hijr kasvot Kaabaan päin ja aloitti rukouksen. Fatima seisoi hänen sivullaan. Joukko Quraishilaisia, jotka eivät totisesti kuuluneet Profeetan kannattajiin, kerääntyi hänen ympärilleen. Heidän joukossaan oli Abu Jahl ibn Hisham, Profeetan setä, Uqbah ibn Abi Muayt, Umayyah ibn Khalaf, ja Shaybah ja Utbah, Rabian pojat. Uhkaavin elein joukkio lähestyi Profeettaa ja sen johtaja Abu Jahl kysyi:

"Kuka teistä voisi hakea teurasjätteitä ja heittää ne Muhammedin päälle?"

Uqba ibn Abi Muayt, eräs koplan alhaisimmista, ilmoittautui ja kiirehti tekemään työtä käskettyä. Hän palasi vastenmielinen saasta mukanaan ja heitti sen Profeetan hartioille, rauha ja Jumalan siunaukset hänelle, kun hän oli yhä maahan kumartuneena. Abdullah ibn Masud, Profeetan seuralainen, oli läsnä, mutta ei pystynyt tekemään tai sanomaan mitään.

Kuvitelkaapa Fatiman tuntemuksia, kun hän näki isäänsä kohdeltavan tällä tavalla. Mitäpä voisi hän, tuskin kymmentä täyttänyt tyttönen, tehdä? Hän meni isänsä luo, pyyhki pois ällöttävät jätteet ja seisoi sitten pelottomana ja vihaa uhkuen silmätysten Quraishin roistojen edessä. He eivät sanoneet hänelle sanaakaan. Jalo Profeetta nosti päänsä kumarruksesta ja jatkoi rukouksensa loppuun asti. Sitten hän sanoi: "Oi Herra, rankaise Quraishilaisia!" ja toisti tämän pyynnön kolme kertaa. Sitten hän jatkoi: "Rankaise Utbahia, Uqbahia, Abu Jahlia ja Shaybahia." (Nämä kaikki kuolivat monta vuotta myöhemmin Badrin taistelussa)

Erään kerran taas Fatima oli Profeetan seurassa tämän tehdessä tawafia (Kaaban ympäri kiertämistä). Quraishilaisten roskajoukko kerääntyi hänen ympärilleen. He kävivät häneen kiinni ja yrittivät kuristaa hänet hänen omiin vaatteisiinsa. Fatima kirkui ja huusi apua. Abu Bakr ryntäsi paikalle ja hänen onnistui vapauttaa Profeetta heidän otteestaan. Samalla hän vetosi joukkoon: "Tappaisitteko miehen, joka sanoo 'Jumala on Herrani?" Mutta roskajoukkoon sanat eivät tehneet mitään vaikutusta, vaan nyt he kävivät Abu Bakrin kimppuun ja alkoivat hakata häntä, kunnes veri valui hänen päästään ja kasvoiltaan.

Tällaisia ilkeitä tapauksia ja isänsä sekä varhaisten muslimien kiusaamista joutui nuori Fatima todistamaan. Hänen sisarensa Ruqyyah ja Umm Kulthum joutuivat myös kärsimään. Tuohon aikaan he elivät oikeassa Profeettaa vastaan suunnatun vihan ja juonittelun pesässä. Heidän aviomiehensä olivat Utbah ja Utaybah, Abu Lahabin ja Umm Jamilin pojat. Umm Jamil tiedettiin kovaksi ja karkeaksi naiseksi, jolla oli terävä ja paha kieli. Pääasiassa juuri hänen vuokseen Khadijaa ei alun alkaenkaan miellyttänyt tyttäriensä naimisiinmeno Umm Jamilin poikien kanssa. Ruqayyahin ja Umm Kulthumin on täytynyt olla vaikea elää sellaisessa piintyneen vihamielisessä perheessä, joka ei ainoastaan osallistunut, vaan johti toimia heidän isäänsä vastaan.

