Romuttakaa evoluutioteoria
Osa 1
Kirj:
Yusef B
Johdantona tähän evoluutioteoriaan liittyviä ongelmia koskevaan
artikkeliin tahdon mainita erään tapahtuman, joka sattui imaami
Abu Hanifalle, tunnetulle islamilaiselle oppineelle (k. 767 e.Kr.):
Eräs ateisti haastoi Abu Hanifan julkiseen väittelytilaisuuteen,
johon oli kokoontunut suuri joukko ihmisiä. Ateisti tuli paikalle
hyvissä ajoin ystävineen ja tukijoineen, mutta Abu Hanifaa ei
näkynyt. Kun hän lopulta ilmaantui paikalle kovasti myöhässä,
pyysi hän anteeksi ja selitti, "Olin virran toisella rannalla.
Virta tulvi eikä minulla ollut venettä. Seisoessani siellä ja
miettiessäni, miten pääsisin tänne, kaatui puu aivan itsestään
ja siitä syntyi vene puhtaasta sattumasta. Vene liikkui sattumalta
vastavirtaan. Istahdin siihen ja taaskin, aivan sattumalta, se
alkoi liikkua ilman, että kukaan ohjasi sitä päätyen tänne. Niinpä
olen nyt täällä." Silloin ateisti sanoi, "Joko olet hullu tai
sitten yrität huijata minua! Kuinka voisi puusta tulla vene itsestään
ja sattumalta, ja kuinka se voisi saavuttaa määränpäänsä kenenkään
ohjaamatta sitä! Oletkos hullu? Abu Hanifa sanoi, "Jos minä olen
hullu, olet sinä hullumpi, sillä sinä luulet tämän kauniin maailman
niin monine eläimine, kaloine, hyönteisine ja kasveineen syntyneen
sattumalta, ilman kenenkään ohjailua. Luulet auringon, kuun, tähtien
ja planeettojen kulkevan sujuvasti radoillaan ilman että kukaan
ohjaa niitä! Kuka voisi olla suurempi hullu kuin sinä?"
Tällä tarinalla haluan kehottaa miettimään asioita uudelleen
ja osoittaa, että ateismi ajatuksineen luomisesta sattuman kautta
ei ole mitään uutta, vaan pikemminkin hyvin vanha ilmiö.
Aluksi täytyy kysyä, millainen tiede oikein on kehitysoppi tai
evoluutio-oppi? Tosiasiassahan se on teoria, sarja olettamuksia
ja sen tähden on selvää, että jos se olisi tosiasioita, sitä ei
esitettäisi teoriana, ks. esim. hakusana 'kehitysoppi', joka on
synonyymi evoluutio-opille Nationalencyklopedin-sanakirjassa.
Sieltä voi siis lukea, että se on ..."yhteinen nimitys teorioille
ja käsityksille siitä, että luonto ja ihminen on läpikäynyt jatkuvan
kehityksen. Sillä voidaan tarkoittaa puhtaasti biologisia olosuhteita
ja silloin se liittyy Darwinin teoriaan lajien kehityksestä kasvi-
ja eläinmaailmassa..."
Toisessa kohdassa sanakirjassa voimme sanan 'elämä' kohdalla
löytää elämänmuotojen kehitysohjelman kommentaareineen, joka alkaa
seuraavasti: "Kuva peilaa tapaamme ajatella, että elämä maapallolla
on voinut kehittyä kemiallisen evoluution kautta aina nykypäivään....
Huomatkaa ilmaus, jonka mukaan on kyse siitä, kuinka elämä maapallolla
on voinut kehittyä; meille ei siis anneta mitään tosiasioita sen
suhteen, kuinka elämä varmuudella on kehittynyt.
Toinen mielenkiintoinen varovaisuusyksityiskohta, joka sisältyy
yllä olevaan otteeseen, on se, että tämä koskee vain elämää maapallolla.
Varotaan siis sulkemasta pois laskuista sitä, että on muutakin
elämää ja kuinka se voi olla syntynyt; voi aina ihmetellä, miksi
tällainen varovaisuus...
Mihin Darwinin teoria perustuu?
Darwinin evoluutioteoria ameebasta monimutkaisiin olentoihin,
rakentuu oletettuihin sattumanvaraisiin mutaatioihin ja luonnon
valintaan. Jotta voitaisiin ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa, täytyy
selvittää, kuinka solu kehittyy ja kuinka se kopioi perimänsä
sekä kuinka mutaatiot syntyvät.
