53. Tähden Suura


JOHDANTO:

VIIDESKYMMENES KOLMAS SUURA: Tähti (An-Najm) Ilmoitettu Mekassa (62 jaetta )

An-Najm, »Tähti», saa nimensä ensimmäisen jakeen mukaan.
Varhaismekkalainen suura.

Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.

1. Kautta tähden, joka kalpenee taivaalla,

2. suojelijanne ei erehdy eikä joudu harhaan;

3. ei hän myöskään puhu omasta tahdostaan.

4. Tämä on totisesti Jumalan ilmoitus, joka on hänelle ilmaistu.

5. Herra, jolla on valtava voima, on opettanut häntä.

6. Hänen asemansa säilyi horjumattomana.

7. Hän (Muhammed) oli taivaan korkeuksissa,

8. ja sitten hän lähestyi Herraa ja painui alas,

9. niin että hän oli kahden jousenkantaman etäisyydellä tai vielä lähempänäkin

10. ja ilmaisi palvelijalleen sen, mitä ilmaisi.

11. Ei hänen sydämensä keksinyt sitä, mitä hän näki.

12. Miksi siis haluatte kiistellä hänen kanssaan siitä, mitä hän on nähnyt?

13. Totisesti hän on nähnyt Hänet toisessakin ilmestyksessä,

14. lähellä etäisintä lootuspuuta,

15. jonka vieressä on ikiasumusten puutarha,

16. kun lootuspuun verhosi se, mikä kykenee verhoamaan;

17. katse ei harhaillut eikä pettänyt;

18. totisesti hän näki suurimman Herransa tunnusmerkeistä.

19. Oletteko sitten ajatelleet al-Latia ja al~Uzzaa

20. ja Manatia, kolmatta ja viimeistä?

21. Kuuluvatko pojat teille ja Hänelle tyttäret?

22. Mikä nurja jako!

23. Nämä eivät ole muuta kuin nimiä, joita te olette antaneet heille, te ja esi~isänne, eikä Jumala ole lähettänyt heille mitään valtuutta. He noudattavat vain arveluja ja viettiensä oikkuja, vaikka Jumala totisesti on lähettänyt heille johdatuksen.

24. Vai tuleeko ihmisen saada kaikki, mitä hän haluaa?

25. Jumalan on kuitenkin kaikki mennyt ja tuleva.

26. Kuinka monta sanansaattajahenkeä (enkeliä) onkaan taivaissa, joiden apu ei hyödytä ketään, ellei Jumala anna siihen lupaa sille, joka Häntä miellyttää ja johon Hän on tyytyväinen.

27. Totisesti vain ne, jotka eivät usko tulevaan elämään, kutsuvat näitä enkeleitä naisten nimillä.

28. Mutta heillä ei ole siitä mitään tietoa; he seuraavat vain arveluja, mutta arvelu ei totisesti kestä totuuteen verraten.

29. Käänny siis pois siitä, joka kääntää selkänsä Meidän kehoituksellemme eikä tavoittele muuta kuin tämän maailman elämää!

30. Tähän kaikki heidän tietonsa tähtää. Totisesti Herrasi tietää parhaiten, kuka on eksynyt Hänen polultaan, ja Hän tietää parhaiten, kuka seuraa ohjausta.

31. Jumalan on kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä, jotta Hän saisi tuomita pahantekijät heidän tekojensa mukaan ja palkita hyvyydellä niitä, jotka tekevät hyvää.

32. Niille, jotka karttavat suuria syntejä ja rikkomuksia, joskaan eivät pienempiä hairauksia, niille on totisesti Herrasi anteeksianto avara. Hän tiesi parhaanne, kun Hän loi teidät maan tomusta ja kun lepäsitte äitinne kohdussa. Älkää siis julistako omaa puhtauttanne. Hän tuntee parhaiten sen, joka pelkää Jumalaa.

33. Oletko ajatellut ihmistä, joka kääntyy pois,

34. antaa vähän ja on kovasydäminen?

35. Onko hänellä tietoa salatusta, niin että hän voi nähdä?

36. Tai eikö hänelle ole ilmoitettu, mitä on Mooseksen kirjoissa,

37. ja kuinka Aabraham täytti käskyt?

38. Tiedä, ettei kukaan kuormaa kantava kanna toisen taakkaa

39. ja että ihmisen osalle ei tule muuta kuin se, mitä hän on tavoitellut,

40. että hänen pyrkimyksensä saatetaan päivänvaloon,

41. että hänet sitten palkitaan täysin mitoin,

42. että Herrassasi, on kaiken loppu,

43. että Hän antaa ihmiselle hymyn ja itkun,

44. että Hän antaa elämän ja kuoleman,

45. että Hän on luonut molemmat sukupuolet - miehen ja naisen -

46. istutetusta siemenestä,

47. että Hänen huostassaan on tuleva kehitys,

48. että Hän antaa rikkauden ja omaisuuden,

49. että Hän on Siriuksen Herra,

50. että Hän tuhosi muinaisen Aadin

51. ja Tamuudin, jota Hän ei armahtanut

52. ja Nooan kansan sitä ennen. Totisesti he olivat mitä jumalattomimpia ja syntisimpiä ihmisiä.

53. Hän hajoitti kukistetut kaupungit

54. ja peitti ne sillä, mikä peittää voi.

55. Mitä Herrasi armolahjoja tahdot siis epäillä?

56. Tämä (Muhammed) on entisten varoittajain kaltainen varoittaja.

57. Tuleva loppu lähenee;

58. kukaan paitsi Jumala ei voi sitä siirtää.

59. Ihmettelettekö sitten näitä sanomia,

60. nauratteko sensijaan että itkisitte,

61. houkkioita kun olette?

62. Kumartukaa sentähden Jumalan edessä ja palvelkaa Häntä!

SISÄLLYS