Häväistäkseen Muhammedin ja hänen perheensä Utbahin ja Utaybahin vanhemmat taivuttivat poikansa ottamaan eron vaimoistaan. Tämä oli osa suunnitelmaa, joka tähtäsi Profeetan täydelliseen eristämiseen yhteisöstä. Mutta tosi asiassa Profeetta toivotti tyttärensä tervetulleiksi takaisin kotiin täynnä iloa, onnea ja helpotusta.

Fatiman on täytynyt varmasti iloita siitä, että sai taas olla sisartensa kanssa. He kaikki toivoivat vanhimman sisarensa Zaynabin myös eroavan miehestään. Quraishilaiset painostivatkin Abu-l Aasia tekemään niin, mutta tämä kieltäytyi. Kun Quraishilaisten johtajat tulivat hänen luokseen luvaten hänelle kaikkein rikkaimman ja kauneimman naisen vaimoksi, jos hän vain eroaisi Zaynabista, hän vastasi:

"Rakastan vaimoani syvästi ja intohimoisesti ja kunnioitan sekä arvostan suuresti hänen isäänsä, vaikka en olekaan kääntynyt Islamiin uskoon.

Sekä Ruqayyah että Umm Kulthum olivat onnellisia ollessaan jälleen rakkaiden vanhempiensa luona ja vapauduttuaan sietämättömästä henkisestä kidutuksesta, jota he olivat joutuneet kokemaan Umm Jamilin talossa. Pian Ruqayyah meni uudelleen naimisiin nuoren ja ujon Uthman ibn Allanin kanssa, joka oli ensimmäisiä Islamin omaksuneita. He lähtivät yhdessä Abessiniaan ensimmäisten muhajirinien joukossa, jotka hakivat turvaa sieltä, ja elivät siellä useita vuosia. Fatima ei tavannut Ruqayyahia uudestaan, ennen kuin heidän äitinsä kuoleman jälkeen.

Profeetan, hänen perheensä ja seuraajiensa vaino jatkui ja jopa paheni ensimmäisten muslimien Abessiniaan muuton jälkeen. Noin seitsemäntenä lähettiläsvuotenaan Profeetta perheineen pakotettiin lähtemään kodistaan ja etsimään turvapaikkaa karusta pienestä laaksosta ja solasta, joita ympäröivät kukkulat joka puolelta ja jonne pääsi Mekasta vain kapeaa polkua pitkin.

Tähän kuivaan laaksoon Muhammedin sekä Banu Hashimin ja al-Muttalibin klaanien oli pakko paeta niukkojen ruokavarojen kera. Fatima oli yksi klaanien nuorimmista jäsenistä - vain noin kahdentoista vanha - ja silti hänen oli kestettävä kuukausia ankaraa elämää ja kärsimyksiä. Nälkäisten lasten ja naisten valitus kuului laaksosta Mekkaan saakka. Quraishilaiset eivät sallineet muslimeille annettavan mitään ruokaa eikä heidän kanssaan saanut olla missään yhteydessä. Heidän elämänsä helpottui hiukan vain pyhiinvaelluskauden aikana. Saartoa kesti kolmisen vuotta. Kun se lopetettiin, Profeetan oli kohdattava vielä enemmän vastoinkäymisiä. Khadija, uskollinen ja lempeä, kuoli pian tämän jälkeen. Hänessä Profeetta ja tämän perhe menetti suurenmoisen lohduttajan ja voimanlähteen, joka oli tukenut heitä vaikeina aikoina. Vuosi, jona jalo Khadija ja myöhemmin Abu Talib, kuolivat, tunnetaan Surun Vuotena. Fatimalle, josta oli nyt tullut nuori neito, hänen äitinsä kuolema oli suuri järkytys. Hän itki katkerasti ja jonkin aikaa hän oli niin surun murtama, että hänen terveytensäkin horjui. Pelättiin jopa, että hän saattaisi kuolla surusta.

Vaikka vanhempi sisar Umm Kulthum jäi asumaan samaan taloon, Fatima käsitti, että hänellä olisi nyt suurempi vastuu äitinsä kuoltua. Hän tunsi, että hänen täytyisi antaa nyt enemmän tukea myös isälleen. Lempeästi ja rakastavasti hän omistautui huolehtimaan hänestä. Hän oli niin tarkka isänsä hyvinvoinnista, että häntä tultiin kutsumaan nimellä "Umm Abi-ha - isänsä äiti". Hän myös oli tämän tukena ja lohtuna koettelemusten, vaikeuksien ja kriisien aikana.

