Koraani - Joosefin suura (YUUSUF)

Johdanto

KAHDESTOISTA SUURA: Joosef (Juusuf) Ilmoitettu Mekassa (111 jaetta )

Juusuf, saa nimensä aiheestaan, Joosefin elämäkerrasta. Se eroaa kaikista muista suuroista siinä, että siinä on vain yksi aihe. Eroavaisuudet Raamatun kertomuksessa ovat hämmästyttävät. Jaakob on tässä profeetta, jota ei petetä kertomuksella poikansa kuolemasta, vaan joka on onneton, koska hän selvänäköisyytensä keskeytymisen tähden ei voi nähdä mitä Joosefille on tapahtunut. Kertomuksen todellista merkitystä, sen psykologista painoa korostetaan kauttaaltaan, ja kertomistapa, vaikkakin se ihmetyttää länsimaista lukijaa, on eloisa.

Perimätieto kertoo, että Profeetta luki suuran Mekassa ensimmäisille Jasripistä (Medinasta) tulleille kääntyneille, s.o. toisena vuonna ennen Hedzraa, mutta kuten Nöldeke osoittaa, tästä ei voi päättää, että suura juuri silloin ilmoitettiin, vaan ainoastaan että se oli siihen mennessä ilmoitettu.

Kuuluu Mekassa ilmoitettujen suurain myöhäisryhmään.

 
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen

  الر ۚ تِلْكَ آيَاتُ الْكِتَابِ الْمُبِينِ
1.
Alif. Laam. Raa. Nämä ovat selvän Kirjan säkeistöjä.
  إِنَّا أَنزَلْنَاهُ قُرْآنًا عَرَبِيًّا لَّعَلَّكُمْ تَعْقِلُونَ
2.
Olemme totisesti lähettänyt ylhäältä tämän arabialaisen Koraanin, jotta te voisitte ymmärtää.
  نَحْنُ نَقُصُّ عَلَيْكَ أَحْسَنَ الْقَصَصِ بِمَا أَوْحَيْنَا إِلَيْكَ هَٰذَا الْقُرْآنَ وَإِن كُنتَ مِن قَبْلِهِ لَمِنَ الْغَافِلِينَ
3.
Me aiomme kertoa sinulle erään kertomuksista parhaimpia ilmaisten sen sinulle tällä Koraanilla, sillä tätä ennen sinä kuuluit niiden joukkoon, jotka olivat tietämättömiä.
  إِذْ قَالَ يُوسُفُ لِأَبِيهِ يَا أَبَتِ إِنِّي رَأَيْتُ أَحَدَ عَشَرَ كَوْكَبًا وَالشَّمْسَ وَالْقَمَرَ رَأَيْتُهُمْ لِي سَاجِدِينَ
4.
Kun Joosef lausui isälleen: »Oi isäni, olen totisesti nähnyt yksitoista kiertotähteä sekä auringon ja kuun; olen nähnyt niiden kumartuvan edessäni», niin
  قَالَ يَا بُنَيَّ لَا تَقْصُصْ رُؤْيَاكَ عَلَىٰ إِخْوَتِكَ فَيَكِيدُوا لَكَ كَيْدًا ۖ إِنَّ الشَّيْطَانَ لِلْإِنسَانِ عَدُوٌّ مُّبِينٌ
5.
tämä sanoi: »Oi poikani! Älä kerro näkyäsi veljillesi, muuten he ryhtyvät salahankkeisiin sinua vastaan. Saatana on totisesti ihmissuvun ilmeinen vihollinen.
  وَكَذَٰلِكَ يَجْتَبِيكَ رَبُّكَ وَيُعَلِّمُكَ مِن تَأْوِيلِ الْأَحَادِيثِ وَيُتِمُّ نِعْمَتَهُ عَلَيْكَ وَعَلَىٰ آلِ يَعْقُوبَ كَمَا أَتَمَّهَا عَلَىٰ أَبَوَيْكَ مِن قَبْلُ إِبْرَاهِيمَ وَإِسْحَاقَ ۚ إِنَّ رَبَّكَ عَلِيمٌ حَكِيمٌ
6.
Tällä tavoin on Herrasi valitseva sinut ja opettava sinulle näiden tapahtumien selityksen, ja Hän on täysin käsin siunaava sinut ja Jaakobin lapset, niinkuin Hän tätä ennen siunasi esi-isäsi Aabrahamin ja Iisakin. Totisesti, sinun Herrasi on tietävä, viisas.»
  لَّقَدْ كَانَ فِي يُوسُفَ وَإِخْوَتِهِ آيَاتٌ لِّلسَّائِلِينَ
7.
Joosefin ja hänen veljiensä kertomuksessa on todella selvät merkit niille, jotka tutkistelevat.
  إِذْ قَالُوا لَيُوسُفُ وَأَخُوهُ أَحَبُّ إِلَىٰ أَبِينَا مِنَّا وَنَحْنُ عُصْبَةٌ إِنَّ أَبَانَا لَفِي ضَلَالٍ مُّبِينٍ
8.
Niinpä he lausuivat: »Todellakin Joosef veljensä kera on isällemme rakkaampi kuin me, vaikka me kuulumme samaan veljien joukkoon. Totisesti, isämme on ilmeisessä harhassa.
  اقْتُلُوا يُوسُفَ أَوِ اطْرَحُوهُ أَرْضًا يَخْلُ لَكُمْ وَجْهُ أَبِيكُمْ وَتَكُونُوا مِن بَعْدِهِ قَوْمًا صَالِحِينَ
9.
Surmatkaa Joosef tai karkoittakaa hänet jonnekin vieraaseen maahan, jotta isänne kasvot kokonaan kääntyisivät teidän puoleenne ja teistä saattaisi senjälkeen tulla onnellisia.»
  قَالَ قَائِلٌ مِّنْهُمْ لَا تَقْتُلُوا يُوسُفَ وَأَلْقُوهُ فِي غَيَابَتِ الْجُبِّ يَلْتَقِطْهُ بَعْضُ السَّيَّارَةِ إِن كُنتُمْ فَاعِلِينَ
10.
Muuan heidän joukostaan sanoi: »Alkää surmatko Joosefia, vaan laskekaa hänet jonkun kaivon pohjalle, jolloin jotkut matkamiehet kenties ottavat hänet mukaansa, jos tahdotte hankkeenne toteuttaa.»
  قَالُوا يَا أَبَانَا مَا لَكَ لَا تَأْمَنَّا عَلَىٰ يُوسُفَ وَإِنَّا لَهُ لَنَاصِحُونَ
11.
He sanoivat: »Oi isämme, mikä on syynä siihen, ettet usko meidän huostaamme Joosefia? Suommehan totisesti hänelle vain hyvää.
  أَرْسِلْهُ مَعَنَا غَدًا يَرْتَعْ وَيَلْعَبْ وَإِنَّا لَهُ لَحَافِظُونَ
12.
Lähetä hänet huomenna kanssamme, niin hän voi huvitella ja leikkiä; kyllä me vartioimme häntä visusti.»
  قَالَ إِنِّي لَيَحْزُنُنِي أَن تَذْهَبُوا بِهِ وَأَخَافُ أَن يَأْكُلَهُ الذِّئْبُ وَأَنتُمْ عَنْهُ غَافِلُونَ
13.
Hän vastasi: »Minua todellakin huolestuttaa lähettää hänet teidän kanssanne, ja pelkään suden syövän hänet, jos ette pidä huolta hänestä.»
  قَالُوا لَئِنْ أَكَلَهُ الذِّئْبُ وَنَحْنُ عُصْبَةٌ إِنَّا إِذًا لَّخَاسِرُونَ
14.
He lausuivat: »Jos susi hänet söisi, vaikka meitä on näin monta, niin me silloin hukassa ensiksi olisimme.»
  فَلَمَّا ذَهَبُوا بِهِ وَأَجْمَعُوا أَن يَجْعَلُوهُ فِي غَيَابَتِ الْجُبِّ ۚ وَأَوْحَيْنَا إِلَيْهِ لَتُنَبِّئَنَّهُم بِأَمْرِهِمْ هَٰذَا وَهُمْ لَا يَشْعُرُونَ
15.
