16. Mehiläisten Suura


JOHDANTO:

KUUDESTOISTA SUURA: Mehiläinen (An-Nahl) Ilmoitettu Mekassa (128 jaetta )

Suuran nimi An-Nahl,»Mehiläinen», löytyy jakeesta 68, missä mehiläisen toimeliaisuus mainitaan velvollisuuden ja hyödyllisyyden perikuvana. Siinä kiinnitetään huomio Jumalan huolenpitoon luomakunnasta sekä ihmiskunnalle välttämättömään kaitselmukseen. Epäuskoisia varoitetaan, että Herran johdatuksen hylkääminen on yhtä mieletöntä kuin ruoan ja juoman hylkääminen. Tämä suura luetaan viimeisten Mekassa ilmoitettujen joukkoon, vaikkakin muutamat vanhat selittäjät ovat tätä mieltä vain jakeisiin 1-40 nähden, pitäen koko jälkimmäistä osaa Medinassa ilmoitettuna. Ainoa tämän suuran jae, joka on ilmeisesti Medinassa ilmoitettu, on jae 110, missä vainoa pakenevien sanotaan taistelleen; sillä Mekan aikana oli taisteleminen kielletty muslimeilta, vaikkakin monet heistä pakenivat vainoa hakien suojaa Abessiniasta. Tämä on siis Mekan kauden myöhempiä suuroja, lukuunottamatta Medinassa aikaisintaan Hedzran toisena vuonna ilmoitettua jaetta 110 ja mahdollisesti eräitä muita säkeitä luvun loppupuolella.

Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.

1. Jumalan käsky on tulossa, älkää siis pyytäkö sen jouduttamista. Kunnia olkoon Hänelle! Hän on korkealla sen yläpuolella, mitä he asettavat Hänen rinnalleen.

2. Hän lähettää maan päälle enkeleitä tuomaan Hänen sanansa hengen niille palvelijoistaan, joille parhaaksi näkee, näin sanoen: »Varoittakaa ihmisiä, ettei ole muuta Jumalaa kuin Minä; sentähden palvelkaa Minua.»

3. Hän on luonut taivaat ja maan totuudessa. Hän on korkealla sen yläpuolella, mitä he Hänen rinnalleen asettavat.

4. Hän on luonut ihmisen siemenestä, ja katso, hänestä tulee kuitenkin epäilijä.

5. Ja hän on luonut karjan; siitä te saatte lämpimiä vaatteita ja muuta hyödyllistä, ja osan siitä te käytätte ravinnoksenne.

6. Teille on kunniaksi, kun ajatte sitä kotiin ja kun viette sitä laitumelle.

7. Ja eläimet kantavat kuormanne kaupunkiin, jonne ette pääsisi muuten kuin suurin ruumiillisin ponnistuksin. Totisesti, Herra on sangen rakastavainen, armollinen.

8. Ja Hän on luonut hevoset ja muulit ja aasit, jotta voisitte niillä ratsastaa sekä myöskin ylvästellä. Hän on luonut sellaistakin, mitä ette tiedä.

9. Oikea tie on Jumalan vallassa, mutta muutamat kulkevat harhaan. Jos Jumala olisi tahtonut, Hän olisi totisesti voinut antaa johdatuksensa teille kaikille.

10. Hän lähettää teille sateen taivaasta, siitä te saatte juoda ja se kasvattaa puita, joiden luona teillä on laitumenne.

11. Sateen Hän saattaa kasvattamaan teille peltojen viljan, oliivit, taatelipuut, viinirypäleet ja kaikenlaiset hedelmät. Totisesti, tässä on tunnusmerkkejä niille, jotka ajattelevat.

12. Ja Hän on teitä varten säätänyt yön ja päivän, luonut auringon ja kuun. Ja tähdet noudattavat Hänen käskyjään. Totisesti, tässä on merkkejä niille, joilla on ymmärrystä.

13. Ja Hän on luonut teitä varten yli maan levinneet erilaiset hyödykkeet. Totisesti, tässä on merkki niille, jotka ottavat vaarin.

14. Ja juuri Hän hallitsee merta, niin että saatte siitä ravinnoksenne tuoretta lihaa ja etsitte merestä koristeita, joita kannatte. Ja sinä näet laivojen halkovan merta. Näin voitte turvautua Hänen armoonsa ja tuoda Hänelle kiitoksenne.