Usein koettelemukset olivat liikaa hänelle. Kerran eräs röyhkeä roisto kasasi kouramitalla hiekkaa ja multaa hänen laupiaan isänsä pään päälle. Kun hän saapui kotiin, Fatima itki vuolaasti pyyhkiessään tomut isänsä päästä.

"Älähän itke, tyttäreni", hän sanoi, "sillä Jumala suojelee isääsi." Profeetta rakasti Fatimaa aivan erityisellä tavalla. Hän sanoi kerran: "Joka on ollut hyvä Fatimalle, on totisesti ollut hyvä Jumalalle ja joka on hänet suututtanut, on totisesti suututtanut Jumalan. Fatima on osa minua. Se mikä miellyttää häntä, miellyttää minuakin ja se mikä vihastuttaa häntä, tekee minutkin vihaiseksi."

Vielä hän sanoi: "Parhaat naiset maailmassa ovat nämä neljä: Neitsyt Maria, faaraon vaimo Aasiyaa, Uskovaisten Äiti Khadija sekä Muhammedin tytär Fatima. Näin Fatima sai Profeetan sydämessä sen rakkauden ja arvonannon, joka aiemmin oli kuulunut vain hänen vaimolleen Khadijalle.

Fatimaa, olkoon Jumala mieltynyt häneen, kutsuttiin nimellä "az-Zahraa", mikä tarkoittaa "hyvin kirkas". Se johtui hänen säteilevistä kasvoistaan, jotka tuntuivat hehkuvan valoa. On sanottu, että kun hän seisoi rukoilemassa, mihrab heijasti hänen kasvojensa valoa. Häntä kutsuttiin myös nimellä "al-Batul" askeettisuutensa vuoksi. Sen sijaan, että olisi viettänyt aikansa seurustellen toisten naisten kanssa, suurin osa hänen ajastaan kului rukouksessa, Koraania lukien ja muussa Jumalan palvonnassa.

Fatima muistutti paljon isäänsä, Jumalan Lähettilästä. Aisha, Profeetan vaimo, sanoi hänestä: "En ole nähnyt kenenkään luodun muistuttavan Jumalan Lähettilästä enemmän puheessa, keskustelussa ja istumistavassa kuin Fatiman, olkoon Jumala mieltynyt häneen. Kun Profeetta näki hänen tulevan, hän toivotti hänet tervetulleeksi, nousi ylös ja suuteli häntä, otti häntä kädestä ja pyysi hänet istumaan omalle paikalleen." Hän teki saman, kun Profeetta tuli hänen luokseen. Hän nousi ylös ja toivotti tämän iloisena tervetulleeksi ja suuteli tätä.

Fatiman hyvä käytös ja lempeä puhetapa olivat osa hänen ihastuttavaa ja herttaista luonnettaan. Hän oli erityisen ystävällinen köyhille ja puutteenalaisille ja jakoi usein ruokansa tarvitseville, vaikka olisi itse jäänyt nälkäiseksi. Hän ei himoinnut tämän maailman koristeita eikä ylellistä elämää ja mukavuuksia. Hän eli yksinkertaisesti, vaikkakin joskus olosuhteet näyttivät muodostuvan hänelle liian vaikeiksi, kuten tulemme näkemään.

Hän peri isältään vakuuttavan kaunopuheisuuden, joka perustui viisauteen. Kun hän puhui, ihmiset usein liikuttuivat kyyneliin. Hänellä oli vilpitön kyky vedota tunteisiin, saada ihmiset itkemään liikutuksesta ja saada heidän sydämensä ylistämään ja kiittämään Jumalaa, Hänen suuruuttaan ja Hänen käsittämättömiä lahjojaan.