Kun he sitten ottivat hänet mukaansa ja sopivat siitä, että laskevat hänet kaivon pohjalle, niin Me ilmoitimme hänelle silloin: »Totisesti, Sinä olet vielä kerran kertova heille tästä heidän teostaan, kun he eivät sinua tunne.»
  وَجَاءُوا أَبَاهُمْ عِشَاءً يَبْكُونَ
16.
Ja illansuussa he palasivat isänsä luo itkien.
  قَالُوا يَا أَبَانَا إِنَّا ذَهَبْنَا نَسْتَبِقُ وَتَرَكْنَا يُوسُفَ عِندَ مَتَاعِنَا فَأَكَلَهُ الذِّئْبُ ۖ وَمَا أَنتَ بِمُؤْمِنٍ لَّنَا وَلَوْ كُنَّا صَادِقِينَ
17.
He sanoivat: »Oi isämme! Me juoksimme kilpaa keskenämme ja jätimme Joosefin matkatavaroittemme luokse, ja silloin susi söi hänet; mutta sinä et ota uskoaksesi meitä, vaikka puhumme totta.»
  وَجَاءُوا عَلَىٰ قَمِيصِهِ بِدَمٍ كَذِبٍ ۚ قَالَ بَلْ سَوَّلَتْ لَكُمْ أَنفُسُكُمْ أَمْرًا ۖ فَصَبْرٌ جَمِيلٌ ۖ وَاللَّهُ الْمُسْتَعَانُ عَلَىٰ مَا تَصِفُونَ
18.
Ja he toivat hänen paitansa, jonka olivat tahrineet muulla verellä. Jaakob sanoi: »Te olette keskenänne suunnitelleet tämän. Minun on nyt totisesti hillittävä mieleni, ja minä rukoilen Jumalalta apua kestääkseni asian, josta kerrotte.»
  وَجَاءَتْ سَيَّارَةٌ فَأَرْسَلُوا وَارِدَهُمْ فَأَدْلَىٰ دَلْوَهُ ۖ قَالَ يَا بُشْرَىٰ هَٰذَا غُلَامٌ ۚ وَأَسَرُّوهُ بِضَاعَةً ۚ وَاللَّهُ عَلِيمٌ بِمَا يَعْمَلُونَ
19.
Ja matkue saapui niille tienoin ja lähetti kaivolle vedenkantajan, joka laski sankonsa siihen. Hän huudahti: »Mikä onni! Täällähän on poika.» He ottivat hänet talteen kuin kauppatavaran, mutta Jumala tiesi, mitä he tekivät.
  وَشَرَوْهُ بِثَمَنٍ بَخْسٍ دَرَاهِمَ مَعْدُودَةٍ وَكَانُوا فِيهِ مِنَ الزَّاهِدِينَ
20.
Ja he möivät hänet halvalla hinnalla, muutamista hopearahoista; sillä hän oli heille rasitukseksi.
  وَقَالَ الَّذِي اشْتَرَاهُ مِن مِّصْرَ لِامْرَأَتِهِ أَكْرِمِي مَثْوَاهُ عَسَىٰ أَن يَنفَعَنَا أَوْ نَتَّخِذَهُ وَلَدًا ۚ وَكَذَٰلِكَ مَكَّنَّا لِيُوسُفَ فِي الْأَرْضِ وَلِنُعَلِّمَهُ مِن تَأْوِيلِ الْأَحَادِيثِ ۚ وَاللَّهُ غَالِبٌ عَلَىٰ أَمْرِهِ وَلَٰكِنَّ أَكْثَرَ النَّاسِ لَا يَعْلَمُونَ
21.
Ja egyptiläinen, joka hänet osti, sanoi vaimolleen: »Pidä hänet vieraan arvossa! Hänestä saattaa olla meille hyötyä, tai ehkäpä otamme hänet omaksi pojaksemme.» Tällä tavoin Me annoimme Joosefille tuossa maassa olinpaikan opettaaksemme hänelle näiden tapahtumien selityksen. Jumala ilmaisee itsensä käskyssään, mutta useimmat ihmiset eivät sitä ymmärrä.
  وَلَمَّا بَلَغَ أَشُدَّهُ آتَيْنَاهُ حُكْمًا وَعِلْمًا ۚ وَكَذَٰلِكَ نَجْزِي الْمُحْسِنِينَ
22.
Ja kun Joosef pääsi miehuutensa täyteen voimaan, Me annoimme hänelle viisauden ja ymmärryksen. Juuri tällä tavoin me palkitsemme ne, jotka hyvää tekevät.
  وَرَاوَدَتْهُ الَّتِي هُوَ فِي بَيْتِهَا عَن نَّفْسِهِ وَغَلَّقَتِ الْأَبْوَابَ وَقَالَتْ هَيْتَ لَكَ ۚ قَالَ مَعَاذَ اللَّهِ ۖ إِنَّهُ رَبِّي أَحْسَنَ مَثْوَايَ ۖ إِنَّهُ لَا يُفْلِحُ الظَّالِمُونَ
23.
Ja nainen, jonka talossa Joosef asui, halusi tämän antautuvan hänelle, ja hän sulki ovet ja sanoi: »Tule luokseni, joudu.» Hän vastasi: »Jumala on minun turvani. Totisesti, Herrani on suonut minulle asumuksista parhaan, ja väärämieliset eivät milloinkaan menesty.»
  وَلَقَدْ هَمَّتْ بِهِ ۖ وَهَمَّ بِهَا لَوْلَا أَن رَّأَىٰ بُرْهَانَ رَبِّهِ ۚ كَذَٰلِكَ لِنَصْرِفَ عَنْهُ السُّوءَ وَالْفَحْشَاءَ ۚ إِنَّهُ مِنْ عِبَادِنَا الْمُخْلَصِينَ
24.
Ja nainen oli lujasti päättänyt saada Joosefin, ja tämä olisi suostunut häneen, ellei olisi nähnyt Herransa voimaa. Tämä tapahtui siinä tarkoituksessa, että Me olisimme voinut torjua synnin ja riettauden hänen luotaan. Totisesti, hän oli Meidän uskollisia palvelijoitamme.
  وَاسْتَبَقَا الْبَابَ وَقَدَّتْ قَمِيصَهُ مِن دُبُرٍ وَأَلْفَيَا سَيِّدَهَا لَدَى الْبَابِ ۚ قَالَتْ مَا جَزَاءُ مَنْ أَرَادَ بِأَهْلِكَ سُوءًا إِلَّا أَن يُسْجَنَ أَوْ عَذَابٌ أَلِيمٌ
25.
Ja he juoksivat kilpaa ovelle. Silloin nainen repi hänen paitansa rikki takaa, ja he tapasivat molemmat hänen aviomiehensä lähellä ovea. Nainen huudahti: »Mikä muu on sellaisen palkka, joka toivoo pahaa vaimollesi, kuin vankila tai tuskallinen rangaistus?»
  قَالَ هِيَ رَاوَدَتْنِي عَن نَّفْسِي ۚ وَشَهِدَ شَاهِدٌ مِّنْ أَهْلِهَا إِن كَانَ قَمِيصُهُ قُدَّ مِن قُبُلٍ فَصَدَقَتْ وَهُوَ مِنَ الْكَاذِبِينَ
26.
Joosef sanoi: »Hän se halusi vietellä minut.» Eräs vaimon huonekuntaan kuuluva todisti: »Jos hänen paitansa on revitty edestä, niin nainen puhuu totta ja mies valehtelee.
  وَإِن كَانَ قَمِيصُهُ قُدَّ مِن دُبُرٍ فَكَذَبَتْ وَهُوَ مِنَ الصَّادِقِينَ
27.
Mutta jos hänen paitansa on revitty takaa, niin nainen valehtelee ja mies puhuu totta.»
  فَلَمَّا رَأَىٰ قَمِيصَهُ قُدَّ مِن دُبُرٍ قَالَ إِنَّهُ مِن كَيْدِكُنَّ ۖ إِنَّ كَيْدَكُنَّ عَظِيمٌ
28.
Kun aviomies siis huomasi, että paita oli revitty takaa, hän lausui: »Totisesti, tämä on sinun naisellisia juoniasi. Teidän viekkautenne on suuri.
  يُوسُفُ أَعْرِضْ عَنْ هَٰذَا ۚ وَاسْتَغْفِرِي لِذَنبِكِ ۖ إِنَّكِ كُنتِ مِنَ الْخَاطِئِينَ
29.