15. Ja Hän on luonut maahan vuoret, ettei se horjuisi allanne, ja virrat sekä tiet teitä opastamaan.

16. Samaten viitat. Ja myöskin tähtien mukaan ihmiset löytävät suuntansa.

17. Voiko siis Luoja olla samankaltainen kuin se, joka ei kykene luomaan? Eikö tämäkään mieleenne painu?

18. Ja jos käytte laskemaan Jumalan armonosoituksia, niin ette kykene niitä luettelemaan. Toden totta - Jumala on anteeksiantavainen, armollinen.

19. Jumala tietää, mitä te salaatte ja mitä te ilmaisette.

20. Ja ne, joita ihmiset huutavat avukseen Jumalan sijaan, eivät voi mitään luoda, sillä he itse ovat luotuja.

21. Kuolleita he ovat, eivät eläviä; eivätkä he tiedä, milloin heidän ylösnousemuksensa tapahtuu.

22. Teidän Jumalanne on ainoa Jumala. Niiden sydämet, jotka eivät usko tulevaan elämään, vierovat totuutta, ja he paisuvat ylpeydestään.

23. Epäilemättä Jumala tietää, mitä te salaatte ja mitä te ilmaisette. Totisesti, Hän ei rakasta ylpeitä.

24. Ja kun heille sanotaan: »Mitä Herranne on lähettänyt maan päälle?» he vastaavat: »Menneiden polvien tarinoita.»

25. Tämän tähden he saavat ylösnousemuksen päivänä kantaa oman kuormansa kokonaan, ja osan niidenkin kuormasta, jotka tietämättömyydessään heidän johtaminaan joutuivat kadotukseen. Eikö heidän kuormansa ole raskas?

26. Totisesti, heidän edeltäjänsäkin punoivat juoniaan, mutta Jumala kukisti maahan heidän rakennuksensa perustuksiltaan, jolloin katot sortuivat heidän päällensä, ja Hän lähetti heille turmion sieltä, mistä he eivät osanneet sitä odottaakaan.

27. Senjälkeen Hän on ylösnousemuksen päivänä saattava heidät häpeään, ja Hän on lausuva: »Missä ovat Minun vertaiseni, joiden kumartamisessa te olitte niin innokkaita?» Ne, joille on suotu ymmärrystä, vastaavat: »Totisesti, tänä päivänä tulkoon häpeä ja paha uskottomien osaksi.»

28. Enkelit antavat ansaitun palkan näille, jotka ovat itse tehneet vääryyttä itselleen. Silloin he tarjoutuvat alistumaan sanoen: »Emmehän ole tehneet mitään pahaa.» »Kyllä Jumala tietää tarkoin, mitä te teitte.

29. Sentähden astukaa sisään helvetin porteista ja pysykää siellä ikuisesti. Totisesti, tukala on niiden tyyssija, jotka ovat ylpeitä.»

30. Mutta niiltä, jotka harjoittavat hartautta, kysytään: »Mitä on Herranne lähettänyt maan päälle?» He vastaavat: »Hyvää.» Niiden, jotka tekevät hyvää, on hyvä olla tässä maailmassa, mutta tulevan maailman koti on vielä parempi. Kuinka ihana onkaan niiden koti, jotka hartautta harjoittavat.

31. He saavat astua autuaitten puutarhoihin, joissa purot solisevat, ja siellä on heillä kaikki, mitä voivat toivoa. Tällä tavoin Jumala palkitsee niitä, jotka hartautta harjoittavat.

32. Enkelit maksavat heille täyden palkan, heidän hyvyytensä tähden, ja lausuvat: »Rauha olkoon teille; astukaa puutarhaan palkinnoksi siitä, mitä olette tehneet!»

33. He eivät odota muuta kuin enkelien tuloa heidän luokseen tai että Herrasi käsky saapuisi. Näin odottivat nekin, jotka ennen heitä elivät. Jumala ei tehnyt heille vääryyttä, vaan itse he tekivät vääryyttä itselleen.

34. Sillä paha, jota he harjoittivat, lankesi heidän päälleen, ja se, mitä he olivat pilkanneet, kohdistui heihin itseensä.

