Islam ja rangaistus

Voi meitä ja petollisia sanojamme, jotka niin usein kätkevät totuuden!

Se kaksituhatluvun sivilisaatiosta ja sen pahuudesta. Keskustelkaamme nyt Islamin käsityksestä rikoksesta ja rangaistuksesta. Rikosta pidetään usein yksilön vihamielisenä tekona yhteiskuntaa vastaan. Siksi käsitys rikoksesta ja rangaistuksesta onkin läheisessä yhteydessä kansakunnan näkemykseen yksilön ja yhteisön välisistä suhteista. Individualistiset maat - kuten länsimaiset kapitalistiyhteiskunnat - menevät liian pitkälle yksilön pyhäksi julistamisessaan; ne näkevät hänet kaiken sosiaalisen elämän keskipisteenä. Sellaiset maat pukevat pakkopaitaan valtion oikeuden rajoittaa yksilön vapautta. Tämä asenne heijastuu niiden käsitykseen rikoksesta ja rangaistuksesta. Ne tuntevat myötätuntoa rikollisia kohtaan ja kohtelevat heitä silkkihansikkain siksi, että heidän katsotaan olevan uhreja, jotka eivät ole pystyneet taistelemaan vahingollisia olosuhteita, psykologisia kompleksejaan ja hermostollisia häiriöitään vastaan. Siksi tällaiset valtiot ovat valmiit rangaistuksen minimointiin, kunnes - erityisesti siveysrikkomusten kohdalla - niitä ei enää rangaistuksina pidetäkään.

Tässä astuu mukaan kuvaan psykoanalyysi, oikeuttamaan tai poispyyhkimään rikoksen. On huomioitava, että Freud oli sen historiallisen muutoksen alkuunpanija, jonka jälkeen rikollista pidetään seksuaalisten kompleksien uhrina, jotka puolestaan johtuvat yhteiskunnan, uskonnon, moraalin ja traditioiden aiheuttamien seksuaalisten estojen paineesta. Myöhemmin kaikki psykoanalyyttiset koulukunnat seurasivat Freudin esimerkkiä, mutta useat niistä eivät olleet hänen kanssaan yhtä mieltä siitä, että seksuaalinen energia oli elämän keskeinen tekijä. Kaikki nuo koulukunnat kohtelevat rikollista passiivisena olentona, yleisten ja henkilökohtaisten olosuhteiden uhrina, joissa hän varttui. Ne uskovat siihen, mitä kutsutaan "psykologiseksi determinismiksi", toisin sanoen siihen, että ihmisellä ei ole mitään päätäntä- tai toimintavapautta psykologisen energiansa suhteen, joka noudattaa ennalta määrättyä kuviota.

Toisaalta kommunistiset maat katsovat yhteiskunnan olevan pyhä yksikkö, jota vastaan yksilö ei saa kapinoida. Siksi sellaiset maat soveltavat ankaria rangaistuksia, mukaan lukien kuolemanrangaistus ja ihmisten kidutus, niihin, jotka kapinoivat valtiota vastaan.

Kommunismi liittää rikkomukset pikemminkin taloudellisiin kuin psykologisiin syihin - kuten taas Freud ja muut psykoanalyytikot tekivät. Kommunistien mielestä yhteiskunta, jossa vallitsee taloudellinen kaaos, ei voi saada hyviä ominaisuuksia kukoistamaan. Siksi rikollisia sellaisessa yhteiskunnassa ei tule rangaista. Mutta voivatko kommunistit selittää, miksi rikoksia tehtiin ja vankilat ja tuomioistuimet yhä olivat käytössä Neuvostoliitossa, jossa taloutta johdettiin absoluuttisen tasa-arvoisuuden teorian mukaan?

Ei ole epäilystäkään, että sekä individualistit että kommunistit ovat osittain oikeassa. On totta, että yksilöä ympäröivillä olosuhteilla on suuri vaikutus hänen rakenteeseensa ja että alitajuiset kompleksit voivat joskus johtaa rikoksiin. Mutta ihminen ei ole täysin passiivinen olento olosuhteiden armoilla. Psykoanalyytikot tekevät sen virheen, että he keskittyvät ihmisen dynaamiseen energiaan unohtaen sen kontrolloivan energian, joka on ihmisessä sisäänrakennettuna. Se energia, jonka avulla lapsi oppii kontrolloimaan eritteitään ja välttämään yökastelua tietyssä iässä, on sama energia, joka kontrolloi hänen tunteitaan ja tekojaan, ettei hän taukoamatta antaisi periksi villeille haluilleen ja hetkellisille oikuilleen.