Oi Joosef! Älä välitä tästä. Ja sinä, vaimo, pyydä anteeksi syntiäsi! Totisesti, sinä kuulut syntisten joukkoon.»
  وَقَالَ نِسْوَةٌ فِي الْمَدِينَةِ امْرَأَتُ الْعَزِيزِ تُرَاوِدُ فَتَاهَا عَن نَّفْسِهِ ۖ قَدْ شَغَفَهَا حُبًّا ۖ إِنَّا لَنَرَاهَا فِي ضَلَالٍ مُّبِينٍ
30.
Ja kaupungin naiset sanoivat: »Päällikön vaimo haluaa nuoren palvelijansa antautuvan hänelle, hän on mielettömästi rakastunut mieheen. Totisesti, huomaamme hänen selvästi hairahtuneen.»
  فَلَمَّا سَمِعَتْ بِمَكْرِهِنَّ أَرْسَلَتْ إِلَيْهِنَّ وَأَعْتَدَتْ لَهُنَّ مُتَّكَأً وَآتَتْ كُلَّ وَاحِدَةٍ مِّنْهُنَّ سِكِّينًا وَقَالَتِ اخْرُجْ عَلَيْهِنَّ ۖ فَلَمَّا رَأَيْنَهُ أَكْبَرْنَهُ وَقَطَّعْنَ أَيْدِيَهُنَّ وَقُلْنَ حَاشَ لِلَّهِ مَا هَٰذَا بَشَرًا إِنْ هَٰذَا إِلَّا مَلَكٌ كَرِيمٌ
31.
Mutta kun vaimo kuuli heidän puheistaan, hän kutsutti heidät luokseen ja valmisti heille aterian, ja hän antoi kullekin veitsen ja sanoi: »Joosef, tule heidän eteensä.» Kun he näkivät hänet, he ylistivät häntä suuresti, haavoittivat käsiään ja huudahtivat: »Pyhä Jumala! Tämä ei ole ihmisolento. Hänhän ei voi olla muu kuin ylevä enkeli.»
  قَالَتْ فَذَٰلِكُنَّ الَّذِي لُمْتُنَّنِي فِيهِ ۖ وَلَقَدْ رَاوَدتُّهُ عَن نَّفْسِهِ فَاسْتَعْصَمَ ۖ وَلَئِن لَّمْ يَفْعَلْ مَا آمُرُهُ لَيُسْجَنَنَّ وَلَيَكُونًا مِّنَ الصَّاغِرِينَ
32.
Vaimo lausui: »Juuri hänen tähtensä te soimasitte minua, ja totta on, että minä halusin hänen antautuvan itselleni, mutta hän varjeli itsensä. Mutta jos hän ei tee sitä, mitä minä vaadin, niin totisesti hänet pannaan vankilaan ja hän on kuuluva kunniattomien joukkoon.»
  قَالَ رَبِّ السِّجْنُ أَحَبُّ إِلَيَّ مِمَّا يَدْعُونَنِي إِلَيْهِ ۖ وَإِلَّا تَصْرِفْ عَنِّي كَيْدَهُنَّ أَصْبُ إِلَيْهِنَّ وَأَكُن مِّنَ الْجَاهِلِينَ
33.
Joosef sanoi: »Herra, vankila on minulle mieluisampi kuin se, mihin he minua viettelevät, ja ellet Sinä käännä minusta heidän aikeitaan, niin he houkuttelevat minut puoleensa, ja joudun pimitettyjen joukkoon.»
  فَاسْتَجَابَ لَهُ رَبُّهُ فَصَرَفَ عَنْهُ كَيْدَهُنَّ ۚ إِنَّهُ هُوَ السَّمِيعُ الْعَلِيمُ
34.
Senvuoksi Jumala kuuli hänen rukouksensa ja torjui hänestä heidän aikeensa. Totisesti, Hän on kaikkikuuleva, kaikkitietävä.
  ثُمَّ بَدَا لَهُم مِّن بَعْدِ مَا رَأَوُا الْآيَاتِ لَيَسْجُنُنَّهُ حَتَّىٰ حِينٍ
35.
Silloin he kaikista merkeistä huolimatta harkitsivat parhaaksi panna hänet joksikin aikaa vankilaan.
  وَدَخَلَ مَعَهُ السِّجْنَ فَتَيَانِ ۖ قَالَ أَحَدُهُمَا إِنِّي أَرَانِي أَعْصِرُ خَمْرًا ۖ وَقَالَ الْآخَرُ إِنِّي أَرَانِي أَحْمِلُ فَوْقَ رَأْسِي خُبْزًا تَأْكُلُ الطَّيْرُ مِنْهُ ۖ نَبِّئْنَا بِتَأْوِيلِهِ ۖ إِنَّا نَرَاكَ مِنَ الْمُحْسِنِينَ
36.
Ja kaksi nuorta miestä joutui vankilaan hänen kanssaan. Toinen heistä sanoi: »Uneksin pusertavani viiniä.» Ja toinen lausui: »Minä uneksin kantavani leipää pääni päällä ja lintujen syövän sitä. Selitä tämä meille; me näemme totisesti, että olet niitä, jotka tekevät hyvää.»
  قَالَ لَا يَأْتِيكُمَا طَعَامٌ تُرْزَقَانِهِ إِلَّا نَبَّأْتُكُمَا بِتَأْوِيلِهِ قَبْلَ أَن يَأْتِيَكُمَا ۚ ذَٰلِكُمَا مِمَّا عَلَّمَنِي رَبِّي ۚ إِنِّي تَرَكْتُ مِلَّةَ قَوْمٍ لَّا يُؤْمِنُونَ بِاللَّهِ وَهُم بِالْآخِرَةِ هُمْ كَافِرُونَ
37.
Joosef vastasi: »Teille kahdelle ei ennätetä tuoda sitä ruokaa, jota ravinnoksenne annetaan, sillä minä olen lopettanut unienne selityksen ennenkuin teille tuodaan ruokaa. Sillä tämän Herrani on minulle opettanut. Minä olen luopunut sellaisten ihmisten opista, jotka eivät usko Jumalaan ja ovat niitä, jotka kieltävät tulevan elämän.
  وَاتَّبَعْتُ مِلَّةَ آبَائِي إِبْرَاهِيمَ وَإِسْحَاقَ وَيَعْقُوبَ ۚ مَا كَانَ لَنَا أَن نُّشْرِكَ بِاللَّهِ مِن شَيْءٍ ۚ ذَٰلِكَ مِن فَضْلِ اللَّهِ عَلَيْنَا وَعَلَى النَّاسِ وَلَٰكِنَّ أَكْثَرَ النَّاسِ لَا يَشْكُرُونَ
38.
Minä seuraan isieni Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin uskoa. Meidän ei ole sallittua asettaa ketään Jumalan rinnalle. Tämä on Jumalan armo meille ja koko ihmissuvulle, mutta useimmat eivät ole kiitollisia.
  يَا صَاحِبَيِ السِّجْنِ أَأَرْبَابٌ مُّتَفَرِّقُونَ خَيْرٌ أَمِ اللَّهُ الْوَاحِدُ الْقَهَّارُ
39.
Vankitoverini! Onko parempi, että on useita eri jumalia vai yksi ainoa Jumala, kaikkivaltias!
  مَا تَعْبُدُونَ مِن دُونِهِ إِلَّا أَسْمَاءً سَمَّيْتُمُوهَا أَنتُمْ وَآبَاؤُكُم مَّا أَنزَلَ اللَّهُ بِهَا مِن سُلْطَانٍ ۚ إِنِ الْحُكْمُ إِلَّا لِلَّهِ ۚ أَمَرَ أَلَّا تَعْبُدُوا إِلَّا إِيَّاهُ ۚ ذَٰلِكَ الدِّينُ الْقَيِّمُ وَلَٰكِنَّ أَكْثَرَ النَّاسِ لَا يَعْلَمُونَ
40.
Ne, joita Jumalan ohella palvelette, ovat pelkkiä nimiä, jotka te ja teidän esi-isänne ovat keksineet; Jumala ei ole siihen ylhäältä valtuutta antanut. Tuomio kuuluu Jumalalle yksin. Hän on määrännyt, ettette ketään muuta palvele kuin yksin Häntä. Tämä on oikea usko, mutta useimmat ihmiset eivät sitä käsitä.