Fatima muutti Medinaan muutamia viikkoja Profeetan jäljessä. Hän seurasi Zayd ibn Harithaa, jonka Profeetta oli lähettänyt takaisin Mekkaan hakemaan hänen jäljelle jääneet perheenjäsenensä. Näihin kuului Fatima ja Umm Kulthum, Sawda, Profeetan vaimo, Zaydin vaimo Baraka ja heidän poikansa Usama. Heidän mukanaan matkusti myös Abu Bakrin poika Abdullah, seurassaan äitinsä ja sisarensa Aisha ja Asma.

Medinassa Fatima asui isänsä kanssa vaatimattomassa asumuksessa, jonka tämä oli rakentanut moskeijan yhteyteen. Toisena vuonna Hijran jälkeen, hän sai isänsä kautta kosintoja, joista kaksi torjuttiin. Silloin Ali, Abu Talibin poika, keräsi rohkeutensa ja meni Profeetan luo pyytämään tämän tyttären kättä. Profeetan läsnä ollessa Ali kuitenkin jäykistyi kunnioituksesta eikä saanut sanaakaan suustaan. Hän tuijotti jalkoihinsa eikä pystynyt sanomaan mitään. Sitten Profeetta kysyi: "Miksi olet tullut? Tarvitsetko jotakin?" Vieläkään Ali ei kyennyt puhumaan ja silloin Profeetta ehdotti: "Ehkä olet tullut kosimaan Fatimaa."

"Kyllä", vastasi Ali. Erään perimätiedon mukaan Profeetta sanoi tähän vain lyhyesti: "Marhaban wa ahlan - Tervetuloa perheeseen", ja tämän Ali sekä joukko ulkopuolella odottavia ansareita tulkitsivat Profeetan hyväksynnäksi. Toisen tiedon mukaan Profeetta hyväksyi ensin liiton ja kysyi sitten Alilta, oliko hänellä antaa mitään huomenlahjaksi (mahr). Ali vastasi, ettei ollut. Profeetta huomautti hänelle, että olihan hänellä kilpi, jonka voisi myydä.

Ali möi kilven Uthmanille neljästäsadasta dirhamista ja kun hän riensi Profeetan luo antaakseen tämän summan mahrina, Uthman pysäytti hänet sanoen:

"Palautan kilpesi, joka olkoon häälahjani sinun ja Fatiman avioliiton johdosta." Fatima ja Ali avioituivat siten todennäköisesti toisen Hijran jälkeisen vuoden alussa. Hän oli silloin noin yhdeksäntoista ikäinen ja Ali noin kahdenkymmenen yhden. Profeetta itse suoritti vihkiseremonian. Hääjuhlassa (walimah) vieraille tarjottiin taateleita, viikunoita ja haisia (taateleiden ja pestyn voin sekoitusta). Ansarien johtohenkilö lahjoitti pässin ja toiset tarjosivat lahjaksi viljaa. Koko Medina riemuitsi.

Häälahjaksi Profeetan sanotaan antaneen Fatimalle ja Alille puisen vuoteen, johon oli kiedottu palmunlehviä, samettisen peitteen, palmukuiduilla täytetyn nahkatyynyn, lampaantaljan, ruukun, vesileilin ja huhmaren jyvien jauhamista varten.

Fatima lähti rakkaan isänsä kodista ensimmäisen kerran alkaakseen elää aviomiehensä kanssa. Profeetta oli selvästi huolissaan hänestä ja lähetti Bakaran hänen seuraksensa, jos hän sattuisi tarvitsemaan apua. Ja varmasti Bakara oli hänelle suureksi avuksi ja lohduksi. Profeetta rukoili heidän puolestaan:

"Oi Herra, siunaa heitä molempia, siunaa heidän kotiaan ja siunaa heidän jälkeläisiään." Alin vaatimattomassa asunnossa oli vain lampaantalja vuoteena. Hääyön jälkeisenä aamuna Profeetta meni Alin talolle ja koputti oveen.

Bakara tuli ulos ja Profeetta sanoi hänelle: "Oi Umm Ayman, kutsu veljeni tänne."

"Veljesi? Senkö, joka nai tyttäresi?" kysyi Bakara hiukan epäuskoisesti aivan kuin ihmetelläkseen: Miksi Profeetta kutsuisi Alia "veljekseen"? (Hän viittasi Aliin veljenään, koska aivan kuten Hijran jälkeen muslimit sitoutuivat parittain veljeyteen, niin myös Profeetasta ja Alista oli tullut "veljeksiä".)