Toisaalta taloudellisilla oloilla on tietty vaikutus yksilön tunteisiin ja toimintaan. On totta, että nälkä, särkemällä sielun ja nostattamalla vihantunteita, voi johtaa rikoksiin ja moraaliseen rappioon. Mutta on vain puolikas totuutta siinä, että vain taloudelliset seikat vaikuttaisivat ihmisen käyttäytymiseen. Sitä väitettä vastaan todistivat Neuvostoliiton elinolosuhteet, jossa väitettiin voitetun nälkä ja köyhyys. Ensisijainen kysymys on tämä: ennen kuin päätämme, onko rikollista rangaistava vai ei, on määriteltävä hänen vastuunsa tekemästään rikoksesta. On huomattava, että Islam ottaa sen seikan huomioon käsiteltäessä rikoksen ja rangaistuksen kysymyksiä. Islam ei koskaan määrää rangaistuksia umpimähkään, eikä liioin pane niitä täytäntöön ennen huolellista harkintaa.

Tässä suhteessa toi Islam ainutlaatuisen teorian, joka yhdistää parhaan molemmista maailmoista: niin kommunistien kuin individualistienkin teorioista. Islam säilyttää tasapainoisen oikeudenmukaisuuden ja korostaa kaikkien olosuhteiden ja seikkojen tutkimista, joita rikokseen liittyy. Rikoksen tutkimisessa Islam punnitsee kahta asiaa samanaikaisesti: rikollisen näkökulmaa ja yhteiskunnan, jota vastaan aggressiivinen teko kohdistui. Niiden punnintojen valossa Islam määrää sellaisen rangaistuksen, joka on oikeudenmukainen terveen logiikan ja viisaan järkeilyn perusteella, eivätkä siihen saa vaikuttaa rikosteoriat tai kansalliset ja yksilökohtaiset oikut.

Islam toteuttaa ennalta ehkäiseviä rangaistuksia, jotka luonnollisesti voivat vaikuttaa julmilta, jos niitä tarkastellaan pinnallisesti syventymättä niiden perusteisiin. Mutta Islam ei määrää sellaisia rangaistuksia, jos ei olla vakuuttuneita siitä, että rikos ei ollut puolusteltavissa millään tavoin tai että rikollinen toimi ilman minkäänlaista pakkoa.

Islam määrää varkaan käden hakattavaksi irti, mutta sellaista rangaistusta ei koskaan tuomita, jos on pienintäkään epäilystä, että nälkä pakotti varkaan tekemään rikoksen.

Islam säätää, että sekä mies- että naispuolinen avionrikkoja on kivitettävä, mutta sellaista rangaistusta ei sovelleta, jos kyse ei ole naimisissa olevista henkilöistä ja teolle ei ole varmoja neljän silminnäkijän todistuksia; siis vain kun kaksi henkilöä on ilmiselvästi tehnyt sellaisen häpeällisen rikoksen.

On mainittava, että Islam määrää vastaavanlaiset varovaisuusehdot kaikkien rangaistustoimenpiteiden suhteen. Se näkyy selvästi säännössä, jonka määräsi kolmas kalifi Omar ibn al-Khattab, jota pidetään Islamin eräänä kyvykkäimpänä lainsäätäjänä. Omar tunnettiin tiukasta Sharian (islamilaisen lain) soveltamisesta; siksi ei voida väittää hänen olleen liian pehmeä laintulkinnassaan. Tulee muistaa, että Omar ei toteuttanut rangaistusta varkaudesta (käden irti hakkaamista) kertaakaan nälänhätävuoden aikana, kun oli epäiltävissä nälän ajavan ihmisiä varastamaan. Edellä mainittua sääntöä valaissee parhaiten seuraava episodi:

«Omarille tultiin kertomaan, että jotkut Hatib ibn Abi Balta'an palveluksessa työskentelevät pojat olivat varastaneet naaraskamelin eräältä Muznahin heimon mieheltä. Kun Omar kuulusteli poikia, nämä tunnustivat varkauden ja Omar antoi määräyksen, että heidän kätensä oli hakattava irti. Mutta tarkemmin mietittyään hän sanoi: "Allahin nimeen, hakkaisin heidän kätensä irti, jos en tietäisi teidän antavan näiden poikien nähdä nälkää niin kovin, että heille olisi ollut sallittua syödä sitäkin, mikä on heiltä kielletty". Sitten hän kääntyi heidän työnantajansa puoleen ja sanoi: "Allahin nimeen, koska en hakannut heiltä käsiä, rankaisen sinua sakoilla, jotka tulevat tuntumaan sinusta tuskallisilta" ja hän määräsi tämän maksamaan kaksinkertaisesti naaraskamelin hinnan.»