  يَا صَاحِبَيِ السِّجْنِ أَمَّا أَحَدُكُمَا فَيَسْقِي رَبَّهُ خَمْرًا ۖ وَأَمَّا الْآخَرُ فَيُصْلَبُ فَتَأْكُلُ الطَّيْرُ مِن رَّأْسِهِ ۚ قُضِيَ الْأَمْرُ الَّذِي فِيهِ تَسْتَفْتِيَانِ
41.
Vankitoverini! Toinen teistä on vielä tarjoava viiniä herransa juotavaksi, mutta toinen hirtetään, ja linnut tulevat syömään hänen päätään. Näin on päätetty asia, jota kyselitte.»
  وَقَالَ لِلَّذِي ظَنَّ أَنَّهُ نَاجٍ مِّنْهُمَا اذْكُرْنِي عِندَ رَبِّكَ فَأَنسَاهُ الشَّيْطَانُ ذِكْرَ رَبِّهِ فَلَبِثَ فِي السِّجْنِ بِضْعَ سِنِينَ
42.
Ja hän sanoi sille näistä kahdesta, jonka luuli pelastuvan: »Muistuta minusta herrallesi!» Mutta saatana sai hänet unohtamaan herrallensa muistuttamisen; niin Joosef sai jäädä vankilaan useiksi vuosiksi.
  وَقَالَ الْمَلِكُ إِنِّي أَرَىٰ سَبْعَ بَقَرَاتٍ سِمَانٍ يَأْكُلُهُنَّ سَبْعٌ عِجَافٌ وَسَبْعَ سُنبُلَاتٍ خُضْرٍ وَأُخَرَ يَابِسَاتٍ ۖ يَا أَيُّهَا الْمَلَأُ أَفْتُونِي فِي رُؤْيَايَ إِن كُنتُمْ لِلرُّؤْيَا تَعْبُرُونَ
43.
Ja kuningas sanoi: »Näin unta seitsemästä lihavasta lehmästä, ja seitsemästä laihasta, jotka söivät edelliset; ja näin seitsemän vihantaa tähkää ja yhtä monta kuivaa. Oi johtomieheni, selittäkää minulle näkyni, jos pystytte unia tulkitsemaan.»
  قَالُوا أَضْغَاثُ أَحْلَامٍ ۖ وَمَا نَحْنُ بِتَأْوِيلِ الْأَحْلَامِ بِعَالِمِينَ
44.
He vastasivat: »Nämä ovat sekavia unia, emmekä me pysty selittämään sellaisia.»
  وَقَالَ الَّذِي نَجَا مِنْهُمَا وَادَّكَرَ بَعْدَ أُمَّةٍ أَنَا أُنَبِّئُكُم بِتَأْوِيلِهِ فَأَرْسِلُونِ
45.
Silloin se, joka oli pelastunut (vankilasta), muisti nyt pitkän ajan kuluttua asian ja sanoi: »Olen ilmoittava teille selityksen, lähettäkää minut matkaan (Joosefin luo).»
  يُوسُفُ أَيُّهَا الصِّدِّيقُ أَفْتِنَا فِي سَبْعِ بَقَرَاتٍ سِمَانٍ يَأْكُلُهُنَّ سَبْعٌ عِجَافٌ وَسَبْعِ سُنبُلَاتٍ خُضْرٍ وَأُخَرَ يَابِسَاتٍ لَّعَلِّي أَرْجِعُ إِلَى النَّاسِ لَعَلَّهُمْ يَعْلَمُونَ
46.
»Joosef! Sinä, joka puhut totuutta! Selitä meille uni seitsemästä lihavasta lehmästä, jotka seitsemän laihaa söi, sekä seitsemästä vihannasta tähkästä ja seitsemästä kuivasta, voidakseni palata heidän luokseen ja he saisivat tietää selityksenä
  قَالَ تَزْرَعُونَ سَبْعَ سِنِينَ دَأَبًا فَمَا حَصَدتُّمْ فَذَرُوهُ فِي سُنبُلِهِ إِلَّا قَلِيلًا مِّمَّا تَأْكُلُونَ
47.
Hän vastasi: »Teidän tulee hoitaa viljelyksenne seitsemänä vuonna kuten tavallisesti, mutta minkä korjaatte, jättäkää tähkiin, paitsi pientä osaa, jonka syötte.
  ثُمَّ يَأْتِي مِن بَعْدِ ذَٰلِكَ سَبْعٌ شِدَادٌ يَأْكُلْنَ مَا قَدَّمْتُمْ لَهُنَّ إِلَّا قَلِيلًا مِّمَّا تُحْصِنُونَ
48.
Senjälkeen on tuleva seitsemän hyvin ankaraa vuotta; ne nielevät sen, minkä olitte panneet niiden varalle säästöön, paitsi pientä osaa, joka teidän tulee varata siemeneksi.
  ثُمَّ يَأْتِي مِن بَعْدِ ذَٰلِكَ عَامٌ فِيهِ يُغَاثُ النَّاسُ وَفِيهِ يَعْصِرُونَ
49.
Näiden jälkeen on tuleva vuosi, jolloin ihmiset saavat sadetta ja voivat pusertaa rypäleitä.»
  وَقَالَ الْمَلِكُ ائْتُونِي بِهِ ۖ فَلَمَّا جَاءَهُ الرَّسُولُ قَالَ ارْجِعْ إِلَىٰ رَبِّكَ فَاسْأَلْهُ مَا بَالُ النِّسْوَةِ اللَّاتِي قَطَّعْنَ أَيْدِيَهُنَّ ۚ إِنَّ رَبِّي بِكَيْدِهِنَّ عَلِيمٌ
50.
Ja kuningas lausui: »Tuokaa hänet luokseni!» Mutta kun lähetti tuli hänen tykönsä, hän sanoi: »Palaa takaisin herrasi luo ja kysy häneltä, kuinka on niiden naisten laita, jotka haavoittivat käsiään. Totisesti, Herrani tuntee hyvin heidän aikeensa.»
  قَالَ مَا خَطْبُكُنَّ إِذْ رَاوَدتُّنَّ يُوسُفَ عَن نَّفْسِهِ ۚ قُلْنَ حَاشَ لِلَّهِ مَا عَلِمْنَا عَلَيْهِ مِن سُوءٍ ۚ قَالَتِ امْرَأَتُ الْعَزِيزِ الْآنَ حَصْحَصَ الْحَقُّ أَنَا رَاوَدتُّهُ عَن نَّفْسِهِ وَإِنَّهُ لَمِنَ الصَّادِقِينَ
51.
Ja kuningas sanoi: »Mitä ajattelitte, kun halusitte Joosefin vietellä?» He vastasivat: »Pyhä Jumala, me emme tiedä hänestä mitään pahaa!» Päämiehen vaimo lausui: »Nyt on totuus tullut ilmi. Minä halusin hänet vietellä, hän kuuluu rehellisiin.
  ذَٰلِكَ لِيَعْلَمَ أَنِّي لَمْ أَخُنْهُ بِالْغَيْبِ وَأَنَّ اللَّهَ لَا يَهْدِي كَيْدَ الْخَائِنِينَ
52.
Sanon tämän siksi, että hän tietäisi, etten minä valehtele hänen poissaollessaan, ja koska Jumala ei anna johdatustaan niille, jotka ovat petollisia.
  وَمَا أُبَرِّئُ نَفْسِي ۚ إِنَّ النَّفْسَ لَأَمَّارَةٌ بِالسُّوءِ إِلَّا مَا رَحِمَ رَبِّي ۚ إِنَّ رَبِّي غَفُورٌ رَّحِيمٌ
53.
Enkä voi sanoa, että sieluni olisi vapaa (synnistä),sillä totisesti sielu on altis pahaan, paitsi milloin Herrani osoittaa armoaan. Totisesti, Herrani on anteeksiantavainen, armollinen.»
  وَقَالَ الْمَلِكُ ائْتُونِي بِهِ أَسْتَخْلِصْهُ لِنَفْسِي ۖ فَلَمَّا كَلَّمَهُ قَالَ إِنَّكَ الْيَوْمَ لَدَيْنَا مَكِينٌ أَمِينٌ
54.