Biologinen (orgaaninen) eliö muodostuu soluista, joissa on tuma,
jossa taas ovat kromosomit, perintötekijät. Nämä orgaaniset solut
sisältävät siis sen, mitä kutsutaan geeneiksi, jotka ovat järjestyneet
tietyllä tavalla tuman kromosomeihin. Juuri näihin geeneihin on
ohjelmoitu ns. geneettinen koodi, joka mm. määrää, että niiden
on kopioiduttava ja yhdessä muodostettava monimutkainen olento.
Nämä kromosomit, jotka muodostuvat geeneistä, sisältävät erilaisia
molekyylejä (yhdistyneiden atomien erilaisia variaatioita), nukleiinihappoja
ja proteiineja ja tässä on nukleiinihapoilla DNA ja RNA suuri
merkitys. Useimmissa organismeissa juuri DNA kantaa geneettistä
tietoa.
DNA-molekyylit voivat kukin sisältää miljoonittain yhteenliittyneitä
atomeja kaksoiskierteen muodossa. Niiden tehtävä on suurin piirtein
toimia "päätiedostona" sen mallin varastoimiseksi, jota lisääntymisessä
tarvitaan. Toisin sanoen tässä rakenteessa on säilöttynä geneettinen
koodi, joka muodostuu erilaisten molekyylien neljästä emäksestä,
joita kutsutaan nimillä A, G, T ja C.
Yhteistyö DNA:n ja proteiinien välillä, joka muodostaa suuren
osan organismin rakenteesta, vaatii mekanismin, jolla käännetään
DNA-koodin neljä kirjainta (A, G,T ja C) proteiinikoodin kahdeksikymmeneksi.
Tapa, millä proteiinit rakentuvat sen tiedon varassa, joka on
varastoituna DNA:han, on melko monimutkainen. DNA:n osat (eli
AGTC-ketjun osat) kopioituvat edelleen sen sukulaisen RNA-molekyylin
säikeisiin, tämän toimiessa viestinviejänä. Proteiinin rakentumisen
ohjeet RNA vie eteenpäin proteiinitehtaisiin, joita kutsutaan
ribosomeiksi. Ne ovat hyvin suuria molekyylikomplekseja, jotka
käyttävät apunaan vielä yhdenlaista nukleiinihappoa, tRNA:ta.
Evoluutioteorian ajatus on siis se, että kehitys aiheutuu niistä
virheistä, joita geenien lisääntymisessä tapahtuu, toisin sanoen
niiden kopioidessa itsensä yllä kuvaillun nukleiinihappojen ja
proteiinien yhteistyön avulla.
Tulee pitää mielessä, että geneettiset mutaatiot ovat usein
syynä moniin sairauksiin, sekä että 99,99 % näistä muutoksista
johtaa solun kuolemaan tiettyjen tutkimusten mukaan.
Vaikka tahtoisimme yksinkertaistaa koko lisääntymisprosessin
vain uskomattoman onnelliseksi sattumaksi, eli että sattumanvaraisissa
geneettisen koodin mutaatioissa syntyisi parannuksia, ei voida
selittää, miten koko koodi ilmestyi tyhjästä. Ja missä koodi ensiksi
oli, RNA:ssa vai DNA:ssa. Toisen on täytynyt olla ennen toista,
aivan kuten munan ja kanan ongelmassa. Lisäksi ongelma on siinä,
että nämä nukleiinihapot ovat riippuvaisia siitä proteiinista,
joka suorittaa itse organismin rakennustyön, ja sisältyvät siihen
kuin rakennuskivinä. Ne ovat siis riippuvaisia toisistaan voidakseen
toimia. Jos yhtä ei ole, eivät muutkaan voi toimia. Syntyikö siis
koko tämä monimutkainen ja uskomattoman taitava ja hyvin järjestäytynyt
rakennelma yhdellä kertaa jonkin valtavan sattuman kautta?
Sen todennäköisyys, että sattuma voisi saada aikaan edes yhden
pienen viruksen miljardissa vuodessa, on yksi 10:sta korotettuna
2 000 000 potenssiin, eli pienempi kuin mahdollisuus, että lanttia
heittäessäsi saisit kruunan kuusi miljoonaa kertaa peräkkäin.
Niin uskomattoman suuri määrä mahdollisia kemiallisia yhdistelmiä
on olemassa.
Kuinka yksinkertaisia yksisoluiset organismit
ovat?