Tämä episodi kuvaa erästä hyvin selvää periaatetta: rangaistusta ei tule määrätä, jos olosuhteet ovat pakottaneet pahantekijän rikokseen. Tätä periaatetta tukevat Profeetan (SAAS) sanat: "Älkää rangaisko, jos on epäilystä." Jos tutkimme Islamin käytäntöä rangaistuksia määrättäessä, huomaamme Islamin ensi kädessä yrittävän puhdistaa yhteiskunnan sellaisista olosuhteista, jotka voivat johtaa rikolliseen toimintaan. Ryhdyttyään tarvittaviin varotoimenpiteisiin määrää Islam ennalta ehkäisevän ja oikeudenmukaisen rangaistuksen, jota sovelletaan niihin henkilöihin, joilla ei ole mitään kohtuullista perustetta oikeuttamaan tekoaan.

Silloin, kun yhteiskunnalla ei ole mitään mahdollisuutta parantaa niitä olosuhteita, jotka voivat johtaa rikokseen tai kun rikoksesta on epäilyjä, ei rangaistusta toimeenpanna ja syytetty on vapautettava tai tuomittava lievä rangaistus (raippoja tai vankeutta), suhteessa hänen vastuuseensa rikoksestaan. Islam pyrkii eri tavoin estämään sellaisten olosuhteiden syntymisen, jotka voivat johtaa rikokseen. Se pyrkii takaamaan oikeudenmukaisen omaisuuden jakaantumisen. Omar bin Abdul Azizin hallintokauden aikana myös onnistuttiin poistamaan kaikki köyhyys. Islamilainen valtio on vastuussa jokaisen kansalaisen elatuksesta, hänen uskontoonsa, rotuunsa, kieleensä, ihonväriinsä ja sosiaaliseen asemaansa katsomatta. Valtio on myös velvollinen takaamaan kaikille kansalaisille kunnollisen työn.

Jos työtä ei ole tai jos joku on kykenemätön työntekoon, on apua annettava yleisistä varoista. Islam kumoaa kaikki ajateltavissa olevat rikoksen motiivit, mutta tutkii silti kaikki rikokseen liittyvät olosuhteet sen varmistamiseksi - ennen kuin rangaistus toimeenpannaan - että rikollinen ei toiminut minkäänlaisen pakon alaisena rikosta suorittaessaan. Islam tunnustaa seksuaalivietin voiman ja pakottavuuden, mutta tahtoo seksuaaliviettiä tyydytettävän laillisella tavalla, eli avioliitossa. Siksi Islam määrää avioliiton solmittavaksi nuorena ja antaa valtion kassasta avustusta niille, jotka tahtovat mennä naimisiin, mutta joilla ei ole siihen varaa. Toisaalta Islam puhdistaa yhteiskunnan sellaisista houkutuksista, jotka voivat kuohuttaa intohimoja. Se asettaa myös korkeat ihanteet ylimääräisen energian sitomiseksi ja kanavoi sen toimintaan yhteiskunnan hyväksi. Se pitää parempana, että vapaa-aika käytetään pyrkimiseen yhä lähemmäksi Allahia. Sillä tavoin Islam kitkee pois kaikki rikokseen johtavat syyt. Kuitenkaan Islam ei kiirehdi tuomitsemaan rangaistuksia, jos rikollinen ei ole häväissyt perinteitä ja vajonnut eläimen tasolle tekemällä aviorikoksen niin avoimesti, että teolle on neljä silminnäkijää.

Voidaan sanoa, että nykyiset taloudelliset, sosiaaliset ja moraaliset olot tekevät nuorille miehille vaikeaksi mennä naimisiin ja että he sen johdosta ajautuvat haureuteen. Siinä piilee tietty määrä totuutta. Mutta kun Islamia todella sovelletaan, ei tule olemaan mitään mielettömiä, vietteleviä houkutuksia, jotka vetävät nuoret miehet turmioon, eikä tule olemaan mitään häpeällisiä kuvia, lehtiä tai lauluja. Mitään kiihottavaa viettelystä ei tule vaeltelemaan pitkin katuja. Ei tule olemaan köyhyyttä, joka estäisi ihmisiä menemästä naimisiin. Silloin, ja vasta silloin, ihmiseltä voidaan vaatia vanhurskasta elämistä. Sellaisissa olosuhteissa voidaan syytetyt tuomita rangaistukseen siksi, että heillä ei ole mitään hyväksyttävää puolustusta tai perusteluja teolleen.