Silloin kuningas sanoi: »Tuokaa Joosef luokseni. Aion ottaa hänet omaan palvelukseeni.» Ja puhuttuaan hänen kanssaan kuningas sanoi: »Sinulla on tästä päivästä valtaa ja luottamusta luonamme.»
  قَالَ اجْعَلْنِي عَلَىٰ خَزَائِنِ الْأَرْضِ ۖ إِنِّي حَفِيظٌ عَلِيمٌ
55.
Joosef vastasi: »Määrää valtakunnan aarteet minun hoitooni, minä olen totisesti valpas, viisas.»
  وَكَذَٰلِكَ مَكَّنَّا لِيُوسُفَ فِي الْأَرْضِ يَتَبَوَّأُ مِنْهَا حَيْثُ يَشَاءُ ۚ نُصِيبُ بِرَحْمَتِنَا مَن نَّشَاءُ ۖ وَلَا نُضِيعُ أَجْرَ الْمُحْسِنِينَ
56.
Näin Me annoimme Joosefille maassa aseman, niin että hän saattoi asettua minne halusi. Me osoitamme armoamme kenelle tahdomme, emmekä haaskaa niiden palkkaa, jotka hyvää tekevät.
  وَلَأَجْرُ الْآخِرَةِ خَيْرٌ لِّلَّذِينَ آمَنُوا وَكَانُوا يَتَّقُونَ
57.
Ja totisesti, niiden palkka tulevana päivänä on oleva suurempi, jotka uskovat ja harjoittavat hartautta.
  وَجَاءَ إِخْوَةُ يُوسُفَ فَدَخَلُوا عَلَيْهِ فَعَرَفَهُمْ وَهُمْ لَهُ مُنكِرُونَ
58.
Ja Joosefin veljet saapuivat hänen luokseen; he astuivat hänen eteensä, jolloin hän tunsi heidät, mutta he eivät tunteneet häntä.
  وَلَمَّا جَهَّزَهُم بِجَهَازِهِمْ قَالَ ائْتُونِي بِأَخٍ لَّكُم مِّنْ أَبِيكُمْ ۚ أَلَا تَرَوْنَ أَنِّي أُوفِي الْكَيْلَ وَأَنَا خَيْرُ الْمُنزِلِينَ
59.
Ja kun hän oli saanut valmiiksi heidän kuormansa, hän lausui: »Tuokaa luokseni veljenne, joka on isänne luona; ettekö näe, että minä annan täyden mitan ja olen vieraanvarainen isäntä?
  فَإِن لَّمْ تَأْتُونِي بِهِ فَلَا كَيْلَ لَكُمْ عِندِي وَلَا تَقْرَبُونِ
60.
Mutta ellette tuo häntä luokseni, en teille mitään mittaa, älkääkä silloin lähestykö minua.»
  قَالُوا سَنُرَاوِدُ عَنْهُ أَبَاهُ وَإِنَّا لَفَاعِلُونَ
61.
He vastasivat: »Tahdomme kernaasti pyytää hänen isältään häntä mukaamme, teemme totisesti niin.»
  وَقَالَ لِفِتْيَانِهِ اجْعَلُوا بِضَاعَتَهُمْ فِي رِحَالِهِمْ لَعَلَّهُمْ يَعْرِفُونَهَا إِذَا انقَلَبُوا إِلَىٰ أَهْلِهِمْ لَعَلَّهُمْ يَرْجِعُونَ
62.
Ja Joosef sanoi palvelijoilleen: »Pankaa heidän rahansa heidän matkatavaroittensa joukkoon, niin että he huomaavat sen, kun he palaavat kotiinsa, jotta he palaisivat takaisin.»
  فَلَمَّا رَجَعُوا إِلَىٰ أَبِيهِمْ قَالُوا يَا أَبَانَا مُنِعَ مِنَّا الْكَيْلُ فَأَرْسِلْ مَعَنَا أَخَانَا نَكْتَلْ وَإِنَّا لَهُ لَحَافِظُونَ
63.
Kun he sitten tulivat isänsä luokse, he sanoivat: »Oi isämme, meiltä on evätty (enempi) viljanosto; lähetä siksi veljemme meidän mukanamme, jotta meille viljaa mitattaisiin; me vartioimme häntä huolellisesti.»
  قَالَ هَلْ آمَنُكُمْ عَلَيْهِ إِلَّا كَمَا أَمِنتُكُمْ عَلَىٰ أَخِيهِ مِن قَبْلُ ۖ فَاللَّهُ خَيْرٌ حَافِظًا ۖ وَهُوَ أَرْحَمُ الرَّاحِمِينَ
64.
Hän vastasi: »Voinko uskoa hänet huostaanne paremmin kuin aikaisemmin teille uskoin hänen veljensä. Mutta Jumala on paras vartija; Hän on laupiaista armollisin.»
  وَلَمَّا فَتَحُوا مَتَاعَهُمْ وَجَدُوا بِضَاعَتَهُمْ رُدَّتْ إِلَيْهِمْ ۖ قَالُوا يَا أَبَانَا مَا نَبْغِي ۖ هَٰذِهِ بِضَاعَتُنَا رُدَّتْ إِلَيْنَا ۖ وَنَمِيرُ أَهْلَنَا وَنَحْفَظُ أَخَانَا وَنَزْدَادُ كَيْلَ بَعِيرٍ ۖ ذَٰلِكَ كَيْلٌ يَسِيرٌ
65.
Ja kun he avasivat tavaransa, he huomasivat rahansa heille palautetuiksi. He sanoivat: »Oi isämme, saatammeko toivoa enempää? Tässä ovat palautetut rahamme, nyt hankimme viljaa perheellemme, huolehdimme veljestämme ja saamme yhden kamelin kuorman enemmän. Tämä määrä ei riitä.»
  قَالَ لَنْ أُرْسِلَهُ مَعَكُمْ حَتَّىٰ تُؤْتُونِ مَوْثِقًا مِّنَ اللَّهِ لَتَأْتُنَّنِي بِهِ إِلَّا أَن يُحَاطَ بِكُمْ ۖ فَلَمَّا آتَوْهُ مَوْثِقَهُمْ قَالَ اللَّهُ عَلَىٰ مَا نَقُولُ وَكِيلٌ
66.
Isä lausui: »En aio lähettää häntä kanssanne, ennenkuin Jumalan edessä lupaatte tuoda hänet varmasti takaisin minulle, elleivät olosuhteet teitä siitä estä.» Kun he olivat antaneet hänelle vakuutuksensa, hän sanoi: »Jumala pitäköön voimassa sen, mitä sanoimme.»
  وَقَالَ يَا بَنِيَّ لَا تَدْخُلُوا مِن بَابٍ وَاحِدٍ وَادْخُلُوا مِنْ أَبْوَابٍ مُّتَفَرِّقَةٍ ۖ وَمَا أُغْنِي عَنكُم مِّنَ اللَّهِ مِن شَيْءٍ ۖ إِنِ الْحُكْمُ إِلَّا لِلَّهِ ۖ عَلَيْهِ تَوَكَّلْتُ ۖ وَعَلَيْهِ فَلْيَتَوَكَّلِ الْمُتَوَكِّلُونَ
67.
Ja hän sanoi vielä: »Oi poikani, älkää menkö kaupunkiin samasta portista, vaan menkää eri porteista; ja minä en voi auttaa teitä vähääkään Jumalaa vastaan. Ratkaisu on yksin Jumalan käsissä. Häneen minä asetan luottamukseni, ja Häneen luottakoot kaikki, jotka toivoen luottavat.»
  وَلَمَّا دَخَلُوا مِنْ حَيْثُ أَمَرَهُمْ أَبُوهُم مَّا كَانَ يُغْنِي عَنْهُم مِّنَ اللَّهِ مِن شَيْءٍ إِلَّا حَاجَةً فِي نَفْسِ يَعْقُوبَ قَضَاهَا ۚ وَإِنَّهُ لَذُو عِلْمٍ لِّمَا عَلَّمْنَاهُ وَلَٰكِنَّ أَكْثَرَ النَّاسِ لَا يَعْلَمُونَ
68.