Profeetta toisti sanansa nyt jo kovemmalla äänellä. Ali tuli ulos ja Profeetta teki du'an, toivottaen hänelle Jumalan siunausta. Sitten hän kysyi Fatimaa. Tämä tuli melkein madellen ujona ja vähän pelokkaana. Profeetta sanoi hänelle:

"Annoin sinut vaimoksi rakkaimmalle omasta perheestäni." Tällä tavoin hän koetti saada hänet rauhoittumaan. Hän ei suinkaan ollut aloittamassa yhteiselämää jonkun tuntemattoman kanssa, vaan sellaisen, joka oli varttunut samassa kodissa, joka jo nuorena oli ensimmäisten muslimiksi tulleiden joukossa, joka oli tunnettu rohkeudestaan, urheudestaan ja hyveistään, ja jota Profeetta kuvaili "veljekseen tässä ja tulevassa elämässä."

Fatiman elämä Alin kanssa oli yhtä yksinkertaista ja niukkaa kuin se oli ollut hänen isänsäkin luona. Itse asiassa, mitä aineellisiin mukavuuksiin tulee, se oli vaikeuksien ja kieltäymysten täyttämää. Koko heidän yhteiselonsa ajan Ali pysyi köyhänä, koska hän ei pannut painoa varakkuuden kartuttamiselle. Fatima oli sisaruksista ainoa, joka ei mennyt naimisiin rikkaan miehen kanssa. Voidaan sanoa, että Fatiman elämä Alin rinnalla oli jopa ankarampaa kuin hänen isänsä kodissa. Ennen avioliittoa hänellä oli ainakin jatkuvasti lähellään auttavia käsiä Profeetan luona. Mutta nyt hänen täytyi selviytyä kaikesta käytännössä omin avuin. Helpottaakseen äärimmäistä köyhyyttään Ali työskenteli vedennostajana ja -kantajana ja Fatima jyvien jauhajana. Eräänä päivänä hän sanoi Alille: Olen jauhanut niin, että käteni ovat aivan rakoilla.

"Olen nostanut vettä niin kauan, että rintaani koskee", sanoi Ali ja ehdotti sitten Fatimalle: "Jumala on antanut isällesi joitakin sotavankeja, joten mene ja pyydä häneltä itsellesi palvelija."

Vastahakoisesti Fatima meni isänsä luo, joka sanoi: "Mikäs sinut tänne toi, pikku tyttöni?" Tulin tuomaan sinulle rauhan tervehdykset", hän vastasi, sillä kainouttaan hän ei saanut kysytyksi, mitä oli aikonut.

"Mitä teit siellä?" kysyi Ali, kun hän palasi yksin.

"Minua hävetti pyytää häneltä", Fatima sanoi. Niinpä he menivät uudestaan yhdessä, mutta Profeetan mielestä heidän hätänsä ei ollut niin suuri kuin muiden.

"En anna teille, mitä pyydätte", hän sanoi, "ja samalla jätä Ahl as-Suffahia (muslimiparkoja, jotka asuivat moskeijassa) nääntymään nälkään. Minulla ei ole tarpeeksi huolehtiakseni heistä...

Ali ja Fatima palasivat kotiin mieli maassa, mutta sinä yönä heidän mentyään maata, he kuulivat Profeetan äänen pyytävän lupaa tulla sisään. Toivottaen hänet tervetulleeksi he molemmat nousivat jalkeille, mutta hän sanoi heille:

"Pysykää vain vuoteessa", ja istui heidän vierelleen. "Kertoisinko teille jostakin paremmasta, kuin se mitä pyysitte minulta?" hän kysyi ja kun he vastasivat myöntävästi, hän sanoi: "Sanat, jotka Gabriel opetti minulle, eli että teidän tulisi sanoa "Subhaan Allah - Kunnia Jumalalle" kymmenen kertaa jokaisen rukouksen jälkeen, ja kymmenen kertaa "Al hamdu lillah - Kiitos ja ylistys Jumalalle" sekä kymmenen kertaa "Allahu Akbar - Jumala on Suuri". Ja että nukkumaan mennessänne teidän tulisi sanoa kaikki nämä sanat kolmekymmentä kolme kertaa."