35. Ja ne, jotka ovat asettaneet muitakin Jumalan rinnalle, sanovat: »Jos Jumala olisi tahtonut, me emme olisi palvelleet ketään muuta kuin Häntä, emme me eivätkä esi-isämme, emmekä myöskään olisi pitäneet pyhänä ketään muuta kuin Häntä.» Näin tekivät myös ne, jotka ennen heitä elivät. Mutta ovatko lähettiläät vastuussa muusta kuin sanomansa julistamisesta?

36. Totisesti olemme kutsunut jokaisen kansan keskuudesta lähettilään näin lausumaan: »Palvelkaa Jumalaa ja välttäkää syntisiä.» Jotkut ovat Jumalan johdattamia ja toiset ovat kulkeneet harhaan. Jatkakaa siis vaellustanne maan päällä ja katsokaa, millaisen lopun saavat ne, jotka sepittävät valheita.

37. Vaikka sinä, oi Muhammed, kuinka innokkaasti tahdot heille johdatusta, niin Jumala ei ole ohjaava niitä, jotka kulkevat kadotukseen, eikä heillä ole ketään auttajaa.

38. Ja Jumalan nimeen he vannovat pyhimmät valansa: »Jumala ei ole herättävä kuolleita.» Kuitenkin tämä on Jumalan totinen, sitova lupaus, vaikka useimmat eivät sitä käsitä.

39. Hän on sen tekevä, jotta Hän saattaisi selittää heille sen, mistä he kiistelivät, ja myös sentähden, että uskottomiksi käyneet havaitsisivat olleensa valehtelijoita.

40. Kun jotakin haluamme, Meidän tarvitsee vain lausua: »Tapahtukoon», ja niin tapahtuu.

41. Ja jotka Jumalan asian vuoksi ovat jättäneet kotinsa vääryyttä kärsittyään, heille Me totisesti varaamme (jo) tässä maailmassa ihanan asunnon. Mutta tulevan elämän palkka on oleva vielä suurempi; jospa he vain sen käsittäisivät!

42. Heihin kuuluvat ne, jotka kestävät lujina ja luottavat Herraansa.

43. Ennen sinua Me lähetimme sananjulistajiksi vain sellaisia, joille annoimme käskymme; kysykää siis niiltä, jotka ovat saaneet muistutuksen, jos ette itse tiedä;

44. ja heillä oli mukanaan selvät tunnusmerkit ja kirjoitukset. Ja Me olemme lähettänyt sinulle ylhäältä tämän muistomerkin, jotta selittäisit ihmisille, mitä heille on lähetetty, ja että he sen vuoksi ajattelisivat.

45. Ovatko pahojen juonien punojat varmoja, ettei Jumala avaa maata heidän altaan tai ettei turmio tule heille sieltä, mistä he eivät aavistakaan?

46. Tahi ettei Hän voi tavoittaa heitä heidän retkillään, niin että he eivät saata paeta?

47. Tai ettei Hän voi tarttua heihin ensin heitä varoitettuaan? Mutta totisesti, Herrasi on sangen rakastava, armahtavainen.

48. Eivätkö he edes tarkastele Jumalan luomia olentoja, miten niiden varjot oikealta ja vasemmalta kumartuvat Jumalan edessä ja lankeavat maahan.

49. Jumalan edessä kumartuvat kaikki olennot taivaassa ja maan päällä, samoin myös enkelit ylpeyttä tuntematta.

50. He pelkäävät Herraansa, joka on heidän yläpuolellaan, ja he tekevät sen, mihin heidät on määrätty.

51. Ja Jumala sanoo: »Alkää ottako itsellenne kahdenlaisia jumalia. Hän Itse on ainoa Jumala, siksi pelätkää vain Minua.»

52. Hänelle kuuluu kaikki, mikä on taivaassa ja maan päällä, ja Häntä on alati toteltava. Palveletteko jotakuta toista kuin Jumalaa?

53. Kaikki siunaus, minkä saatte, tulee Jumalalta, ja kun teitä kohtaa isku, niin juuri Häntä te avuksenne huudatte.

54. Kun Hän sitten poistaa vaivanne, niin katso, osa teistä asettaa kuitenkin epäjumalia Herransa rinnalle.

55. Niin he kieltävät sen, minkä olemme heille antanut. Nauttikaa siitä! Aikananne saatte kokea.

56. Ja osan antimista, jotka olemme heille suonut, he määräävät sellaisille, joita eivät tunne. Kautta Jumalan, te saatte totisesti vielä vastata keksimästänne.