Ja kun he menivät sisälle kaupunkiin siten kuin heidän isänsä oli määrännyt, se ei voinut heitä vähääkään auttaa Jumalaa vastaan; mutta täyttyi Jaakobin sydämessä asunut toivomus. Totisesti, hänellä oli tieto, koska Me olimme häntä opettanut, mutta useimmat ihmiset eivät sitä käsitä.
  وَلَمَّا دَخَلُوا عَلَىٰ يُوسُفَ آوَىٰ إِلَيْهِ أَخَاهُ ۖ قَالَ إِنِّي أَنَا أَخُوكَ فَلَا تَبْتَئِسْ بِمَا كَانُوا يَعْمَلُونَ
69.
Ja kun he saapuivat Joosefin eteen, hän otti (nuorimman) veljensä luokseen ja sanoi: »Minä olen todella sinun veljesi, siksi älä murehdi sitä, mitä he ovat tehneet.»
  فَلَمَّا جَهَّزَهُم بِجَهَازِهِمْ جَعَلَ السِّقَايَةَ فِي رَحْلِ أَخِيهِ ثُمَّ أَذَّنَ مُؤَذِّنٌ أَيَّتُهَا الْعِيرُ إِنَّكُمْ لَسَارِقُونَ
70.
Ja kun hän antoi valmistaa heidän kuormiaan, eräs (palvelijoista) kätki pikarin hänen veljensä matkatavaroihin. Senjälkeen eräs huutaja huusi: »Hoi, matkamiehet! Te olette varmasti varkaita!»
  قَالُوا وَأَقْبَلُوا عَلَيْهِم مَّاذَا تَفْقِدُونَ
71.
He kääntyivät taakseen ja sanoivat: »Mitä teiltä on kadonnut?»
  قَالُوا نَفْقِدُ صُوَاعَ الْمَلِكِ وَلِمَن جَاءَ بِهِ حِمْلُ بَعِيرٍ وَأَنَا بِهِ زَعِيمٌ
72.
He sanoivat: »Meiltä on kadonnut kuninkaan hopeapikari, ja ken hankkii sen takaisin, saa palkinnokseen kamelin kuorman; sen minä takaan.»
  قَالُوا تَاللَّهِ لَقَدْ عَلِمْتُم مَّا جِئْنَا لِنُفْسِدَ فِي الْأَرْضِ وَمَا كُنَّا سَارِقِينَ
73.
He sanoivat: »Jumalan nimessä, te tiedätte varsin hyvin. että me emme ole tulleet tänne pahaa tekemään ja ettemme ole varkaita.»
  قَالُوا فَمَا جَزَاؤُهُ إِن كُنتُمْ كَاذِبِينَ
74.
Miehet kysyivät: »Minkä korvauksen sitten annatte, jos valehtelette?»
  قَالُوا جَزَاؤُهُ مَن وُجِدَ فِي رَحْلِهِ فَهُوَ جَزَاؤُهُ ۚ كَذَٰلِكَ نَجْزِي الظَّالِمِينَ
75.
Veljekset vastasivat: »Kenen kuormasta pikari löydetään, saa itse olla korvauksena. Täten me palkitsemme kelvottomia.»
  فَبَدَأَ بِأَوْعِيَتِهِمْ قَبْلَ وِعَاءِ أَخِيهِ ثُمَّ اسْتَخْرَجَهَا مِن وِعَاءِ أَخِيهِ ۚ كَذَٰلِكَ كِدْنَا لِيُوسُفَ ۖ مَا كَانَ لِيَأْخُذَ أَخَاهُ فِي دِينِ الْمَلِكِ إِلَّا أَن يَشَاءَ اللَّهُ ۚ نَرْفَعُ دَرَجَاتٍ مَّن نَّشَاءُ ۗ وَفَوْقَ كُلِّ ذِي عِلْمٍ عَلِيمٌ
76.
Silloin mies alkoi etsiä ensin heidän säkeistään ja sitten nuorimman veljen, ja hän veti sen esiin tämän säkistä. Tällä tavoin Me annoimme Joosefin turvautua juoneen; Hän ei olisi voinut pidättää veljeään kuninkaan lain nojalla, ellei Jumala olisi niin tahtonut. Me kohotamme arvossa kenet tahdomme. Ja kaikkien tietävien yläpuolella on Kaikkitietävä.
  قَالُوا إِن يَسْرِقْ فَقَدْ سَرَقَ أَخٌ لَّهُ مِن قَبْلُ ۚ فَأَسَرَّهَا يُوسُفُ فِي نَفْسِهِ وَلَمْ يُبْدِهَا لَهُمْ ۚ قَالَ أَنتُمْ شَرٌّ مَّكَانًا ۖ وَاللَّهُ أَعْلَمُ بِمَا تَصِفُونَ
77.
He sanoivat: »Jos hän varastaa, niin totisesti on hänen veljensä varastanut jo ennen häntä.» Silloin Joosef kätki oikean asianlaidan sydämeensä, eikä ilmaissut sitä heille. Hän sanoi itsekseen: »Te olette itse sitäkin pahempia, mutta Jumala tuntee parhaiten teidän syytöksenne.»
  قَالُوا يَا أَيُّهَا الْعَزِيزُ إِنَّ لَهُ أَبًا شَيْخًا كَبِيرًا فَخُذْ أَحَدَنَا مَكَانَهُ ۖ إِنَّا نَرَاكَ مِنَ الْمُحْسِنِينَ
78.
Veljet sanoivat: »Oi herra, hänellä on vanha isä, hyvin iäkäs. Ota siis joku meistä tämän asemesta, sillä totisesti me havaitsemme, että olet hyvä ihminen.»
  قَالَ مَعَاذَ اللَّهِ أَن نَّأْخُذَ إِلَّا مَن وَجَدْنَا مَتَاعَنَا عِندَهُ إِنَّا إِذًا لَّظَالِمُونَ
79.
Hän vastasi: »Jumala varjelkoon meitä pidättämästä ketään muuta kuin sen, jonka hallusta löysimme tavaramme. Jos tekisimme niin, olisimme totisesti väärämielisiä.»
  فَلَمَّا اسْتَيْأَسُوا مِنْهُ خَلَصُوا نَجِيًّا ۖ قَالَ كَبِيرُهُمْ أَلَمْ تَعْلَمُوا أَنَّ أَبَاكُمْ قَدْ أَخَذَ عَلَيْكُم مَّوْثِقًا مِّنَ اللَّهِ وَمِن قَبْلُ مَا فَرَّطتُمْ فِي يُوسُفَ ۖ فَلَنْ أَبْرَحَ الْأَرْضَ حَتَّىٰ يَأْذَنَ لِي أَبِي أَوْ يَحْكُمَ اللَّهُ لِي ۖ وَهُوَ خَيْرُ الْحَاكِمِينَ
80.
Menetettyään toivon veljensä pelastamisesta he vetäytyivät syrjään neuvottelemaan keskenänsä. Vanhin heistä lausui: »Ettekö muista, että isänne otti teiltä Jumalan edessä lupauksen ja että jo aikaisemmin rikoitte Joosefin suhteen? En ikinä aio lähteä täältä ennen kuin isäni niin käskee tai Jumala tuomitsee asian hyväkseni, sillä Hän on paras tuomari.
  ارْجِعُوا إِلَىٰ أَبِيكُمْ فَقُولُوا يَا أَبَانَا إِنَّ ابْنَكَ سَرَقَ وَمَا شَهِدْنَا إِلَّا بِمَا عَلِمْنَا وَمَا كُنَّا لِلْغَيْبِ حَافِظِينَ
81.
Palatkaa te isänne luo ja sanokaa: »Isä, totisesti poikasi on tehnyt varkauden, ja me emme todistaneet muuta kuin minkä tiesimme emmekä voineet vartioida näkymättömiä asioita.
  وَاسْأَلِ الْقَرْيَةَ الَّتِي كُنَّا فِيهَا وَالْعِيرَ الَّتِي أَقْبَلْنَا فِيهَا ۖ وَإِنَّا لَصَادِقُونَ
82.
Kysy kaupungista, jossa olimme, tai matkueelta, jonka mukana tulimme. Luota siihen, että me puhumme täyttä totta.»