Tarkasteltaessa yksisoluisia organismeja lähemmin, havaitaan,
etteivät ne suinkaan ole mitään yksinkertaisia ilmiöitä, niin
kuin voisi luulla kuullessaan ihmisten keskustelevan siitä, tulimmeko
ameebasta vai bakteerista. Sekä ameeba että bakteeri ovat hyvin
pieniä eliöitä, mutta niissä on kokonaiset 99 % kaikista niistä
monimutkaisista entsyymeistä, jotka ovat läsnä muissa monimutkaisemmissa
organismeissa, kuten esim. ihmisessä. (Entsyymi: aine, joka vaikuttaa
kemiallisiin reaktioihin organismissa, esim. ruuansulatuksessa,
sen itse pysyessä muuttumattomana.) Ameeban on voitava hengitettää
happea, sulattaa ruokaa, saatava ravintoaineet kuljetetuksi muualle
ruumiiseen jne. Laskelmien mukaan jokainen entsyymi tarvitsisi
miljoonia vuosia kehittyäkseen "pienten muuntelujen kautta". Jos
ajatellaan niin monien entsyymien kehittymistä yhdessä ja samassa
organismissa, tarvitaan siihen ainakin muutamia miljardeja vuosia.
Tästä syntyy kaksi ongelmaa kehitysopissa. Ensimmäinen niistä
on se, että maapallo on aivan liian nuori, jotta tällainen kehitys
olisi voinut tapahtua. Lahdetään siitä, että maapallo on syntynyt
n. 4,5 - 5 miljardia vuotta sitten ja fossiiliset löydöt ensimmäisestä
elämästä ovat bakteereja noin neljän miljardin vuoden takaa. Tämä
siis merkitsee, että aika on aivan liian lyhyt, jotta bakteerit
monimutkaisine DNA-rakenteineen ja entsyymeineen olisivat voineet
syntyä sattumalta. Toinen ongelma on se, että bakteeri, joka ilmaantui
maapallon ollessa vielä nuori, tuli fossiilisista löydöistä päätellen
kuvaan yhtäkkiä eikä asteittain, mikä taas evoluutioteorian mukaan
olisi välttämättömyys.
Puuttuvat lenkit
Puuttuvat lenkit ovat olleet paljon keskustelua aiheuttanut asia
meidän aikanamme, ja se myös herättää uteliaisuutemme tutkia sitä
tarkemmin, nähdäksemme kuinka varmoja evolutionistien todisteet
ja väitteet ovat.
Kuten tunnettua, on pitkään uskottu, että ihmisen ja apinan
välillä on ollut erilaisia lenkkejä, mutta nykypäivänä evolutionistit
eivät enää usko tähän kehityskulkuun. Sen sijaan uskotaan, että
apinalla ja ihmisellä oli yhteinen esi-isä, josta niiden kehitys
lähti eri suuntiin. Tämä esi-isä olisi joidenkin tutkijoiden mukaan
elänyt noin 20 - 10 miljoonaa vuotta sitten (Dryopithecus), toiset
taas arvelevat hänen eläneen 1,5 - 4 miljoonaa vuotta sitten (Australopithecus).
Kuten kaikki muukin kehitysopissa, perustuu yllämainittu usein
vain teorioihin, heikkoihin perusteluihin ja epävarmoihin todisteisiin.
Ne fossiiliset todisteet, joita esitetään, ovat lopulta useimmiten
osoittautuneet kuuluneen joko apinoille tai jollekin muulle lajille.
Neandertalilainen on eräs esimerkki sellaisesta, jonka pitkään
luultiin olleen esi-isä, mikä luulo nyt on osoittautunut vääräksi.
Perjantaina, 11. heinäkuuta 1997, voitiin lukea mm. seuraavaa
Svenska dagbladetin etusivulta: "Neandertalilaiset eivät olleet
esi-isiämme. He kuuluvat eri lajiin kuin me. Se on selvää sen
jälkeen, kun ruotsalaisten johtamat tutkijat ovat eristäneet ja
tulkinneet neandertalilaisfossiilin DNA:ta."
Toinen ristiriitainen hahmo evoluutioteoriassa on jäänteet eräästä
Lucyksi nimetystä luurangosta, joka eli noin 2,9 miljoonaa vuotta
sitten. Kaikesta päätellen jäänteet kuuluvat hentorakenteiselle
simpanssinaaraalle. Se, mikä ilmeisesti saa evolutionistit uskomaan
hänen olevan ihmisen edeltäjä, on lantioluu, joka muistuttaa osin
ihmisen vastaavaa, osin simpanssin. Oikeastaan tämä merkitsee
vain sitä, että on ollut useanlaisia simpansseja.