57. Ja he keksivät Jumalalle tyttäriä. Tulkoon Hänelle kunnia, ja heille se, mitä toivovat.

58. Kun jollekin heistä ilmoitetaan tyttölapsen syntymästä, niin hänen kasvonsa synkkenevät ja hän on aivan murheen vallassa.

59. Hän kätkeytyy heimolaisiltaan sen pahan sanoman vuoksi, joka hänelle on ilmoitettu. Omistaisiko hän lapsen välittämättä häpeästä vai kantaisiko sen elävänä hiekkaan? Eikö heidän tuomionsa ole julma?

60. Tukala on niiden olo, jotka eivät usko tulevaan elämään, mutta yleviä ovat Jumalan ominaisuudet, hän on kaikkivaltias, kaikkein viisain.

61. Jos Jumala kävisi käsiksi ihmissukuun sen väärintekojen tähden, Häneltä ei jäisi ainoatakaan elävää olentoa maan päälle, mutta Hän antaa heille aikaa määrähetkeen saakka, niin että kun heidän hetkensä lyö, he eivät kykene sitä tuntiakaan viivyttämään eivätkä jouduttamaan.

62. Ja he keksivät Jumalan osaksi sellaista, mitä he hylkivät, ja heidän kielensä valehtelevat, että heille on varattu hyvä osa. Heille on eittämättä varattu tuli, ja sinne heidät totisesti ajetaan.

63. Kautta Jumalan, Me jo ennen sinua lähetimme sananjulistajia kansojen keskuuteen, mutta saatana kaunisteli heille heidän tekojaan, niin että hän vielä tänä päivänä on heidän liittolaisensa, ja heitä odottaa tuskallinen tuomio.

64. Ja Me olemme ylhäältä lähettänyt sinulle tämän Kirjan ainoastaan siksi, että sinä selvittäisit heille sen, mistä he kiistelevät, sekä johdatukseksi ja armonosoitukseksi niille, jotka uskovat.

65. Ja Jumala lähettää taivaasta sateen maan päälle ja virvoittaa sillä kuolleen maan jälleen eloon. Totisesti, tässä on vertauskuva niille, jotka kuulevat.

66. Totisesti teille on karjastannekin opetus. Me annamme juomaa Teille sen sisälmyksistä, siitä, mitä niiden suolisto ja veri sisältää, puhdasta maitoa, joka tuntuu juodessa suloiselta.

67. Samoin on laita palmupuiden ja viiniköynnösten hedelmien, joista te valmistatte päihdyttäviä juomia ja oivallista ravintoa. Totisesti, tässä on merkki sellaisille, jotka oivaltavat.

68. Ja Herrasi antaa käskynsä myös mehiläiselle, sanoen: »Valmista itsellesi pesiä vuoriin ja puihin ja siihen, minkä ihmiset rakentavat.

69. Syö sitten kaikkia hedelmiä ja liiku Herrasi osoittamilla teillä.» Mehiläinen erittää väriltään vaihtelevaa juomaa, joka on lääkettä ihmisille. Totisesti, tässä on merkki niille, jotka ajattelevat.

70. Jumala on luonut teidät, ja sitten Hän antaa teille täyden palkkanne. Jotkut teistä saavat elää viheliäisimpään vanhuuteen saakka, niin että he eivät tiedä mitään, vaikka heillä aikaisemmin oli tietoa. Totisesti, Jumala on tietävä, mahtava.

71. Ja Jumala on korottanut jotkut teistä yli toisten varallisuudessa, mutta nämä varakkaat eivät luovuta rikkauksistaan heidän vallassaan oleville orjille, jotta nämä voisivat tässä olla tasavertaisia. Kieltävätkö he näin Jumalan siunauksen?

72. Ja Jumala antaa teille vaimoja omasta keskuudestanne, ja vaimojenne kautta Hän antaa teille poikia ja pojanpoikia. Myöskin Hän varustaa teidät hyvällä ravinnolla. Uskovatko he siis valheeseen ja kieltävät Jumalan siunauksen?

73. Paitsi Jumalaa he palvelevat sellaisia, jotka ovat voimattomia hankkimaan heille antimia taivaista tai maan päältä eivätkä kykene auttamaan itseäänkään.