  قَالَ بَلْ سَوَّلَتْ لَكُمْ أَنفُسُكُمْ أَمْرًا ۖ فَصَبْرٌ جَمِيلٌ ۖ عَسَى اللَّهُ أَن يَأْتِيَنِي بِهِمْ جَمِيعًا ۚ إِنَّهُ هُوَ الْعَلِيمُ الْحَكِيمُ
83.
Hän (isä) vastasi: »Ei, te olette itse keksineet tämän jutun. Minun on kestettävä tämä kärsivällisesti, Ehkä Jumala palauttaa heidät kaikki yhdessä. Totisesti, Hän on kaikkitietävä, kaikista viisain.»
  وَتَوَلَّىٰ عَنْهُمْ وَقَالَ يَا أَسَفَىٰ عَلَىٰ يُوسُفَ وَابْيَضَّتْ عَيْنَاهُ مِنَ الْحُزْنِ فَهُوَ كَظِيمٌ
84.
Ja hän kääntyi heistä pois ja sanoi: »Voi, miten surenkaan Joosefia!» Ja hänen silmänsä olivat tulvillaan kyyneleitä sen murheen vuoksi, jonka hän tukahdutti.
  قَالُوا تَاللَّهِ تَفْتَأُ تَذْكُرُ يُوسُفَ حَتَّىٰ تَكُونَ حَرَضًا أَوْ تَكُونَ مِنَ الْهَالِكِينَ
85.
He sanoivat: »Jumalan nimessä! Sinä et herkeä muistelemasta Joosefia, ennen kuin kokonaan menehdyt tai kuolet.»
  قَالَ إِنَّمَا أَشْكُو بَثِّي وَحُزْنِي إِلَى اللَّهِ وَأَعْلَمُ مِنَ اللَّهِ مَا لَا تَعْلَمُونَ
86.
Hän vastasi: »Minä ilmaisen vain Jumalalle suuren suruni ja tuskani, ja Häneltä saan tietää sellaista, mitä te ette tiedä.
  يَا بَنِيَّ اذْهَبُوا فَتَحَسَّسُوا مِن يُوسُفَ وَأَخِيهِ وَلَا تَيْأَسُوا مِن رَّوْحِ اللَّهِ ۖ إِنَّهُ لَا يَيْأَسُ مِن رَّوْحِ اللَّهِ إِلَّا الْقَوْمُ الْكَافِرُونَ
87.
Poikani, lähtekää etsimään Joosefia ja hänen veljeään, älkääkä epäilkö Jumalan armoa. Totisesti, eivät ketkään muut kuin uskottomat menetä luottamustaan Jumalan armoon.»
  فَلَمَّا دَخَلُوا عَلَيْهِ قَالُوا يَا أَيُّهَا الْعَزِيزُ مَسَّنَا وَأَهْلَنَا الضُّرُّ وَجِئْنَا بِبِضَاعَةٍ مُّزْجَاةٍ فَأَوْفِ لَنَا الْكَيْلَ وَتَصَدَّقْ عَلَيْنَا ۖ إِنَّ اللَّهَ يَجْزِي الْمُتَصَدِّقِينَ
88.
Palattuaan tämän jälkeen Joosefin luokse he sanoivat: »Armollinen herra, onnettomuus on kohdannut meitä ja kansaamme, ja meillä on mukanamme vain hieman varoja. Mutta anna meille kuitenkin täysi mitta, ole meille armelias, sillä totisesti Jumala on palkitseva armeliaita.»
  قَالَ هَلْ عَلِمْتُم مَّا فَعَلْتُم بِيُوسُفَ وَأَخِيهِ إِذْ أَنتُمْ جَاهِلُونَ
89.
Hän vastasi: »Tiedättekö, mitä teitte Joosefille ja hänen veljelleen, kun olitte ymmärtämättömiä?»
  قَالُوا أَإِنَّكَ لَأَنتَ يُوسُفُ ۖ قَالَ أَنَا يُوسُفُ وَهَٰذَا أَخِي ۖ قَدْ مَنَّ اللَّهُ عَلَيْنَا ۖ إِنَّهُ مَن يَتَّقِ وَيَصْبِرْ فَإِنَّ اللَّهَ لَا يُضِيعُ أَجْرَ الْمُحْسِنِينَ
90.
He sanoivat: »Oletko sinä todella Joosef?» Hän vastasi. »Minä olen Joosef, ja tämä on veljeni. Jumala on ollut meitä kohtaan hyvä. Totisesti, Jumala ei tee tyhjäksi niiden palkintoa, jotka hyvää tekevät, kuten ei niidenkään, jotka hartautta harjoittavat ja ovat kärsivällisiä
  قَالُوا تَاللَّهِ لَقَدْ آثَرَكَ اللَّهُ عَلَيْنَا وَإِن كُنَّا لَخَاطِئِينَ
91.
He sanoivat: »Jumalan nimessä, Hän on nostanut sinut meidän yläpuolellemme, ja me olemme olleet totisesti syntisiä.»
  قَالَ لَا تَثْرِيبَ عَلَيْكُمُ الْيَوْمَ ۖ يَغْفِرُ اللَّهُ لَكُمْ ۖ وَهُوَ أَرْحَمُ الرَّاحِمِينَ
92.
Hän vastasi: »Älköön teitä soimattako tänä päivänä. Jumala on antava teille anteeksi, sillä Hän on laupiaista armollisin.
  اذْهَبُوا بِقَمِيصِي هَٰذَا فَأَلْقُوهُ عَلَىٰ وَجْهِ أَبِي يَأْتِ بَصِيرًا وَأْتُونِي بِأَهْلِكُمْ أَجْمَعِينَ
93.
Ottakaa tämä paitani ja asettakaa se isäni kasvoille, niin hän on saava näkönsä takaisin. Ja tuokaa koko perheenne minun luokseni.»
  وَلَمَّا فَصَلَتِ الْعِيرُ قَالَ أَبُوهُمْ إِنِّي لَأَجِدُ رِيحَ يُوسُفَ ۖ لَوْلَا أَن تُفَنِّدُونِ
94.
Kun matkue (vasta) lähti, heidän isänsä (kotona) lausui: »Totisesti, minä olen tuntevinani Joosefin tuoksun, mutta te ehkä sanotte, että minä olen järjiltäni.»
  قَالُوا تَاللَّهِ إِنَّكَ لَفِي ضَلَالِكَ الْقَدِيمِ
95.
He (kotiväki) vastasivat: »Jumalan nimessä, sinä olet totisesti yhä vanhan luulosi vallassa.»
  فَلَمَّا أَن جَاءَ الْبَشِيرُ أَلْقَاهُ عَلَىٰ وَجْهِهِ فَارْتَدَّ بَصِيرًا ۖ قَالَ أَلَمْ أَقُل لَّكُمْ إِنِّي أَعْلَمُ مِنَ اللَّهِ مَا لَا تَعْلَمُونَ
96.
Kun sitten ilosanoman tuoja saapui ja asetti paidan Jaakobin kasvoille, hän sai näkönsä takaisin. Hän lausui: »Enkö teille sanonut, että sain Jumalalta tietää sellaista, mitä te ette tienneet?»
  قَالُوا يَا أَبَانَا اسْتَغْفِرْ لَنَا ذُنُوبَنَا إِنَّا كُنَّا خَاطِئِينَ
97.
He sanoivat: »Oi isämme, ano anteeksi syntejämme, sillä me olemme totisesti syntisiä.»
  قَالَ سَوْفَ أَسْتَغْفِرُ لَكُمْ رَبِّي ۖ إِنَّهُ هُوَ الْغَفُورُ الرَّحِيمُ
98.
Hän vastasi: »Minä olen aikanani anova teille anteeksiantoa Herraltani. Totisesti, Hän on kaikille anteeksiantavainen, armollinen.»
  فَلَمَّا دَخَلُوا عَلَىٰ يُوسُفَ آوَىٰ إِلَيْهِ أَبَوَيْهِ وَقَالَ ادْخُلُوا مِصْرَ إِن شَاءَ اللَّهُ آمِنِينَ
99.
Kun he sitten saapuivat Joosefin eteen, tämä otti vanhempansa luokseen ja sanoi: »Asettukaa Egyptiin täydessä turvassa, Jumalan tahdon mukaan.»