Ennen rangaistuksen määräämistä yrittää Islam ennen kaikkea poistaa sellaiset syyt ja olosuhteet, jotka voivat johtaa rikokseen. Mutta vielä rikoksen tekemisen jälkeenkin Islam yrittää estää rangaistuksen toimeenpanon, jos rikokseen liittyy joitakin arveluttavia seikkoja. Voiko mikään toinen järjestelmä yltää Islamin oikeudenmukaisuuden tasolle?

Koska jotkut eurooppalaiset eivät ole perehtyneet todelliseen Islamin käsitykseen rikoksesta ja rangaistuksesta, ja pitävät Islamin säätämiä lakeja barbaarisina ja ihmisen arvokkuutta loukkaavina. He kuvittelevat virheellisesti, että sellaisia rangaistuksia - kuten eurooppalaisia siviilioikeuden rangaistuksia - sovelletaan päivittäin. He myös kuvittelevat islamilaista yhteiskuntaa leimaavan päivittäiset raipparangaistukset, käden irti hakkaamiset ja kivitykset. Mutta tosiasia on, että sellaisia rangaistuksia on pantu täytäntöön hyvin harvoin. Se, että rangaistus varkaudesta on pantu täytäntöön vain kuusi kertaa neljänsadan vuoden aikana, on selvä todiste siitä, että sellaiset rangaistukset ovat ensisijaisesti tarkoitetut pelotteiksi.

On muistettava, että Islam, ennen tuomion määräämistä, pitää päämääränään rikoksen ehkäisyä. Niissäkin hyvin harvinaisissa tapauksissa, jolloin noita tuomioita toteutetaan, voimme olla vakuuttuneita niiden täydestä oikeudenmukaisuudesta. Ei voi olla muuta syytä siihen, miksi tietyt eurooppalaiset pelkäävät Islamin säädösten noudattamista, kuin että he luonteeltaan ovat kriminaaleja ja taipuvaisia tekemään täysin anteeksiantamattomia rikoksia. On myös joitakin ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että näillä rangaistuksilla ei ole mitään käytännön merkitystä. Se ei ole totta. Rangaistukset säädettiin pelottamaan niitä yksilöitä, joilla ei ole mitään kohtuullista syytä tehdä rikosta, mutta jotka silti tuntevat voimakasta halua siihen. Ovatpa heidän motiivinsa kuinka voimakkaat tahansa, saa rangaistusseuraamus varmasti heidät ajattelemaan kahdesti ennen rikokseen ryhtymistä. On totta, että jotkut nuoret miehet voivat kärsiä ylimääräisestä seksuaalisesta kuormituksesta, mutta niin kauan kuin yhteiskunta toimii yhteiseksi hyväksi ja pitää huolta kansalaisistaan, on yleisöllä oikeus täyteen elämän ja omaisuuden suojaan.

Mutta ihmisiä, jotka tekevät rikoksen ilman mitään selvää syytä, ei sen vuoksi jätetä oman onnensa nojaan. Islam käyttää kaikkia mahdollisia keinoja heidän palauttamisekseen normaalielämään. On valitettavaa, että jotkut kultivoidut nuorukaiset ja nykyaikaiset juristit hyökkäävät Islamin rangaistuskäytäntöä vastaan vain siitä syystä, että he pelkäävät eurooppalaisten syyttävän heitä barbarismista. Mutta olen varma siitä, että he hyötyisivät valtavan paljon siitä, jos tutkisivat islamilaisen lainsäädännön viisautta.

Lataa kotiin artikkeli: ""Islam ja rangaistus" [Word-asiakirja]

Hyviä linkkejä Islamista:

Videoita:

An Islamic History of Europe
Islam: Empire of Faith - Part 1
Islam the Treasure Uncovered
Turning Muslim in Texas
Why Abdul Raheem Green Came to Islam

Svenska:

Islamguiden
Islam från Europa

Englanniksi:

Intro. to Islam
Discover Islam
IslamWay Sisters
Your way to Islam
Plain Truth
Islamic Medicine
Islamway
Islamweb
Al-Islam
Jannah
Islam-qa
Islam Today
Islam-guide
New Muslims