74. Siksi älkää asettako ketään muuta Jumalan rinnalle, sillä totisesti, Jumala tietää, mutta te ette tiedä.

75. Jumala asettaa vertauskuvaksi toisen omistaman orjan, jolla ei ole valtaa mihinkään, ja toisaalta ihmisen, jolle Me olemme suonut runsaat antimet, joita hän voi käyttää sekä salassa että julkisesti. Voivatko nämä olla tasavertaisia? Jumalalle kuuluu kaikki ylistys, mutta useimmat heistä eivät älyä mitään.

76. Ja Jumala asettaa vertailtaviksi kaksi henkilöä: toinen heistä on mykkä, joka ei pysty mihinkään ja on taakkana herralleen; minne tahansa tämä hänet lähettää, hän ei saa aikaan mitään hyvää. Voiko hän olla tasavertainen sen kanssa, joka antaa oikeamielisiä määräyksiä ja itse vaeltaa oikeata tietä?

77. Jumalalle kuuluu taivaitten ja maan salaisuus; ja tuomion hetki on kuin silmänräpäys tai on sitäkin lyhempi. Totisesti, Jumala kykenee tekemään kaiken, mitä haluaa.

78. Ja Jumala saattaa teidät ulos äitienne kohduista, teidän siitä mitään tietämättä, ja Hän on antanut teille korvat ja silmät ja sydämen, jotta voisitte Häntä kiittää.

79. Eivätkö he havaitse, miten linnut noudattavat Jumalan lakeja tyhjässä avaruudessa. Kuka niitä kannattaa paitsi Jumala? Totisesti, tässä on merkkejä niille, jotka uskovat.

80. Jumala suo teille lepopaikkoja taloissanne ja valmistaa teille eläinten nahoista telttoja, jotka ovat mukavia sekä vaelluksenne päivinä että viipyessänne paikoillanne; ja eläinten villasta ja turkista ja karvasta te saatte aikanaan taloustarpeita ja hyödyllisiä esineitä.

81. Ja Jumala antaa teille suojaa luomisensa tuotteista; Hän on luonut teille turvapaikkoja vuorille ja Hän antaa teille vaatteet suojaksi kuumuutta vastaan ja varusteet, jotka suojelevat teitä taisteluissa. Tällä tavoin Hän täydellistää siunauksensa teitä kohtaan, jotta olisitte Hänelle alamaisia (muslimeja).

82. Mutta jos he kääntävät sinulle selkänsä, niin et sinä (Muhammed) ole vastuussa muusta kuin sanoman julistamisesta.

83. He tunnustavat Jumalan siunauksen, mutta sitten he kieltävät sen, ja enin osa heistä on kiittämättömiä.

84. Tulee päivä, jolloin Me kutsumme esiin todistajan jokaisesta kansasta, ja silloin uskottomien ei sallita puhua, eikä heidän sallita etsiä armahdusta.

85. Ja kun väärintekijät kohtaavat rangaistuksensa, he eivät saa siihen mitään lievitystä eikä heille myönnetä armon aikaa.

86. Ja kun ne, jotka asettivat Jumalalle tasavertaisia, näkevät nämä epäjumalat, he sanovat: »Oi Herra. Nämä ovat epäjumaliamme, joita me Sinun sijaasi huusimme avuksemme.» Mutta nämä vastaavat heille: »Te olette totisesti valehtelijoita.»

87. Ja tuona päivänä he tarjoutuvat alistumaan Jumalalle, ja mitä he taannoin kuvittelivat, häipyy nyt heidän silmistään.

88. Niille, jotka valitsevat epäuskon ja estävät ihmisiä Jumalan tietä vaeltamasta, niille Me lisäämme tuskaa tuskan päälle, koska he ovat pahaa tehneet.

89. Tulee päivä, jolloin Me kutsumme jokaisesta kansasta, niiden omasta keskuudesta, todistajan heitä vastaan, ja senvuoksi Me asetamme sinutkin todistajaksi näitä ihmisiä vastaan. Olemmehan lähettänyt sinulle Kirjan selitykseksi kaikkinaisiin asioihin sekä johdatukseksi ja armoksi ja ilosanomaksi alamaisille (muslimeille).