Alilla oli tapana myöhempinä vuosina sanoa: "En ole konsanaan jättänyt noita sanoja sanomatta siitä lähtien, kun Jumalan Lähettiläs opetti ne meille."

Monet kertomukset todistavat kovista ja vaikeista ajoista, jotka Fatiman täytyi kokea. Usein kodissa ei ollut yhtään ruokaa. Kerran Profeetan oli nälkä. Hän kävi vuoron perään kunkin vaimonsa asunnolla, mutta kenelläkään ei ollut ruokaa. Sitten hän meni Fatiman luo, mutta tälläkään ei syötävää ollut. Kun hän vihdoin onnistui saamaan vähän ruokaa, hän lähetti kaksi leipää ja lihanpalasen Fatimalle. Toisen kerran hän lähti käymään Abu Ayyub al-Ansarin luona ja ruuasta, jota hänelle siellä tarjottiin, hän säästi osan Fatimaa varten. Fatima puolestaan tiesi, että Profeetta oli ilman ruokaa joskus pitkiä aikoja ja hän vei tälle syötävää aina, kun voi. Kerran hän vei Profeetalle palasen ohraleipää ja tämä sanoi hänelle. "Tämä on ensimmäinen ateria, jonka isäsi on syönyt kolmeen päivään."

Näiden laupeuden tekojen kautta hän osoitti, kuinka paljon rakasti isäänsä; ja tämä rakasti häntä samalla tavalla.

Erään kerran Profeetta palasi matkaltaan Medinan ulkopuolelle. Hän meni aivan ensiksi moskeijaan ja rukoili kaksi rakatia, kuten hänellä oli tapana. Sitten hän, kuten usein muulloinkin, meni tapaamaan Fatimaa ennen kuin meni vaimojensa luokse. Fatima toivotti hänet tervetulleeksi, suuteli hänen kasvojaan, suutansa ja silmiään ja itki. "Miksi itket?" Profeetta kysyi. "Näenhän sinut, oi Rasul Allah", hän sanoi, "kasvosi ovat kalpeanharmaat ja vaatteesi risaiset ja nuhruiset." "Oi Fatima, Profeetta vastasi hellästi, "älä itke, sillä Allah on lähettänyt isäsi levittämään sanomaa, joka koskettaa jokaista kotia maankamaralla, olipa se sitten kaupungissa, kylässä tai teltassa (autiomaassa) ja aiheuttaen sanomantuojalle joko kunniaa tai häväistystä, kunnes tämä tehtävä on täytetty, kuten yö (väistämättä) koittaa." Tällaisten kommenttien myötä Fatima usein tempautui pois arkielämän kovista olosuhteista ja näki välähdyksen valtavista ja kauaskantoisista näkymistä, joita hänen jalolle isälleen uskottu tehtävä avasi.

Sittemmin Fatima palasi asumaan taloon, joka sijaitsi lähellä Profeetan kotia. Paikan lahjoitti eräs ansari, joka tiesi Profeetan iloitsevan saadessaan tyttärensä naapurikseen. Yhdessä he jakoivat ilot ja voitot sekä surut ja vaikeudet, joita molempia kiihkeät ja ikimuistoiset Medinan päivät ja vuodet toivat.

Toisen Hijran jälkeisen vuoden puolivälissä Fatiman sisar Ruqayya sairastui kuumeeseen ja tuhkarokkoon. Tämä tapahtui juuri ennen suurta Badrin taistelua. Ruqayyan aviomies Uthman pysyi sairasvuoteen ääressä eikä päässyt mukaan taisteluun. Ruqayya kuoli juuri ennen isänsä paluuta. Palatessaan Medinaan Profeetan ensimmäisiä tehtäviä oli käydä tämän haudalla.

Fatima tuli hänen seurakseen. Tämä oli ensimmäinen menetys lähimmässä perhepiirissä sitten Khadijan kuoleman. Fatima suri kovasti sisarensa menetystä. Kyyneleet virtasivat hänen silmistään hänen istuessaan vierekkäin isänsä kanssa haudan reunalla, ja tämä lohdutti häntä ja koetti kuivata hänen kyyneleitään viittansa kulmalla.