  وَرَفَعَ أَبَوَيْهِ عَلَى الْعَرْشِ وَخَرُّوا لَهُ سُجَّدًا ۖ وَقَالَ يَا أَبَتِ هَٰذَا تَأْوِيلُ رُؤْيَايَ مِن قَبْلُ قَدْ جَعَلَهَا رَبِّي حَقًّا ۖ وَقَدْ أَحْسَنَ بِي إِذْ أَخْرَجَنِي مِنَ السِّجْنِ وَجَاءَ بِكُم مِّنَ الْبَدْوِ مِن بَعْدِ أَن نَّزَغَ الشَّيْطَانُ بَيْنِي وَبَيْنَ إِخْوَتِي ۚ إِنَّ رَبِّي لَطِيفٌ لِّمَا يَشَاءُ ۚ إِنَّهُ هُوَ الْعَلِيمُ الْحَكِيمُ
100.
Ja hän asetti vanhempansa valtaistuimelle, mutta he kumartuivat maahan hänen edessään. Hän lausui: »Oi isäni! Tämä on selitys vanhaan uneeni, Jumala on antanut sen käydä toteen. Hän teki hyvin minua kohtaan, kun Hän vapautti minut vankilasta ja toi teidät erämaasta tänne, senjälkeen kuin saatana oli nostanut riidan minun ja veljieni välille. Totisesti, Herrani tietää tarkoin, mitä hän tahtoo. Hän on totisesti kaikkitietävä, viisain kaikista.
  رَبِّ قَدْ آتَيْتَنِي مِنَ الْمُلْكِ وَعَلَّمْتَنِي مِن تَأْوِيلِ الْأَحَادِيثِ ۚ فَاطِرَ السَّمَاوَاتِ وَالْأَرْضِ أَنتَ وَلِيِّي فِي الدُّنْيَا وَالْآخِرَةِ ۖ تَوَفَّنِي مُسْلِمًا وَأَلْحِقْنِي بِالصَّالِحِينَ
101.
Herra! Sinä olet jo antanut minulle valtaa ja opettanut minua selittämään tapaukset. Taivaitten ja maan Luoja! Sinä olet auttajana tässä maailmassa ja tulevassa. Salli minun kuolla oikeauskoisena (muslimina) ja liitä minut hyvien joukkoon!»
  ذَٰلِكَ مِنْ أَنبَاءِ الْغَيْبِ نُوحِيهِ إِلَيْكَ ۖ وَمَا كُنتَ لَدَيْهِمْ إِذْ أَجْمَعُوا أَمْرَهُمْ وَهُمْ يَمْكُرُونَ
102.
Tämä on muuan sinulle tuntemattomista kertomuksista, joita olemme sinulle esittänyt, sillä sinä et ollut heidän lähellään, kun he suunnittelivat tekojaan ja punoivat juoniaan.
  وَمَا أَكْثَرُ النَّاسِ وَلَوْ حَرَصْتَ بِمُؤْمِنِينَ
103.
Mutta useimmat ihmiset eivät usko sinun tahdostasi huolimatta.
  وَمَا تَسْأَلُهُمْ عَلَيْهِ مِنْ أَجْرٍ ۚ إِنْ هُوَ إِلَّا ذِكْرٌ لِّلْعَالَمِينَ
104.
Et sinä liioin pyydä heiltä palkkaa sentähden. Tämä on vain kehoitus kaikille maailman ihmisille.
  وَكَأَيِّن مِّنْ آيَةٍ فِي السَّمَاوَاتِ وَالْأَرْضِ يَمُرُّونَ عَلَيْهَا وَهُمْ عَنْهَا مُعْرِضُونَ
105.
Kuinka monta merkkiä onkaan taivaassa ja maan päällä, joiden ohi he kulkevat niistä piittaamatta!
  وَمَا يُؤْمِنُ أَكْثَرُهُم بِاللَّهِ إِلَّا وَهُم مُّشْرِكُونَ
106.
Ja useimmat heistä eivät usko yhteen Jumalaan, vaan asettavat muita jumalia Hänen vertaisikseen.
  أَفَأَمِنُوا أَن تَأْتِيَهُمْ غَاشِيَةٌ مِّنْ عَذَابِ اللَّهِ أَوْ تَأْتِيَهُمُ السَّاعَةُ بَغْتَةً وَهُمْ لَا يَشْعُرُونَ
107.
Ovatko he turvassa Jumalan kaikkia kohtaavalta tuomiolta tahi viimeisen hetken äkilliseltä saapumiselta silloin, kun he eivät sitä aavista?
  قُلْ هَٰذِهِ سَبِيلِي أَدْعُو إِلَى اللَّهِ ۚ عَلَىٰ بَصِيرَةٍ أَنَا وَمَنِ اتَّبَعَنِي ۖ وَسُبْحَانَ اللَّهِ وَمَا أَنَا مِنَ الْمُشْرِكِينَ
108.
Sano (oi Muhammed): »Tämä on minun tieni, minä kutsun teitä Jumalan luo, sillä minulla on johdatus, kuten niilläkin, jotka minua seuraavat. Kunnia olkoon Jumalalle. Minä en ole kuuluva pakanoitten joukkoon.»
  وَمَا أَرْسَلْنَا مِن قَبْلِكَ إِلَّا رِجَالًا نُّوحِي إِلَيْهِم مِّنْ أَهْلِ الْقُرَىٰ ۗ أَفَلَمْ يَسِيرُوا فِي الْأَرْضِ فَيَنظُرُوا كَيْفَ كَانَ عَاقِبَةُ الَّذِينَ مِن قَبْلِهِمْ ۗ وَلَدَارُ الْآخِرَةِ خَيْرٌ لِّلَّذِينَ اتَّقَوْا ۗ أَفَلَا تَعْقِلُونَ
109.
Ennen sinua Me lähetimme ainoastaan kaupunkien asukkaitten keskuudesta miehiä, joille ilmoitimme käskymme. Eivätkö he ole kiertäneet maailmaa ja nähneet, millaisen lopun saivat ne, jotka ennen heitä elivät? Niiden tuleva koti on parempi, jotka hartautta harjoittavat. Ettekö jo ymmärrä?
  حَتَّىٰ إِذَا اسْتَيْأَسَ الرُّسُلُ وَظَنُّوا أَنَّهُمْ قَدْ كُذِبُوا جَاءَهُمْ نَصْرُنَا فَنُجِّيَ مَن نَّشَاءُ ۖ وَلَا يُرَدُّ بَأْسُنَا عَنِ الْقَوْمِ الْمُجْرِمِينَ
110.
Kun lähettiläämme joutuivat epätoivoon ja kansa alkoi luulla, että heille oli puhuttu valheita, silloin Me tulimme heidän avukseen. Niin Me pelastimme kenet halusimme, eikä Meidän rangaistustamme voida torjua saavuttamasta syntisiä ihmisiä.
  لَقَدْ كَانَ فِي قَصَصِهِمْ عِبْرَةٌ لِّأُولِي الْأَلْبَابِ ۗ مَا كَانَ حَدِيثًا يُفْتَرَىٰ وَلَٰكِن تَصْدِيقَ الَّذِي بَيْنَ يَدَيْهِ وَتَفْصِيلَ كُلِّ شَيْءٍ وَهُدًى وَرَحْمَةً لِّقَوْمٍ يُؤْمِنُونَ
111.
Totisesti, näissä kertomuksissa on opetus ymmärtäväisille ihmisille. Tämä ei ole sepitetty satu, vaan vahvistus ennen tapahtuneelle, selitys kaikkeen sekä johdatus ja armonosoitus niille, jotka uskovat.

Kuvaus
Nimi: يوسف
Ilmoitettu: Mekassa
Jakeita: 111
Aikajärjestyksessä: 53
Kuuntele arabiaksi ja englanniksi

Huomioikaa

että KAIKKI Koraanin käännökset (tulkinnat) väistämättä sisältävät virheitä. Alkuperäisellä kielellään (arabiaksi) Koraani on suoraa Allahin (JUMALAn) Puhetta ihmiskunnalle profeetta Muhammedin (rauha hänelle) välityksellä. Millään Koraanin käännöksellä ei enää ole tätä "virallista" ja täydellistä asemaa, vaikkakin se voi olla valtavan hyödyllinen aloittelevalle opiskelijalle, joka haluaa tietää lisää islamista.
Kuuntele arabiaksi