90. Totisesti, Jumala käskee jakamaan oikeutta, tekemään hyvää ja harjoittamaan armeliaisuutta sukulaisianne kohtaan; ja Hän kieltää riettaudet, pahuuden ja kapinoimisen; Hän kehoittaa teitä ottamaan vaarin.

91. Pitäkää liittonne Jumalan kanssa, kun olette liiton tehneet, älkääkä rikkoko valojanne, kun olette ne vahvistaneet; olettehan ottaneet Jumalan valvojaksenne. Totisesti, Jumala tietää teidän tekonne.

92. Älkääkä olko naisen kaltaisia, joka purki lankansa säikeiksi kehrättyään sen ensin lujaksi. Te vannotte valojanne ikäänkuin puhdistuaksenne petollisuudesta omassa keskuudessanne puolueen pyrkiessä alistamaan toisen valtaansa. Jumala vain koettelee teitä tällä tavoin, ja ylösnousemuksen päivänä Hän on selvittävä teille sen, mistä kiistelitte.

93. Ja jos Jumala olisi niin halunnut, Hän olisi totisesti luonut teidät yhdeksi ainoaksi kansaksi, mutta Hän sallii sen joutua kadotukseen, joka sitä mielii, ja Hän antaa johdatuksensa sille, ken sitä toivoo. Totisesti, te olette kerran vastuussa siitä, mitä olette tehneet.

94. Älkää vannoko valoja pettääksenne toisianne, ettei jalkanne liukastuisi seistyään vankasti. Te saatte maistaa pahaa, koska olette estäneet toisia kulkemasta Jumalan tietä, ja teitä on kohtaava suuri rangaistus.

95. Älkää myykö liittoanne Jumalan kanssa pilkkahintaan. Totisesti, se mikä teitä odottaa Jumalan luona, on parasta teille; jospa sen vain tietäisitte.

96. Se on katoavaista, mitä teillä on, mutta mitä Jumalalla on, se pysyy. Ja totisesti, lujina kestäneille Me maksamme palkan, parhaasta, mitä ovat tehneet.

97. Ken tahansa tekee hyvää, olkoon hän mies tai nainen, kun hän samalla on uskovainen, hänen Me totisesti annamme viettää onnellista elämää, ja sellaisille Me maksamme palkan parhaasta, mitä ovat tehneet.

98. Kun siis luet Koraania, niin etsi Jumalan luota turvaa saatanaa, tuota karkoitettua, vastaan.

99. Totisesti, hänellä ei ole mitään valtaa uskovaisiin, sillä he luottavat Herraansa.

100. Saatanan valta ulottuu vain niihin, jotka tekevät liiton hänen kanssaan, ja niihin, jotka asettavat toisia jumalia Jumalan rinnalle.

101. Kun Me vaihdamme jonkun säkeistön toiseen - Jumala tietää parhaiten, mitä Hän ylhäältä lähettää - niin he sanovat: »Sinä olet pelkkä väärentäjä.» Useimmat heistä ovat tietämättömiä.

102. Sano: totisesti Pyhä Henki on tuonut sen ylhäältä Herraltasi vahvistaakseen uskovaisia sekä johdatukseksi ja ilosanomaksi kuuliaisille (muslimeille).

103. Tiedämme perin hyvin, että he vastaavat: »Hänen opettajansa on vain ihminen.» Heidän tarkoittamansa miehen äidinkieli on muukalainen, mutta Koraani on selvää arabiankieltä.

104. Totisesti, niille, jotka eivät usko Jumalan merkkeihin, Hän ei anna johdatustansa, vaan heille on varattu tuskallinen tuomio.

105. Vain valheita sepittävät ne, jotka eivät usko Jumalan merkkeihin; he ovat valehtelijoita.

106. Niitä, jotka kieltävät Jumalan ensin Häneen uskottuaan - emme tarkoita niitä, jotka siihen pakotetaan, vaikkakin heidän sydämensä pysyvät uskossa, vaan niitä, jotka avaavat sydämensä epäuskolle - niitä kohtaa Jumalan viha ja niitä kohtaa suuri rangaistus.

107. Tämä tapahtuu sentähden, että he rakastavat enemmän tämän maailman elämää kuin tulevaa, ja koska Jumala ei anna johdatustansa uskottomille.