Profeetta oli aiemmin vastustanut valitusvirsiä vainajille, mutta tämä oli johtanut väärinkäsityksiin, ja heidän nyt palatessaan hautausmaalta kuului Umarin vihainen ääni hänen moittiessaan naisia, jotka itkivät Badrin marttyyreja ja Ruqayyaa.

"Umar, anna heidän itkeä", hän sanoi ja lisäsi: "Se mikä tulee sydämestä ja silmistä, on Jumalalta ja Hänen armostaan, mutta se mikä tulee kädestä ja kieleltä, se on Saatanalta." Kädellä hän tarkoitti sitä kovaa metelöintiä, johon naiset usein yhtyivät näyttääkseen julkisesti myötätuntoaan.

Uthman meni myöhemmin naimisiin Profeetan toisen tyttären, Umm Kulthumin, kanssa ja tämän johdosta hänet tultiin tuntemaan nimellä Dhu-n Nurayn - Kahden Valon Haltija.

Menetystä, jonka perhe koki Ruqayyan kuoltua seurasi onni, kun kaikkien uskovaisten iloksi Fatima synnytti pojan kolmannen Hijran jälkeisen vuoden Ramadan-kuussa. Profeetta lausui adhanin sanat vastasyntyneen korvaan ja antoi hänelle nimen al-Hasan, mikä tarkoittaa kaunista.

Vuotta myöhemmin hän synnytti toisen pojan, jonka nimeksi tuli al-Husayn, eli "pikku Hasan" tai pieni kaunis. Fatima toi usein kaksi poikaansa tapaamaan isoisäänsä, joka kiintyi heihin yhä enemmän. Myöhemmin hän otti heidät mukaansa Moskeijaan ja he kiipeilivät hänen selkäänsä, kun hän kumartui. Samoin hän menetteli pienen tyttärentyttärensä Umaman kanssa, jonka äiti oli Zaynab.

Kahdeksantena Hijran jälkeisenä vuonna Fatima sai kolmannen lapsen, tytön, jonka hän nimitti Zaynabiksi vanhimman sisarensa mukaan, joka oli kuollut vähän ennen tytön syntymää. Tämä Zaynab tulisi vartuttuaan kuuluisaksi "Karbalan sankarittarena". Fatiman neljäs lapsi syntyi ... vuonna Hijran jälkeen. Tämä lapsi oli myös tyttö ja Fatima antoi hänelle nimeksi Umm Kulthum sisarensa mukaan, joka oli kuollut vuotta aiemmin sairauteen.

Vain Fatiman kautta Profeetan suku sai jatkua. Kaikki Profeetan poikalapset olivat kuolleet jo vauvoina ja samoin nuorina kuolivat Zaynabin lapset Ali ja Umama. Ruqayyan poika Abdullah kuoli myös ennen kuin oli täyttänyt kaksi vuotta. Tämä oli lisäsyy siihen suuren kunnioitukseen, jota Fatima saa osakseen.

Vaikka Fatiman elämän usein täyttivätkin raskaudet, synnytykset ja lastenhoito, hän osallistui niin paljon kuin pystyi kasvavan medinalaisen muslimiyhteisön asioihin. Ennen avioitumistaan hän toimi eräänlaisena emäntänä köyhille ja puutteenalaisille (Ahl as-Suffah). Heti Uhudin taistelun päätyttyä hän meni muiden naisten kanssa taistelukentälle, itki kuolleita marttyyreita ja sitoi huolella isänsä haavat. Vallihaudan taistelussa hänellä oli ratkaisevan tärkeä osa yhdessä muiden naisten kanssa, sillä he ruokkivat taistelijat pitkän ja vaikean piirityksen aikana. Omassa leirissään hän johti naisia rukouksessa ja sillä paikalla on nyt moskeija Masjid Fatima, yksi niistä seitsemästä moskeijasta, joissa muslimit olivat vartiossa ja suorittivat velvollisuutensa.

