86. Aamutähden Suura


JOHDANTO:

KAHDEKASKYMMENES KUUDES SUURA: Aamutähti (At-Taarik) Ilmoitettu Mekassa (17 jaetta )

At-Taarik, »Aamutähti»; nimi johtuu ensimmäisessä jakeessa olevasta sanonnasta. On muitakin merkityksiä sanalle Taarik, mutta tässä on valittu se, jonka on täytynyt johtua jokaisen tätä suuraa kuuntelevan henkilön mieleen, varsinkin kun jakeessa 3 ilmoitetaan, että tähteä tarkoitetaan. Kointähdellä on tässä mystillinen merkitys ja sen käsitetään tarkoittavan Profeettaa itseään. Muutamat ovat arvelleet, että se viittaa komeettaan, joka pelästytti Itämaita suunnilleen samoihin aikoihin, kun Profeetta sai kutsumuksensa. Toiset uskovat, että tämä ja muut johdantojakeet, joita on vaikea selittää, kätkevät tieteellisiä tosiasioita, joista ihmisillä ei ollut aavistustakaan niihin aikoihin, jolloin Profeetta sai ilmestyksensä, ja että ne liittyvät seuraaviin jakeisiin.
Kuuluu Mekassa ilmoitettujen suurojen varhaiseen ryhmään.

Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.

1. Kautta taivaan ja aamutähden!

2. Tiedätkö, mikä on aamutähti?

3. Se on häikäisevän kirkas tähti.

4. Ei ole sielua, jolla ei olisi suojelijaansa.

5. Miettiköön ihminen, mistä hänet on luotu!

6. Hänet on luotu pienestä, pursuavasta pisarasta,

7. joka on lähtöisin kupeiden ja rintakehän välistä.

8. Totisesti, Jumala voi herättää hänet jälleen eloon

9. päivänä, jona kaikki, mikä salassa on, tulee ilmi.

10. Eikä hänellä ole silloin voimaa eikä auttajaa.

11. Nimessä taivaan, josta sateet tulevat,

12. ja maan, joka avaa uumenensa!

13. Totisesti tämä on ratkaiseva sana,

14. eikä mitään joutavaa puhetta.

15. Totisesti heillä on juonensa,

16. mutta Minulla myös on suunnitelmani.

17. Anna siis aikaa uskottomille; myönnä heille aikaa hetkiseksi!

SISÄLLYS