108. Nämä ovat niitä, joiden sydämet ja korvat ja silmät Jumala on sinetöinyt, ja he ovat välinpitämättömiä ihmisiä.

109. On epäilemättä totta, että he tulevassa elämässä joutuvat kadotukseen.

110. Mutta totisesti, Herrasi on silloin oleva anteeksiantavainen, armollinen niitä kohtaan, jotka pakenivat kotoaan vainottuina ja jotka sitten taistelivat ja pysyivät lujina.

111. Tulee päivä, jolloin jokainen sielu saa puhua omasta puolestaan, jolloin jokaiselle sielulle maksetaan täysin ansionsa mukaan, vääryyttä tekemättä.

112. Ja Jumala asettaa tarkasteltavaksi sellaisen kaupungin kohtalon, joka eli rauhassa ja tyytyväisyydessä ja nautti runsaita tuloja joka taholta, mutta oli kiittämätön Jumalan siunauksesta, niin että Jumala rankaisi sitä nälällä ja kauhistuksella sen asujainten tekojen vuoksi.

113. Heille oli noussut lähettiläs heidän omasta keskuudestaan, mutta he pitivät häntä valehtelijana, ja siksi heitä kohtasi tuomio, koska he olivat väärämielisiä.

114. Syökää sitä, mitä Jumala on teille suonut, mikäli se on sallittua ja puhdasta, ja kiittäkää Jumalan siunauksesta, jos Häntä ainoata palvelette.

115. Jumala on ainoastaan kieltänyt teitä syömästä itsestään kuollutta, verta, sianlihaa sekä sellaista, mikä on teurastettu jonkun muun kuin Jumalan nimeen. Kuitenkin Jumala on anteeksiantavainen, armollinen sellaista kohtaan, joka on tehnyt väärin hädän pakottamana himoitsematta ja ylittämättä säädettyjä rajoja.

116. Ja kun kielenne ovat taipuvaiset valheeseen, älkää sanoko: »Tämä on sallittua ja tuo on kiellettyä», sepittääksenne valhetta Jumalaa vastaan. Totisesti, niillä ei ole menestystä, jotka Jumalasta valheita sepittelevät.

117. Lyhyen tuokion he saavat nauttia, ja sitten heitä kohtaa tuskallinen tuomio.

118. Ja juutalaisilta olemme kieltänyt sen, mistä jo aikaisemmin sinulle mainitsimme; emmekä Me tehnyt heille vääryyttä, vaan he itse tekivät itselleen vääryyttä.

119. Totisesti, Herrasi on anteeksiantavainen, armollinen niitä kohtaan, jotka tekevät tietämättömyydessään pahaa, mutta sitten kääntyvät ja tekevät hyvää.

120. Totisesti, Aabraham oli esikuvana ihmissuvulle, kuuliainen Jumalalle, eheä uskossaan eikä lukeutunut pakanoitten joukkoon.

121. Hän oli kiitollinen Jumalan siunauksesta, ja Jumala valitsi hänet ja johdatti hänet oikealle tielle.

122. Me soimme hänelle hyvää jo tässä maailmassa. Ja totisesti, tulevassa elämässä hän on kuuluva vanhurskaiden joukkoon.

123. Sitten Me annoimme sinulle näin kuuluvan käskyn: »Seuraa sinäkin Aabrahamin uskoa, sillä hän ei kuulunut pakanoihin.»

124. Sabatti määrättiin vain niille, jotka siitä kiistelevät. Ja totisesti, ylösnousemuksen päivänä Herrasi on ratkaiseva heidän keskinäiset kiistansa.

125. Kutsu heitä Herrasi tielle viisaudella ja sopivilla kehoituksilla ja kumoa heidän puheensa parhain keinoin. Totisesti Hän, sinun Herrasi, parhaiten tuntee ne, jotka harhaantuvat Hänen tieltään, ja Hän tuntee myös parhaiten ne, jotka johdatuksessa vaeltavat.

126. Ja jos haluatte korvausta, niin perikää se tappiotanne vastaavasti. Mutta jos kestätte kärsivällisinä, niin se on parasta kärsivällisille.

127. Pysy siis kärsivällisenä, vaikkakin se on mahdollista vain Jumalan avulla. Älä murehdi heidän tähtensä, äläkä kanna huolta heidän juoniensa takia.

128. Totisesti, Jumala on niiden kanssa, jotka hartautta harjoittavat, ja niiden kanssa, jotka tekevät hyvää.

SISÄLLYS