Fatima myös seurasi isäänsä tämän tehdessä Umran kuudentena vuonna Hijran jälkeen, kun Hudaybiyan Sopimus oli solmittu. Seuraavana vuonna hän ja hänen sisarensa Umm Kulthum olivat mukana siinä mahtavassa joukossa muslimeja, jotka Profeetan kanssa ottivat osaa Mekan vapautukseen. Sanotaan, että tuolloin sekä Fatima että Umm Kulthum kävivät äitinsä Khadijan talossa muistellen lapsuuttaan ja jihadia, Profeetan tehtävän alkuvuosien jatkuvia taisteluja.

Kymmenennen vuoden Ramadanina juuri ennen Jäähyväispyhiinvaellukselle lähtöään Profeetta uskoutui Fatimalle kertoen sen, mikä muille vielä oli salaisuus:

"Gabriel on lausunut Koraanin minulle ja minä hänelle kerran vuodessa, mutta tänä vuonna hän on lausunut sen minulle kahdesti. En voi ajatella sen tarkoittavan muuta, kuin että aikani on tullut."

Jäähyväispyhiinvaellukselta palattuaan Profeetta sairastuikin vakavasti. Viimeiset päivänsä hän vietti vaimonsa Aishan talossa. Kun Fatima tuli häntä katsomaan, Aisha jätti aina isän ja tyttären kahden kesken.

Eräänä päivänä hän kutsui Fatimaa. Hän suuteli tätä ja kuiskasi jotakin tämän korvaan. Fatima itki. Uudestaan hän kuiskasi tämän korvaan ja nyt Fatima hymyili. Aisha näki tämän ja kysyi: Itketkö ja nauratko sinä yhtaikaa, Fatima? Mitä Jumalan Lähettiläs sinulle sanoi?" Fatima vastasi:

"Ensin hän kertoi minulle, että hän tapaisi Herransa hyvin pian, ja niin minä itkin. Sitten hän sanoi: "Älä itke, sillä sinä tulet olemaan ensimmäinen perheestäni, joka seuraa minua." Silloin nauroin."

Tovin kuluttua jalo Profeetta kuoli. Fatima oli surun lyömä ja usein hänet nähtiin itkemässä vuolaasti. Eräs seuralaisista pani merkille, että Fatiman, olkoon Jumala häneen tyytyväinen, ei nähty koskaan nauravan isänsä kuoleman jälkeen.

Eräänä aamuna Ramadan-kuukauden alussa, vajaan viiden kuukauden kuluttua jalon isänsä kuolemasta, Fatima heräsi näyttäen epätavallisen onnelliselta ja hilpeältä. Sen päivän iltapäivällä hänen sanotaan kutsuneen Salma bint Umaysia, joka huolehti hänestä. Hän pyysi vähän vettä ja kylpi siinä. Sitten hän puki päälleen uudet vaatteet ja laittoi hajustetta. Hän pyysi Salmaa asettamaan hänen vuoteensa talon pihalle. Kasvot ylös taivaaseen päin hän kutsui miestään Alia.

Tämä nolostui nähdessään hänet makaamassa keskellä pihaa ja kysyi, mikä oli hätänä. Hän hymyili ja sanoi: "Minulla on tänään tapaaminen Jumalan Lähettilään kanssa."

Ali itki ja Fatima yritti lohduttaa häntä. Hän pyysi Alia huolehtimaan heidän pojistaan al-Hasanista ja al-Husaynista ja antoi neuvon, että hänet haudattaisiin ilman seremonioita. Hän katsoi jälleen ylös, sulki sitten silmänsä ja luovutti sielunsa Kaikkivaltiaalle Luojalle.

Hän, Kirkas Fatima, oli vain kahdenkymmenen yhdeksän ikäinen.

Lataa kottin : "Fatima bint Muhammed" [Word-asiakirja]

Hyviä linkkejä Profeetasta:

Videoita:

Jesus: The Prophet of Islam
Muhammad & Quran
The Prophet Joseph
Is Jesus God

Svenska:

Islamguiden

Englanniksi:

Muhammad In The Bible
The Status of Sunnah in Islam
Finality of Prophethood
Prophet Muhammad
Biographies