Tiedetään professoreja ja tutkijoita, jotka ovat löytäneet nykyihmistä
muistuttavia luurankoja useiden miljoonien vuosien takaa, mutta
nämä tiedemiehet ovat kieltäytyneet tunnustamasta tämän olevan
totuus, sillä sehän johtaisi evoluutioteoriasta luopumiseen. Sellaisia
löytöjä teki mm. professori Raggazoni v. 1860. Toinen tunnettu
löytö ovat melkein neljä miljoonaa vuotta vanhat aikuisen ja lapsen
jalanjäljet Laetolin lähellä Tansaniassa. Ne näyttävät täsmälleen
modernin ihmisen jalanjäljiltä ja edustavat siksi ongelmaa niille,
jotka katsovat Lucyn olevan esi-isiämme, sillä Lucyn luurangosta
näkyy hänen jalkojensa olleen hänen käsiensä kaltaiset. Toinen
esimerkki siitä, kuinka välittävien lenkkien todistelussa on epäonnistuttu,
koskee sitä, kuinka lintu polveutuu dinosauruksista. Fossiili,
johon useimmiten on viitattu välilenkkinä, on eläin nimeltä Archaeopteryx,
erityisesti koska sillä oli sekä höyhenpeite että siivet, vaikkei
se osannutkaan lentää, sekä koska sillä oli hampaat, pitkä pyrstö,
kynnet siipien ulkokärjissä; ja se oli löydetty samoilta kallioilta
kuin dinosaurukset. On katsottu sillä olleen sekä linnun että
dinosauruksen piirteitä. Tälle voidaan löytää vastaväitteitä,
sillä onhan strutsikin eläin, jolla on höyhenet, mutta joka ei
osaa lentää. Vaikka pitkää pyrstöä pidetäänkin matelijamaisena,
on osoitettu, että monilla muinaisilla lentävillä matelijoilla
oli lyhyt pyrstö (Pterodactyl). Archaeopteryxin hampaista puheenollen
taas on osoitettu, että se oli tavallista tuon aikakauden linnuilla.
Sillä oli sitä paitsi täydelliset höyhenet, ontot luut ja sen
aivojen koko oli sellainen kuin linnuilla eikä kuten dinosauruksilla
jne. Kaikki tämä todistaa, että se oli jo lintu eikä ole mitään
välilenkkejä, jotka voisivat osoittaa, kuinka esim. sen siivet
tai nokka olisivat kehittyneet dinosaurustasolta.
Tässä yhteydessä haluan siteerata erästä Metrossa (1997-11-26)
ollutta kirjoitusta: "Että dinosaurukset olivat tasalämpöisiä,
on nykyisin yleisesti hyväksytty teoria. Samoin pidetään jokseenkin
varmana, että nykyajan linnut polveutuvat suoraan niistä. Mutta
uusi huomionarvoinen tutkimus erään Kiinasta löydetyn pienen Sinosauropteryx-mydinosauruksen
fossiilista on herättänyt vahvoja epäilyjä teorioiden paikkansapitävyydestä,
kirjoittaa Science-lehti. Fossiili on erittäin hyvin säilynyt
ja siinä on nähtävissä jälkiä jostakin, jota ei milloinkaan aiemmin
ole nähty niin vanhoissa jäännöksissä, nimittäin jälki eläimen
keuhkoista:
Fysiologi John Rubenin ja hänen kollegojensa mukaan Oregon State
Universitystä eläimen keuhkoilla oli sama primitiivinen rakenne
kuin krokotiilin eivätkä ne muistuttaneet lainkaan nykyajan lintujen
(tai nisäkkäiden) tehokkaita hengityselimiä.
Fysiologien päätelmä on, että Sinosauropteryx ja muut dinosaurukset
olivat vaihtolämpöisiä ja tuskin läheistä sukua millekään nykyisin
elävälle tasalämpöiselle eliölle. Linnut eivät toisin sanoen polveutuisi
dinosauruksesta."
Tähän sitaattiin viitaten minusta tuntuu, että paljoa enempää
ei tarvitse sanoa siitä, polveutuuko lintu dinosauruksesta...
Kehitysopin mukainen väittämä...
Vahvin jää henkiin ja lisääntyy...
- Ongelma: Kuinka on mahdollista, että pienimpiä ja hauraimpia
elämänmuotoja, hyönteisiä, on eniten eläinlajien joukossa? Ja
kuinka on mahdollista, että monet parhaiten menestyneistä hyönteisistä
elävät taitavasti järjestäytyneinä yhteiskuntina, joissa heikkoja
puolustetaan, kuten esim. muurahaiset, joilla on sotureita, työläisiä,
kuningatar jne.
Osa 2 
|
YHTEYSTIEDOT
